Mikä on sinulle isoin ongelma tai elämänmuutos, kun joudut palaamaan etätyöstä lähityöhön?
Minulla ehdottomasti tulee olemaan vaikeinta päivittäisestä viininlipittämisestä luopuminen ja puoleksitoista vuodeksi tauolle menneen liikuntaharrastuksen aloittaminen. Noin kymmenen liikakiloa pitäisi pystyä pudottamaan.
Kommentit (24)
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Se että asetan immuunipuutteisen läheiseni hengenvaaraan.
Se että en enää voi asua samalla paikkakunnalla mieheni kanssa. Tai olisi ollut, onneksi pystyin vaihtamaan joustamattoman ex-työnantajani toiseen.
Meteliin tottuminen avotoimistossa. Ei onnistu.
Ehtii saada vähemmän aikaiseksi, töissä ja kotona.
Pitää taas alkaa satsata ulkonäköön enemmän. Meikata kunnolla, laittaa hiukset ja pukeutua siisteihin toimistovaatteisiin. Voisi pitkästä aikaa kokeilla, miltä tuntuu olla koko päivä korkokengissä. Kotona on voinut olla lökövaatteissa ja likainen tukka pikaisella ponnarilla.
Vierailija kirjoitti:
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.

Miksi olet halunnut muuttaa niin kauas työpaikastasi?

Minä tarkoitin työmatkoilla muuta kuin kodin ja työpaikan välistä matkaa. Aikaahan se kodin ja työpaikankin välillä matkustaminen tietysti vie, itselleni se on silti huomattavasti pienempi paha kuin matkat toiseen maahan.
Pitää herätä niin paljon aikaisemmin....Olen nyt tottunut heräämään 8.30 ja nopeasti laitan aamupalan ja sitten läppärin ääreen viimeistään kello 9.
Nyt pitää taas alkaa herätä kello 6, meikata, laittaa aamupala ja matkata töihin...Puuuh
Voi teitä raukkoja <3 on se rankkaa.
Onneksi en joudu palaamaan lähityöhön. Pyykit (kerrostalon hiljaisuusmääräysten puitteissa) lasten harrastukset, oma liikunta yms. sujuu jatkossakin ilman hässäkkää.
Pimeys ja talvi. Hirveää kammeta itsensä aamulla räntäsateiseen pimeyteen tarpomaan sohjossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.
Miksi olet halunnut muuttaa niin kauas työpaikastasi?
En kirjoittanut sanaakaan siitä, että olisin muuttanut kauemmas työpaikastani. Olen asunut tässä samassa paikassa, kun aloitin työt nykyisessä työpaikassani. Työmatka ennen tätä koronaa ei tuntunut pahalta, mutta nyt kun on etätöissä, on ajatus kääntynyt ja jatkan etätöitä. Nyt, kun on mahdollisuus tehdä työtä kotona, säästää matkakuluissa ja - ajassa. Vapaa-aikaa on nyt tuon työmatkoihin käytetyn ajan verran enemmän ja se vähentää kiireitä kotiin liittyvissä asioissa (kaupassakäynnit yms.). Näin on hyvä.
Onneksi en joudu palaamaan. Mutta jos joutuisin, varmaan pitäisi ottaa yhteys työterveyshuoltoon ja kertoa, että jos nyt sitten työkykyarvio alkaisikin olla ajankohtainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.
Miksi olet halunnut muuttaa niin kauas työpaikastasi?
En kirjoittanut sanaakaan siitä, että olisin muuttanut kauemmas työpaikastani. Olen asunut tässä samassa paikassa, kun aloitin työt nykyisessä työpaikassani. Työmatka ennen tätä koronaa ei tuntunut pahalta, mutta nyt kun on etätöissä, on ajatus kääntynyt ja jatkan etätöitä. Nyt, kun on mahdollisuus tehdä työtä kotona, säästää matkakuluissa ja - ajassa. Vapaa-aikaa on nyt tuon työmatkoihin käytetyn ajan verran enemmän ja se vähentää kiireitä kotiin liittyvissä asioissa (kaupassakäynnit yms.). Näin on hyvä.
Mitä luulet, onko tuo työnantajan näkökulmasta pätevä syy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.
Minä tarkoitin työmatkoilla muuta kuin kodin ja työpaikan välistä matkaa. Aikaahan se kodin ja työpaikankin välillä matkustaminen tietysti vie, itselleni se on silti huomattavasti pienempi paha kuin matkat toiseen maahan.
Joo, ei se mitään. Minä karsin sen pienemmän pahan pois. Isompi paha on vielä jäljellä, mutta se on onneksi paljon harvinaisempi ja hyvin nekin on etätyönä sujuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että myös työmatkailu alkaa. Se tulee haukkaamaan merkittävän osan vapaa-aikaani ja hankaloittaa muutenkin arjen sujuvuutta.
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.
Miksi olet halunnut muuttaa niin kauas työpaikastasi?
En kirjoittanut sanaakaan siitä, että olisin muuttanut kauemmas työpaikastani. Olen asunut tässä samassa paikassa, kun aloitin työt nykyisessä työpaikassani. Työmatka ennen tätä koronaa ei tuntunut pahalta, mutta nyt kun on etätöissä, on ajatus kääntynyt ja jatkan etätöitä. Nyt, kun on mahdollisuus tehdä työtä kotona, säästää matkakuluissa ja - ajassa. Vapaa-aikaa on nyt tuon työmatkoihin käytetyn ajan verran enemmän ja se vähentää kiireitä kotiin liittyvissä asioissa (kaupassakäynnit yms.). Näin on hyvä.
Mitä luulet, onko tuo työnantajan näkökulmasta pätevä syy?
En kysynyt työnantajalta mitään. Tässä ensimmäinen kommenttini asiaan liittyen;
Minä ilmoitin pomolle, että en enää tuhlaa aikaa työmatkoihin. Pomo toi ison kaarevan näytön, mihin saa kolme sivua auki, ja se helpottaa työntekoa. Alkoi vaan tuntua tyhmältä ajatus matkustaa edestakaisin yli kaksi tuntia tekemään sitä, minkä voi kotonakin tehdä.
Se oli ilmoitusasia.
Työkavereiden sietäminen. Asiattomuuksia laukovat boomerit jotenkin katosivat etätöissä tai ainakin niillä oli mikki mutella. He eivät kirjoita mielellään ja tietävät muutenkin juttunsa sen verran asiattomiksi, että on parasta olla jättämättä todistusaineistoa kokoustallenteeseen tai viesteihin.