Miten ulkomaisia työtodistuksia tarkistetaan? Ei mitenkään.
Olen lähdössä 6kk aasiaan ja australiaan kiertelemään. Voin tehdä siellä töitäkin,jos jotain osuu kohdalle.
Ajattelin tehdä näistä työkeikoista hyödyllisiä sillä,että maksan niistä kassalleni jäsenmaksua ja saan siten kasvatettua ansiosidoinnaista työttömyyskorvausta. Ts. toimitan suomessa sitten työkkärille sillä tavalla paranneltuja todistuksia joissa näkyy työtehtävä ja varsinkin maksettu palkka suurempana kuin on ollut.
Mistä kukaan työkkärin merkonomi tai kassan täti tarkistaa jostain australiasta että mitä siellä oikein on tehty ja mitä on maksettu? Pääasia että todistukset on näyttää.
Tiedän kaksi kaveria, jotka esitti työtodistuksia jostain Sydney Hilton aulabaarin pääbaarimestarin työstä. Kun ne palkattiin sitten tavan tarjoilijoiksi, niin alle vuorokaudella tuli selväksi että todistuksissa oli hippasen liioteltu. Sen verran kummallakin oli osaamista, että ne osasi oikaista viinadispenseristä ohi, että saivat valutettua suoraan viina itselleen ohi kassan.
Ansiosidonnaisen nostattaminen kiinnostaa erityisesti. Eihän sitä tarvi kuin muutamalla tonnilla nostaa palkkaa, niin johan nousee sitten kassan korvauksetkin kun tulen takas suomeen.
Onko muita ehdotuksia tai kokemuksia?
Kommentit (31)
Kuvitteleeko joku oikeasti että työkkärin täti puhuu kieliä? heh. Niillä kun ei ole mitään koulutusta eikä kielivaatimuksia edes siellä mamupuolella.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 17:05"]Kuvitteleeko joku oikeasti että työkkärin täti puhuu kieliä? heh. Niillä kun ei ole mitään koulutusta eikä kielivaatimuksia edes siellä mamupuolella.
[/quote]
Noin saattaa jossain peräkylässä ollakin. Pari kaveria on ison kaupungin työkkärissä töissä ja heillä kuten monella muullakin siellä on korkeakoulututkinto. Ovat kertoneet että virkoihin valitaan nykyään vain korkeakoulutettuja. Vanhan ajan tanttoja löytyy enää vähemmän.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 17:05"]
Kuvitteleeko joku oikeasti että työkkärin täti puhuu kieliä? heh. Niillä kun ei ole mitään koulutusta eikä kielivaatimuksia edes siellä mamupuolella.
[/quote]
Mihin tämä liittyy? Ei se työkkärin täti edelleenkään siitä ansiosidonnaisesta määrää.
Ei se nyt ihan noin toimi ja tiedoksesi vain että kyllä niitä tarkistellaan. Onpa useampi suomalainen jäänyt kiinni ulkomailla myös valheellisesta opiskelu -ja työhistoriasta sillä sieltä soitellaan Suomeen. Suomestakin asioita tarkistetaan ulkomailta. Soitto riittää ja tarvittava kapulaenglanti, siis oikeasti suomalaiset puhuvat sellaista nykäsenglantia, naisetkin;) Asiat selviävät silti. Joskus voi olla että tuurilla joku ei soita tai tarkista muuten. Joskus, hyvin harvoin.
No en kyllä todellakaan usko, että jostain Rumpanperän työkkäristä soitettaisiin Australiaan ja kysyttäisiin että oliko teillä 3kk siiten töissä Maija Mölönen Suomesta ja mitä sen työtehtäviin kuului ja mitä maksoitte palkkaa? Älä ny hulluja puhu!
Mikä on aikaero suomesta ausseihin? Soittaako virkalija suomen aikaa klo 13.00 ja sielläkö joku johtaja vastaa? Miten sieltä puhelimessa annetaan kenenkään tietoja, saatika palkkatietoja tosta vaan kun joku soittelee ja kyselee?
Eihän tätä usko vanha greetakaan.
Minulla on työtodistus Aasiasta, jonka allekirjoitti lähin pomoni, superviser. Häntä ei saa puhelimella kiinni mistään markan työkkäristä se on varma. Työsopimuksen allekirjoittaja on ison firman niin iso johtaja, että sille on kans ihan turha jonkun merkonomin yrittääkään saada puhelua läpi. Ja vaikka jonkun sihteerin kautta sitten saisi tämän herran luurin päähän, mitä suuresti ihmettelisin, niin hän ei todellakaan muista mun nimeä, ei edes muista että olisin firman listoilla koskaan ollutkaan, eikä tasan tiedä paljonko mulle palkkaa maksettiin.
