Kaksi alle 2 vuotiasta, onko yhtä helvettiä?

Miksi pitää tieten tahtoen tehdä noin pienellä ikäerolla?
Kun fakta on se, että ei voi tietää millainen lapsi tulee ja millaiset voimavarat itsellä on.
Kuinka raskaus ja synnytys sujuu, siitä palautuminen. Tuleeko komplikaatioita, synnytysmasennusta, koliikkia tai paljon sairastava vauva?
Miten isompi lapsi. Millainen uhma, kuinka usein sairastelee?
Lukemattomia syitä, joiden vuoksi jaksaminen voi joutua todella koetukselle. Tai sitten ei.
Kun olisikin kristallipallo.
Mutta miksi edes koittaa kepillä jäätä?

Mun lapsilla on 2,5 vuoden ikäero ja sekin oli ihan tarpeeksi haastavaa. Isompi oli kuitenkin jo päivä kuiva ja nukkuikin suht hyvin
Lisäksi sain todella kiltin ja hyvin nukkuvan vauvan. Lapset on olleet myös harvinaisen terveitä.
Siltikin on ollut välillä raskasta. Koska sitä se on pienten lasten kanssa.
Mutta yksikin muuttuva tekijä voi katkaista kamelin selän. Esim. valvottava vauva. Kokemusta esikoisen kanssa siitä ja saan vaan kiittää luojaa että tokan kohdalla ei tätä ongelmaa ollut.

1v.3kk. Riippuu onko terve lapsi (ei allergioita) ja nukkuuko hyvin. Ja kuinka paljon isä auttaa.

Hyvin meni, en kadu. Leikit ovat hyviä hieman myöhemmin.

Parisuhteen ongelmat kannattaa pyrkiä setvimään ennen toisen lapsen syntymää. 

Ihmiset kestää niin eri asioita ja lapset ovat myös niin erilaisia. Mulla on yks alle 2 vuotias ja jo sen kanssa on elämä ihan helvettiä. Mä en tekis tähän toista. Toisaalta kaverillani oli myös jossain vaiheessa 3 pientä samaan aikaan ja hän ainakin tuntui handlaavan sen sirkuksen ihan hyvin. Minusta ei olisi ollut siihen.

Meille syntyi lapsi 10/ 2010 ja sitten kaksoset 10/2011 ja rankkaa on ollut, välillä liiankin. Yhdessä vaiheessa siis 3 alle 2-vuotiasta. Tappelevat keskenään mutta myös leikkivät nätisti keskenään ja on seuraa toisistaan.
vauva-aikana kaksoset nukkuivat aivan eri aikoihin ja välillä nukuimme n.1 h/yö. Ennen kaksosia syntynyt lapsi heräsi n.5-8 kertaa yössä niin meillä oli hänestä vielä univelat kun kaksoset syntyivät.se oli rankkaa, varsinkin miehelle, joka tarvitsee enemmän unta kuin minä.
Mutta hengissä ollaan, melko onnellisia ja lapset ovat vain hetken pieniä. Meillä on ollut sukulaisia apuna, se on meitä auttanut.

Itsellä kaksi lasta, ikäeroa 1v 2kk. Vauva oli itkuinen ja piti kantaa koko ajan sylissä. Koin huonoa omatuntoa ja riittämättömyyttä, kun en pystynyt huomioimaan isompaa lasta niin paljoa. Olin välillä hyvin väsynyt. Mutta, en kyllä vaihtaisi pois näitä lapsosia mistään hinnasta :) ja hyvä puoli on se, että sisaruksista on vauvan kasvettua seuraa toisilleen. Eli raskasta oli, mutta siitä selviää kyllä!

Riippuu täysin siitä minkälaista elämää haluaa viettää! Aika moni haluaa muutakin kuin sitä vauvahuttua

Meillä tytöt 1v5kk ikäerolla. Esikoinen oli hankala vauva, kaikki oli ensimmäiset puolitoista vuotta yhtä taistelua, mutta toinen onkin ollut ehkä maailman kiltein vauva. Olin jo toista odottaessani asennoitunut siten, että elän nyt nämä vuodet lapsilleni enkä edes ajattele mitään muuta. Se on ollut hyvä ratkaisu.

