Tuli eräästä toisesta ketjusta mieleeni

Nostanpa tämän uudestaan esille.

Ja siis ihan tosissani tätä kyselen. Olin jopa niin aktiivinen, että lähetin tästä kotikaupunkini evlut. seurakuntaan kyselyn sähköpostitse, että onko paljonkin yksinäisten ihmisten hautajaisia joihin ei tule ketään vieraita että voisin alkaa vapaaehtoiseksi hautajaisvieraaksi tällaiseen. Ja tarjota itkijänaisen palveluita muihinkin hautajaisiin.

Voi hyvä luoja! Mene sinne kotikaupunkisi ev.lut. seurakuntaan kysymään papilta, koska hänellä olisi aikaa sinulle murheinesi!

Niin, että ajattelit vanhaa kunnon itkijä naisten ammattikuntaa herätellä uudestaan henkiin ? Mikäs siinä. Ehkä voit tarjota ammattisurijan palveluitasi vapaaehtoistyönä  vaikkapa hautajaisiin missä ei vainajalla ole yhtään omaista? Hyväntekeväisyyttä sekin on. Kysyppä seurakunnasta, jos saisit tarjota apuasi vaikkapa näille yksin haudattaville. Jätä kuitenkin mainitsematta se, että haluat sinne erityisesti itkemään.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä luoja! Mene sinne kotikaupunkisi ev.lut. seurakuntaan kysymään papilta, koska hänellä olisi aikaa sinulle murheinesi!

Ilmeisesti et ymmärtänyt asiani pointtia. Eli en tarvitse keskusteluapua papilta, se puoli on kunnossa muuta kautta. Vaan haluan päästä virittäytymään oikeanlaiseen tunnelmaan ja mikä olisikaan parempi paikka sille kuin hautajaiset. Saisi luvan kanssa itkeä niin paljon kuin haluaa. Tottakai kenen tahansa ihmisen kuolema on surullinen asia ja jos on herkkä ihminen ei ole vaikeatakaan itkeä myös tuntemattoman ihmisen takia (toki siihen sitten sekoittuu omat kuolemanpelot ja surut myös sekaan).

Minusta vainajan omaisena tuntuisi tympeältä ajatus, että joku tuntematon hyväksikäyttää tilannetta oman pahan olon purkamiseen. Mikset jatkossakin katselisi niitä dokumentteja, kerta niidenkin avulla se silmät päästään itkeminen onnistuu?

Vierailija kirjoitti:

Niin, että ajattelit vanhaa kunnon itkijä naisten ammattikuntaa herätellä uudestaan henkiin ? Mikäs siinä. Ehkä voit tarjota ammattisurijan palveluitasi vapaaehtoistyönä  vaikkapa hautajaisiin missä ei vainajalla ole yhtään omaista? Hyväntekeväisyyttä sekin on. Kysyppä seurakunnasta, jos saisit tarjota apuasi vaikkapa näille yksin haudattaville. Jätä kuitenkin mainitsematta se, että haluat sinne erityisesti itkemään.

Kyllä, itseasiassa teinkin jo näin, eli otin yhteyttä sähköpostitse kotikaupunkini ev.lut. seurakuntaan. Tarjosin itseäni vapaaehtoiseksi oman kotikaupunkini seurakunnalle yksinäisten ihmisten hautajaisiin hautajaisvieraaksi. Mainitsin kyllä rehellisesti syyn miksi haluaisin hautajaisvieraaksi, en ymmärrä mitä haittaa rehellisyydestä voi tässä kohdassa olla (riippuen toki viestini vastaanottajan persoonallisuudesta). Varmuudeksi laitoin viestini useammalle asiaan jollain tavalla liittyvälle henkilölle, juurikin tuosta syystä että vastaanotto riippuu niin ihmisestä.

Etkö voisi toteuttaa tätä itkemisfetissiäsi vaikka katsomalla surullisia elokuvia? En suosittele menemään ainakaan sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on paikalla aitoja surijoita. Jos seurakunta hyväksyy, niin ehkä voisit mennä sellaisiin siunaustilaisuuksiin, joissa ei ole ketään omaisia paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vainajan omaisena tuntuisi tympeältä ajatus, että joku tuntematon hyväksikäyttää tilannetta oman pahan olon purkamiseen. Mikset jatkossakin katselisi niitä dokumentteja, kerta niidenkin avulla se silmät päästään itkeminen onnistuu?

Aivan, ymmärrän tämänkin pointin. Itse en pidä tällaista hyväksikäyttämisenä vaan ajattelen että läsnäolostani saattaisi olla jopa hyötyä. Voisi joku hautajaisvieras, jolla on vaikeuksia päästä suruunsa käsiksi jopa siinä tilanteessa "hyväksikäyttää" minua.

Itse ajattelen, että ihmiskunnalla on niin paljon kollektiivista tuskaa joka pitäisi päästää ulos ilman että annetaan järjen tulla siihen väliin. Tuokin syy kuulostaa omiin korviini siltä, että omaisella olisi jokin pakonomainen tarve yrittää löytää jokin ulkopuolinen syy sille, miksi ei vain voisi keskittyä siihen oman surutyön tekemiseen. Jonkinlainen puolustusmekanismi siis.

Minä olen kiinnostunut negrofiliasta ja haluaisin osallistua myös hautajaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Etkö voisi toteuttaa tätä itkemisfetissiäsi vaikka katsomalla surullisia elokuvia? En suosittele menemään ainakaan sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on paikalla aitoja surijoita. Jos seurakunta hyväksyy, niin ehkä voisit mennä sellaisiin siunaustilaisuuksiin, joissa ei ole ketään omaisia paikalla.