"Asiat selviävät silti" Joo, in your dreams, ehkä. Onko tämän krjoittaja se sama yli-innokas työkkärin täti, joka kotona hoitaa lastaan ja samalla oikoo laittomuuksia työkkäreissä ympäri suomen tämän palstan avulla? Onnea vaan todistelemaan näitä vääryyksiä laittomiksi. Vähän järkeä kuintekin näihin vastauksiin pliis.
Totanoin, ei ammattiliiton kanssa niitä mistään australiasta tarkastakaan, mutta verottajalta kyllä.
Suomessa pitää verottajalle ilmoittaa myös ulkomailta saadut palkkatulot ja niistä siellä perityt verot (kaksoisverotuksen estämiseksi, tämä on ihan sun hyväksesi). Jälkimmäisistä sulla ontietty joku palkkalaskelma tai sikäläisen verottajan paperi ja jos ne ei täsmää palkan kanssa, joudut maksamaan täällä lisäveroja.
Joku tahtoo nyt kovasti vakuuttaa itseään, että on ok huijata :D
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:12"]
Totanoin, ei ammattiliiton kanssa niitä mistään australiasta tarkastakaan, mutta verottajalta kyllä.
Suomessa pitää verottajalle ilmoittaa myös ulkomailta saadut palkkatulot ja niistä siellä perityt verot (kaksoisverotuksen estämiseksi, tämä on ihan sun hyväksesi). Jälkimmäisistä sulla ontietty joku palkkalaskelma tai sikäläisen verottajan paperi ja jos ne ei täsmää palkan kanssa, joudut maksamaan täällä lisäveroja.
[/quote]
Juuri näin.
Mitenkäs toi lainsäädäntö menikään ansiosidonnaiseen hyväksyttyjen ulkomailla työskenneltyjen jaksojen osalta? Otetaanko ne huomioon ihan noin vain? En nyt jaksa mistään tarkistaa, mutta hiukan toiveajattelulta kuulostaa ap:n puolelta...
Ja itse kun olen rekrytointeja tehnyt, niin kyllä me aina tarkistetaan myös ne ulkomaiset työpaikat. Ja ollaan ihan ihme paikoistakin ulkomailta aina saatu vahvistus siitä, millä ajanjaksolla tyyppi on ollut töissä. =)
Palkat voi tarkistaa tiliotteesta ja verotuksesta.Ansisidonnaisen maksaa kassa johon liittosi kuuluu, ja niillä on merkonomia korkeampaa osaamista. Jos jäät kiinni, niin vähintään menetät korvauksen, voi tulla vakavampiakin sanktioita. Myös verottajaa voi kiinnstaa, mihin osa "palkasta" on kadonnut. Onnea huijauksellesi, sitä tulet tarvitsemaan.
Ihmisillä on kummia luuloja etteikö ulkomaisia tarkistettaisi. Kyllä tarkistetaan. Mieheni on töissä eräässä it-yrityksessä rekrytoimassa ja sinne ainakin tulee paljonkin ulkomaalaisten hakemuksia sillä toiveella ettei esim. opiskelu- tai työhistoriaa tarkastettaisi ulkomailta. Mutta kyllä tarkistetaan. Säännöllisesti jää kiinni väärennetyllä tutkinnolla hakijoita (oppilaitoksesta ei vahvisteta että sellaisella henkilöllä olisi tutkintoa) ja keksittyjä työkokemuksia CV:ssä.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:18"]
Mitenkäs toi lainsäädäntö menikään ansiosidonnaiseen hyväksyttyjen ulkomailla työskenneltyjen jaksojen osalta? Otetaanko ne huomioon ihan noin vain? En nyt jaksa mistään tarkistaa, mutta hiukan toiveajattelulta kuulostaa ap:n puolelta...
[/quote]
Mä ainakin tipahdin aikoinaan kassan jäsenyydestä kun muutin ulkomaille töihin. Kuuluin työskentelymaani työttömyysturvan piirin.
Enkä tämänkään perusteella uskoisi, että ulkomaiselle työnantajalle ulkomailla tehdystä työstä voisi tuota kerryttää, kun verotkin menevät ulkomaille:
https://ytk.fi/ansioturvan-abc/ulkomailla-tyoskentely-ja-tyottomyysturva
Jaa, onpa täällä ahkeria vero- ja rekrytätejä. Olin 18kk toisella puolella maapalloa töissä. Palkka tuli dollareina kirjekuoressa käteen. Mitään veroja en todellakaan maksanut, enkä usko että työnantajakaan mitään eteenpäin tilitteli.
Tulin suomeen sitten pysyvästi takaisin, enkä kyllä ilmoittanut mihinkään verottajalle ulkomaan tulojani. Ei tullut kyllä mieleenkään, eikä verottaja mitään ole tiedustellut.
Miten tämmöinen ulkomailla tienaaminen voisi tulla edes tietoon verottajalle muualta kuin pohjoismaista? En edes ajatellut että olisi mitään pitänyt mihinkään ilmoitella.