Nyt vanhempi on 2,5-vuotias, kakkonen vähän yli vuoden ja arki on helppoa ja mukavaa. Toki on paljon valvottuja öitä, jonkin verran sairastelua, kasvatuspulmia, uhmaa sun muuta, muttei mitään erityisen väsyttävää. Olen kotiäiti ja aion olla kotona, kunnes kuopus täyttää kolme. Meillä on leppoisa arki - rutiinit toistuvat, kivoja yhteisiä juttuja tehdään aina vain enemmän ja nautin todella paljon tästä ajasta. Tytöt ovat hirveän tärkeitä toisilleen, aina pitää siskon olla näkyvissä. Kahden lapsen kanssa on jotenkin enemmän perheolo kuin yhden lapsen vanhempana, ja pidän siitä kovasti.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 20:28"]Kertokaahan te, joilla on tai on ollut vauva, sekä 1-2 vuotias lapsi samaan aikaan. Miten arki pyörii käytännössä ja kuinka rankkaa mahtaa olla? Onko tuplarattaat ehdoton hankinta? Miten saatte esikoisen viihtymään esim kun imetätte vauvaa yms?
[/quote]

Arki pyöri lasten ehdoilla. Hoidin vuorotellen. Oikeastaan: arki pyöri esikoisen ehdoilla. Vauva kulki mukana. Imetin hiekkalaatikon reunalla, avoimessa pk:ssa, esikoisen muskarissa ja jumpassa, esikoisen katsoessa tv:tä... Esikoinen oli aina kainalossa. Vauva unikouluttautui jo vastasyntyneenä, kun en ehtinyt nukutella. Oli joustava tyyppi. Lisäksi viihtyi isomman touhuja katsellen.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 20:28"]Kertokaahan te, joilla on tai on ollut vauva, sekä 1-2 vuotias lapsi samaan aikaan. Miten arki pyörii käytännössä ja kuinka rankkaa mahtaa olla? Onko tuplarattaat ehdoton hankinta? Miten saatte esikoisen viihtymään esim kun imetätte vauvaa yms?
[/quote]

Arki pyöri lasten ehdoilla. Hoidin vuorotellen. Oikeastaan: arki pyöri esikoisen ehdoilla. Vauva kulki mukana. Imetin hiekkalaatikon reunalla, avoimessa pk:ssa, esikoisen muskarissa ja jumpassa, esikoisen katsoessa tv:tä... Esikoinen oli aina kainalossa. Vauva unikouluttautui jo vastasyntyneenä, kun en ehtinyt nukutella. Oli joustava tyyppi. Lisäksi viihtyi isomman touhuja katsellen.

[/quote]
Ai joo, kyllä ne kaksosten rattaat oli meille pakolliset, koska halusin liikkua paljon lasten kanssa. Jouduin usein kantamaan molempia vielä senkin jälkeen, kun nuorempi käveli (oppi myöhään, vasta lähemmäs 1,5v). Silloin kun olivat vielä 2 ja 3, kannoin usein, ellei niitä kärryjä ollut. Lapset pelkäsivät seisomalautoja, joten se ei koskaan toiminut.

Ei olisi minun juttuni. Toki en itse ole ollut siinä pienen ikäeron humussa vanhempana mutta sivusta seuraavana en ikimaailmassa hommaan ryhtyisi. Mielestäni kammottavinta on se, miten vanhemmat eivät nyt muista lainkaan sitä aikaa rankkana, vaikka toki myöntävät, että sumussa mentiin ja liian vähän nukuttiin. Kommelluksille nauretaan, vaikka usein niillä olisi voinut olla todella traaginen loppu. Oli monta läheltä piti -juttua jota väsynyt vanhempi sai aikaan. PArisuhteet olivat kriisissä, koko ajan vain pelkkää selviytymistaistelua.

