Miten rauhoittaa viikonloput harrastuksilta lapsen kärsimättä?
Olen sitä mieltä, että ainakin alakouluikäisen kohdalla viikonloput tulisi pääsääntöisesti olla vapaat harrastuksista. Ymmärrän, että joskus on jokin kisa, leiri, tms, mutta tällainen viikonloppu voisi olla vain muutama vuodessa, ei esim joka kuukausi.
Mielestäni on tärkeää, että viikonloppuna koko perhe voi olla yhdessä ja tehdä kivoja asioita ilman, että pitää olla kello kaulassa jonkin harrastusmenon takia. Arkena juostaan kellon perässä, niin ainakin itse tarvitsen viikonloput nollaamiseen. Haluan myös voida toteuttaa ex tempore retkiä Helsinkiin, Tukholmaan, käydä mökillä kun on hyvä sää, mennä koko porukan kanssa metsään, teatteriin, jne.
Miten rajoittaa harrastukset niin, että viikonloput olisivat säännöllisesti niistä vapaat? Mikä ohjattu liikuntaharrastus esimerkiksi sopisi?