Te joilla auto,mutta ei autopaikkaa
Miten olette ratkaisseet ongelman? Meillä asunto keskellä kaupunkia ja meillä oli tuttavalta autopaikka,kunnes hän joutui irtisanomaan sen ja homma meni virallista reittiä ja jonossa meitä ennen olevat pääsi hänen autopaikalleen. Nyt ollaan yli 3kk juostu siirtämässä autoa kahden tunnin välein, koska parkkikiekko. Ja jotta kukaan ei ymmärrä väärin, tarvitsemme autoa ja käymme myös muuallakin,eli emme ole jatkuvasti kotona.
Kommentit (40)
Somen kautta voisi kysyä alueelta vapaita paikkoja, jos joku vuokraa, luultavasti nopein tapa.
No mulla ei ole autopaikkaa, mutta talon pihassa on kyllä yleensä tilaa, eikä olla niin keskustassa että tarttis kiekkoakaan jos jättää kadunvarteen. Tolppapaikalle olen jonossa, muttei niitä koskaan vapaudu.
Odotan, että kaupunki ratkaisee ongelman minun puolestani, luoden ilmaisia kadunvarsipaikkoja.
Täällä ns. Syrjäseudulla ei ole pysäköinninvalvontaa, joten auto on nytkin paikassa jossa pysäköintikielto. Kerran olen viimeisen 16kk aikana saanut sakot, joten halpaa on.
Otin sakot ja ilmoitin parkki patelle etten ole autoa pysäköinyt. Kolmessa vuodessa on nyt tullut kaksi sakkoa. Parin korttelin päässä on myös koulun parkki johon olen jättänyt. Samoin marketin piha on sika liki.
Vierailija kirjoitti:
Autohallipaikka.
Jos tarkoitat kauppakeskuksen paikkaa,niin niiissä aukio-olot, ei sovi aikaisten aamujen työntekoon.
Ei ole mitään asukaspysäköintiä kadulle?
Muutto pois Uudeltamaalta. Sillä ratkeaa, kiitos vasemmiston joka päättää suomessa kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole autopaikkaa, mutta talon pihassa on kyllä yleensä tilaa, eikä olla niin keskustassa että tarttis kiekkoakaan jos jättää kadunvarteen. Tolppapaikalle olen jonossa, muttei niitä koskaan vapaudu.
Talon pihassa? Vieraspaikalla?
Vierailija kirjoitti:
Muutto pois Uudeltamaalta. Sillä ratkeaa, kiitos vasemmiston joka päättää suomessa kaikesta.
Ei ole lähelläkään Uuttamaata. Eikä ole tienvarsi- tai vieraspaikkoja. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autohallipaikka.
Jos tarkoitat kauppakeskuksen paikkaa,niin niiissä aukio-olot, ei sovi aikaisten aamujen työntekoon.
Kyllä noissa on usein mahdollisuus kuukausipysäköintiin vapailla sisäänpääsyajoilla.
Eikö kaupungilla ole mitään parkkitaloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autohallipaikka.
Jos tarkoitat kauppakeskuksen paikkaa,niin niiissä aukio-olot, ei sovi aikaisten aamujen työntekoon.
Ei, kun yksityisen vuokraama autohallipaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutto pois Uudeltamaalta. Sillä ratkeaa, kiitos vasemmiston joka päättää suomessa kaikesta.
Ei ole lähelläkään Uuttamaata. Eikä ole tienvarsi- tai vieraspaikkoja. Ap.
Missä tuollainen autoilijan onnela on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole autopaikkaa, mutta talon pihassa on kyllä yleensä tilaa, eikä olla niin keskustassa että tarttis kiekkoakaan jos jättää kadunvarteen. Tolppapaikalle olen jonossa, muttei niitä koskaan vapaudu.
Talon pihassa? Vieraspaikalla?
Siis tossa on puolet pihasta tolppapaikkoja ja puolet ns, vapaata tilaa. Vieraspaikkoja ei ole, ainakaan niitä ei ole merkitty millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autohallipaikka.
Jos tarkoitat kauppakeskuksen paikkaa,niin niiissä aukio-olot, ei sovi aikaisten aamujen työntekoon.
Kyllä noissa on usein mahdollisuus kuukausipysäköintiin vapailla sisäänpääsyajoilla.
Eikö kaupungilla ole mitään parkkitaloa?
Parkkitaloja on, mutta rajatuilla aukio-oloilla. Tai sitten jo sen verran pitkä matka,ettei kannata.
Sairaaloiden pihat, koulujen pihat, taloyhtiöiden vieraspaikat.
Meillä on jotkut ulkomaankilvet, mitkä laitetaan pikakiinnityksellä autoon, kun pysäköidään tarkoituksella väärin.
Sairaalaan 2km, lähin koulu 2km. Ap. Ja tämä Pohjanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Muutto pois Uudeltamaalta. Sillä ratkeaa, kiitos vasemmiston joka päättää suomessa kaikesta.
Vihreät ne kaikesta päättää, esim. siitä, ettei kukaan saisi enää ajaa bensalla/ dieselillä, vaan kaikilla pitäisi olla sähköautot tai ei autoa ollenkaan. Kiva sitä sähköautoa herätellä sieltä kadunvarresta talvipakkasella, kun ei siellä käynnisty bensamoottorikaan (tuoreessa muistissa viime talvi, joka oli kylmä Etelä-Suomea myöten). Ja eihän sähköauto edes voisi olla kadun varressa, kun ei sitä voi siellä ladata mistään.
Näkee tuota kadunvarsipysäköintiä muuallakin kuin Helsingin seudulla, vaikka siellä se toki on yleisintä. Minusta on tosi surullista, jos ihmisellä ei ole mahdollisuutta saada (ikinä) autopaikkaa. Autohan omistetaan siksi, että sillä on näppärä kulkea paikasta toiseen aikatauluista riippumatta. Näppäryys on kyllä kaukana, jos auto pitää kaivaa talviaamuisin lumiauran tekemien metristen vallien takaa tai raaputtaa hulluna ikkunoita, jos on yksikin miinusaste yöllä. Silloin ei auta kuin toivoa vesisadetta koko talveksi.
Ihan normaali keskustan asukaspysäköinti eli asukastunnuksella kadunvarteen. Välillä paikkaa joutuu hetken etsimään mutta aika hyvin toimii kuitenkin Helsingin systeemi.
Jos talonne lähellä ei tosiaan mitään parkkipaikkoja (taloyhtiön paikat, kadunvarsipaikat, pysäköintihallit) ole ja auto on välttämätön, pitää varmaankin muuttaa.
Autohallipaikka.