Nyt kehutaan, kun ovat kuin paita ja peppu, pientä kinaa mutta niin rakkaita ja että yhtään ei tehtäisi toisin vaikka koko vauva-aika oli pelkkää katastrofia. Ei ehkä tajuta että siitä vauva-ajasta voi oikeasti nauttia, muistaa kaikki hetket, ja silti kas kummaa, ne lapset isommallakin ikäerolla voivat olla rakkaita, läheisiä toisilleen jne.

Eniten minua jaksaa kummastuttaa, miksi ihmeessä niin moni (iso enemmistö ymmrtääkseni) on valmiita kokeilemaan omilla lapsillaan, kestääkö kantti ja pysyykö vanhemmat kasassa. Kun ei kuitenkaan siihen olisi mikään pakko. Hyvähän se on huudella jälkeenpäin, että kyllä kannatti, kun siitä onkin selviydytty ja riskipeli kannatti. Takaan, että sellailnen, joka ei selvinnyt, ei huutele, että kyllä kannatti.

Eihän tässä ole kysymys siitä, voiko tehdä toisen lapsen vaan siitä, että kerää niitä voimavaroja ja pelaa vähän varmemman päälle ja tekaisee sen kakkosen vähän isommalla ikäerolla.

Synnyin vuosi isosiskoni jälkeen ja olen aina miettinyt olenko vahinko, sillä kuka ihmeessä hommaa vapaaehtoisesti 2 mukulaa peräjälkeen!!?! :D

Meillä ikäeroa vähän yli 2-vuotta ja isoin ongelma on oikeastaan tuo imetys tällä hetkellä. Vauva tykkää olla rinnalla n. puoli tuntia yhteen putkeen ja kun noita imetyskertoja on useampi päivässä niin siihenhän menee tosi paljon aikaa. Imettämisen aikana en voi viihdyttää mitenkään tuota isompaa ja imetys näyttää olevan juuri se joka saa hänet kaikkein mustasukkaisimmaksi. Voi mennä jonnekin huutamaan sydäntäsärkevällä äänellä äitii.... ja jatkaa sitä vaikka kuinka kauan tai sitten tulee pomppimaan päälle tai alkaa heittelemään tavaroita. Näin siis jos olen yksin lasten kanssa. Yleensä en jaksa sitä kuunnella puoli tuntia joten monesti vauvaparalta on ollut pakko ottaa tissi pois suusta väkisin ja rynnätä rauhoittelemaan tuota toista. Jos on muita kotona niin sujuu paremmin eli muut viihdyttävät tuota isompaa imetyksen aikana. Tuo isompi on sen verran villi että ei todellakaan suostuisi olemaan aloillaan ja kuunnella jotain satuja samaan aikaan kun imetän.

Itse asiassa koska imetys on niin ongelmallista niin ruokin osittain myös pullosta lähinnä silloin jos kotona ei ole muita hoitamaan tuota isompaa imetyksen aikana. Pullosta vauva juo alle viiden minuutin enkä ole kiinni puoli tuntia niinkuin imettämisessä.

Nukkumisesta sen verran että isompi nukkuu jo melko hyvin läpi yöt eli herään lähinnä vauvan ehdoilla.

Liikkumisesta sen verran että tuplarattaat on mielestäni siinä mielessä pakolliset että vaikka tuo isompi suurimmaksi osaksi haluaa kävellä niin joskus tulee väsyminen ja silloin on pakko olla paikka mihin pääsee istumaan ja kyytiin ja kaikissa paikoissa ei oikein voi antaa tuollaisen parivuotiaan kävellä ellei sitten ole niin kuuliainen että todella pitää kiinni rattaista tai kädestä koko ajan.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 23:45"]

Ei olisi minun juttuni. Toki en itse ole ollut siinä pienen ikäeron humussa vanhempana mutta sivusta seuraavana en ikimaailmassa hommaan ryhtyisi. Mielestäni kammottavinta on se, miten vanhemmat eivät nyt muista lainkaan sitä aikaa rankkana, vaikka toki myöntävät, että sumussa mentiin ja liian vähän nukuttiin. Kommelluksille nauretaan, vaikka usein niillä olisi voinut olla todella traaginen loppu. Oli monta läheltä piti -juttua jota väsynyt vanhempi sai aikaan. PArisuhteet olivat kriisissä, koko ajan vain pelkkää selviytymistaistelua.