En ymmärrä tuota jaotteluasi aitoihin surijoihin ja epäaitoihin surijoihin. Itselleni ei tuota mitään ongelmaa surra myös itse vainajaa: onhan se nyt äärimmäisen surullista, että joku ihminen on kuollut, ei siitä pääse mihinkään. Hän oli kuitenkin mahdollisesti tärkeä joillekin ihmisille ja tietenkin jo tärkeä ihan sellaisenaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kiinnostunut negrofiliasta ja haluaisin osallistua myös hautajaisiin.

Sunnuntaisin vaan kirkolle kytikseen ja yön pimeydessä bileet käyntiin.

Haluaisitko osallistua myös erilaisten sairauksien anonyymeihin tukiryhmiin? Entä perustaa myös tappelukerhon? ;-)

Hulluja on monenlaisia.

Pitäähän rippikoululaistenkin mennä hautajaisiin, tai piti ainakin silloin kun itse olin menossa rippikouluun. Ei luulisi olevan mahdotonta selvittää, milloin niitä on.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitko osallistua myös erilaisten sairauksien anonyymeihin tukiryhmiin? Entä perustaa myös tappelukerhon? ;-)

Itseasiassa nyt kun asiasta mainitsit, olen miettinyt myös noita erilaisten sairauksien anonyymejä tukiryhmiä ihan tosissani. Itse ajattelen, että tällaisissa asioissa voi huoletta pistää luovuutta kehiin, kaikki keinot ovat sallittuja tilanteessa jossa resurssit ovat rajoitettuja ja ei ole taloudellista mahdollisuutta hoitaa asioita tyylikkäästi oppikirjan mukaan. Tällainenhan esimerkiksi kehittäisi ainakin myötätuntoa, stressinsietokykyä, luovuutta, nopeaa soveltamiskykyä, näyttelijänlahjoja, joustavuutta, kykyä nähdä harmaan sävyt sekä muita positiiviseksi luokiteltavia kykyjä, jotka yleisesti ottaen ovat hyvin arvostettuja ominaisuuksia ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

Pitäähän rippikoululaistenkin mennä hautajaisiin, tai piti ainakin silloin kun itse olin menossa rippikouluun. Ei luulisi olevan mahdotonta selvittää, milloin niitä on.

Aivan. Itse mietin ihan tosissani sellaista taktiikkaa, että menisi oikeaan aikaan kirkon ulkopuolelle hengailemaan oikeassa vaatetuksessa ja jos näyttää olevan isot hautajaiset tulossa jossa paljon porukkaa niin sitten vain sisälle muiden muassa. Kukaan ei taatusti tule kyselemään kovin tarkkaan, koska sellaista ei yleisesti ottaen pidetä kovin hienotunteisena. Keksisi jonkun yleispätevän selityksen mahdollisia kyselijöitä varten, kuten että on vanha työkaveri, naapuri tms., todennäköisesti menisi läpi. Ja kukkiin menevät rahathan on tietysti ohjattu jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kautta jos joku sitä ääneen ihmettelee.

Ainakin tuossa läheisen hautausmaan kappelin ovessa on aikataulu, jossa on läheisimmät siunaustilaisuudet. Siitä vaan katsomaan itse sopiva aika.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tuossa läheisen hautausmaan kappelin ovessa on aikataulu, jossa on läheisimmät siunaustilaisuudet. Siitä vaan katsomaan itse sopiva aika.

Tiedänkin jo mihin seuraava iltakävelyni suuntautuu, kiitos tästä vinkistä.

Hiemanerikoinenkysymys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö voisi toteuttaa tätä itkemisfetissiäsi vaikka katsomalla surullisia elokuvia? En suosittele menemään ainakaan sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on paikalla aitoja surijoita. Jos seurakunta hyväksyy, niin ehkä voisit mennä sellaisiin siunaustilaisuuksiin, joissa ei ole ketään omaisia paikalla.

En ymmärrä tuota jaotteluasi aitoihin surijoihin ja epäaitoihin surijoihin. Itselleni ei tuota mitään ongelmaa surra myös itse vainajaa: onhan se nyt äärimmäisen surullista, että joku ihminen on kuollut, ei siitä pääse mihinkään. Hän oli kuitenkin mahdollisesti tärkeä joillekin ihmisille ja tietenkin jo tärkeä ihan sellaisenaan.

Tähän pitää vielä lisätä, että tuo jaottelu aitoihin surijoihin ja epäaitoihin surijoihin on todella keinotekoinen. Oikeassa elämässä tämä ei ole näin mustavalkoista. Olisi aika naiivia ajatella, että vainajan läheiset surisivat hautajaisissa ainoastaan vainajaa. Kyllä siihen omaisten suruun ja itkuun sekoittuu kaikki muukin ihmisen tuska, tuo läheisen kuolema vain toimii triggerinä joka päästää kaiken muunkin pinnalle käsittelyyn: surraan itseä ja omaa kurjaa elämää, saadaan ilmaista terapiaa, saadaan mahdollisesti rauha ja helpotus sydämeensä, saadaan sydäntään puhdistettua ja kevennettyä kyynelien avulla ja tämän avulla mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin. Tämä on vain sellainen asia josta ei puhuta koska se on tabu.

Itse ajattelen, että ihmiskunnalla on kollektiivisesti ajatellen paljon haudattua ja ilmaisematonta surua, jonka ilmaisemiseksi ei ole tarpeeksi sopivia kanavia tarjolla. Hautajaiset ovat vainajan omaisille luonnollinen tapa päästä tällaisiin tunteisiin käsiksi.