Työtodis oli mulla esittää ja sen näytin työkkärissä. Ei siinä mitään kukaan puhunut mistään tarkistussoitoista. Olisin pitänyt sitä todella ihmeellisenä, jos semmoista olisi työkkärin täti edes alkanut ehdottelemaan. Vaikka omapa häpiänsä mutta silti.
Merimiehen työ on kansainvälistä hommaa eikä pelkästään jollain tallinnan lautalla juoppojen passaamista. Kyllä sillä alalla voi olla ulkomaalaisessa laivassa töissä ja palata sitten sillä työkokemuksella ja työtodistuksella suomeen oman kassan jäsenenä. Ja alkaa saada ansioon suhteutettua työttömyyskorvausta työttömänä.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:26"]

Mut sä et vaatinut/saanut näiden tulojen perusteella mitään ansiosidonnaista sosiaalietuutta. Jos vaatii, silloin todisteita kyllä kysellään, ihan niin kuin suomalaisistakin työpaikoista palkkatodistusta. Sä esitit työtodistuksen vain selityksenä sille, miksi olet ollut poissa täkäläisiltä työmarkkinoilta.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:29"]
Merimiehen työ on kansainvälistä hommaa eikä pelkästään jollain tallinnan lautalla juoppojen passaamista. Kyllä sillä alalla voi olla ulkomaalaisessa laivassa töissä ja palata sitten sillä työkokemuksella ja työtodistuksella suomeen oman kassan jäsenenä. Ja alkaa saada ansioon suhteutettua työttömyyskorvausta työttömänä.
[/quote]
Niin? Sehän mainittiin tuossa linkissä poikkeuksena:
"Työskentelet jonkin EU/ETA-maan tai Sveitsin lipun alla purjehtivalla aluksella ja asut itse Suomessa, jossa myös työnantajallasi on kotipaikka ja josta palkkasi maksetaan."
Ap ei kuitenkaan ole lähdossä merimieheksi...
t: 10
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:20"]
Palkat voi tarkistaa tiliotteesta ja verotuksesta.Ansisidonnaisen maksaa kassa johon liittosi kuuluu, ja niillä on merkonomia korkeampaa osaamista. Jos jäät kiinni, niin vähintään menetät korvauksen, voi tulla vakavampiakin sanktioita. Myös verottajaa voi kiinnstaa, mihin osa "palkasta" on kadonnut. Onnea huijauksellesi, sitä tulet tarvitsemaan.
[/quote]
Kyllä siitä tulee mitöä todennäköisimmin takaisinperintä ja mahdollisesti tutkintapyyntö poliisille. Eivät nämä rosikseen juuri mene, mutta vilipillisesti etuutta nostanut kyllä maksaa rahat takaisin, pahimmillaan bruttomääräisenä. En suosittele koettamaan.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:26"]
Tulin suomeen sitten pysyvästi takaisin, enkä kyllä ilmoittanut mihinkään verottajalle ulkomaan tulojani. Ei tullut kyllä mieleenkään, eikä verottaja mitään ole tiedustellut.
Miten tämmöinen ulkomailla tienaaminen voisi tulla edes tietoon verottajalle muualta kuin pohjoismaista? En edes ajatellut että olisi mitään pitänyt mihinkään ilmoitella.
[/quote]
Ihanko totta et ole kuullut verosopimuksista?
"Työskentelet jonkin EU/ETA-maan tai Sveitsin lipun alla purjehtivalla aluksella ja asut itse Suomessa, jossa myös työnantajallasi on kotipaikka ja josta palkkasi maksetaan."
Ap ei kuitenkaan ole lähdossä merimieheksi...
En ole aapee. Mun alus oli rekisteröity Panamaan. Maksoin unioniin jäsenmaksua vaaditun prosentin palkasta. Törnin jälkeen palasin suomeen ja ilmottauduin merivälitykseen ja unioin kassasta hakemaan korvausta. Ei kyllä verottaja ottanut yhtyettä asian tiimoilta minuunkaan.
Että kyllä tässä nyt on jollakulla liian opitimistinen käsitys siitä valvonnasta ja tarkistamisesta mun mielestä.
Senverra mitä olen maailmaa nähnyt ja kiertänyt, niin kyllä siellä monenlaista hommaa tehdään ja verottaja ei jossain maissa edes toimi kuin muodollisesti. Saatika että alkais jotain ristiintaulukointeja tekemään esim. jonkun erittäin kaukaisen ja täysin tuntemattoman maan kuin Finland, kanssa...
Vielä kerran ap:lle tiedoksi, että se työkkärin merkonomi ei sun palkan perään kysele. Kassa kyselee ja luulen kuten moni muukin, että ihan et itse muotoillulla työsopimuksella siitä selviä.