Nyt kehutaan, kun ovat kuin paita ja peppu, pientä kinaa mutta niin rakkaita ja että yhtään ei tehtäisi toisin vaikka koko vauva-aika oli pelkkää katastrofia. Ei ehkä tajuta että siitä vauva-ajasta voi oikeasti nauttia, muistaa kaikki hetket, ja silti kas kummaa, ne lapset isommallakin ikäerolla voivat olla rakkaita, läheisiä toisilleen jne.

Eniten minua jaksaa kummastuttaa, miksi ihmeessä niin moni (iso enemmistö ymmrtääkseni) on valmiita kokeilemaan omilla lapsillaan, kestääkö kantti ja pysyykö vanhemmat kasassa. Kun ei kuitenkaan siihen olisi mikään pakko. Hyvähän se on huudella jälkeenpäin, että kyllä kannatti, kun siitä onkin selviydytty ja riskipeli kannatti. Takaan, että sellailnen, joka ei selvinnyt, ei huutele, että kyllä kannatti.

Eihän tässä ole kysymys siitä, voiko tehdä toisen lapsen vaan siitä, että kerää niitä voimavaroja ja pelaa vähän varmemman päälle ja tekaisee sen kakkosen vähän isommalla ikäerolla.

[/quote]

Mitä katastrofia ja läheltä piti-juttuja? Kylläpä sä kuulostat negatiiviselta. Ei meillä ollut rankkaa, normaalia elämää elettiin. Ulkomailla reissattiin, ystäviä nähtiin, ei parisuhdrkaan ollut kriisissä kun kumpikin osallistui. Toiset jalsaa enemmän kuin toiset

Meillä lapsilla ikäeroa alle vuosi ja en ole kokenut elämäämme mitenkään hankalaksi. On asioita, joihin pystyy asennoitumaan niin ettei ala ahdistamaan. Esikoinen oli usein kainalossa kun imetin kuopusta. Tuplarattaat oli ehdottomat koska esikoinenkin nukkui unet vielä rattaissa eikä tietenkään jaksanut kävellä pitkiä matkoja. Koskaan ei ole esikoinen ollut pikkuveljestä mustasukkainen vaan on kasvanut hyvin empaattiseksi isoveljeksi. En kadu hetkeäkään että lapsilla pieni ikäero ja tekisin koska vaan uudestaan saman ratkaisun. Esikoinen ei juurikaan heräillyt enään öisin kun kuopus syntyi, joskus 2 kertaa yössä ja silloinkin riitti tutti suuhun. Mielestäni olemme elänyt mieheni kanssa elämämme ihaninta aikaa viimeiset 2 vuotta. Pojat nyt 1v4kk ja 2v3kk.

En taida kommentoida kummempia kun on tainnu aika kullata muistot. Mutta ei se muistaakseni ihan järkyttävää ollu.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 22:19"]vuosi ikäeroa ja ihan hyvin mennyt. oma asenne se isoin vaikuttaja....
[/quote]

Ärsyttää nämä "oma asenne". Jos vauva valvottaa ja nukkuu pätkä päikkärit. Esikko heräilee öisin ja on juuri pahimmassa uhmassa, mies töissä ja äiti uupunut kun ei ole nukkunut 2.5 vuoteen yli 3h pätkää. Ja vielä kaksi raskautta + sektiota lyhyen ajan sisällä. Ei se asenne aina vaan riitä.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 23:20"]

Riippuu täysin siitä minkälaista elämää haluaa viettää! Aika moni haluaa muutakin kuin sitä vauvahuttua

[/quote]

Siks just onkin mukavaa, kun se "vauvahuttu" menee ohitse parissa vuodessa, eikä käy niin että just kun ehdit taas alkaa elää omaakin elämää, se alkaa taas alusta...

Toisilla on vaikeaa yhdenkin kanssa, riippuu ihan ihmisestä, olosuhteista jne.

Selkeästi ne joilla on ollut helppo vauva ja rauhallinen esikoinen voisivat ottaa uusiksi. Koskaan kun ei tiedä mitä saa.