Valehtelin ikäni ihastukselle.. apuja kaivataan
Moi,
Näin alkuun haluan sanoa, että tiedän tehneeni todella väärin ja tyhmästi. Kadun tätä valhetta yli kaiken enkä enää ikinä aio tehdä mitään vastaavaa.
Tapasin noin 2kk sitten netissä yhden mukavan pojan. Hän on 19-vuotias (2002 syntynyt) ja minä sanoin olevani 17-vuotias (2004 syntynyt.) Oikeasti siis olen 16-vuotias (2005 syntynyt), mutta valehtelin ikäni sillä ajattelin, että pojasta tulee minulle vain satunnainen tuttu joten sillä ei olisi hirveästi merkitystä. Olen aina ollut ikäisiäni kypsempi henkisesti, melkein kaikki kaverini ovat itseäni vanhempia sillä omanikäisteni seurassa en hirveästi tule juttuun. Olen siis melko yksinäinen ja pelkäsin, ettei poika halua tutustua minuun jos tietäisi minun olevan näin nuori. Noh… nyt sitten kuitenkin olen tapaillut kyseisen pojan kanssa kasvokkain noin kuukauden ajan ja molemmat olemme todella ihastuneita toisiimme. En ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen. Tuo valheeni kuitenkin painaa mieltäni.. tämä kyseinen poika on niin hyväsydäminen ja ihana ihminen, etten haluaisi satuttaa häntä kertomalla olevani pelkkä valehtelija.. ikäni on kuitenkin ainoa asia josta olen valehdellut, mutta silti se on aika iso ja vakava asia.
Pelkään totuuden kertomista sillä en haluaisi menettää tätä poikaa. Hän on juuri sellainen kenet tarvitsen elämääni ja sellainen josta kannattaa pitää kiinni.
Tämä poika on tosi ymmärtäväinen, siitä ei ole kysymys etteikö hän ymmärtäisi valehteluni syytä. Olen vain melko varma, että luottamus lähtee jos kerron totuuden ja hän pettyy minuun pahemman kerran.
Kerronko totuuden ja otan sen riskin, että mahdollisesti pilaan näin hyvin alkaneen jutun vai jatkanko valehtelua ja olen onnellisesti tämän pojan kanssa? Tiedän että maailmani särkyisi jos menettäisin tämän pojan, hänestä on tullut minulle niin tärkeä näin lyhyen ajan sisään ja minulla on erittäin vahvoja tunteita häntä kohtaan.
Kommentit (9)
Tee asiasta ilmoitus poliisille heti. Kaiken varalta!
Kerrot rehellisesti että valehtelit, lupaa ettet enää ikinä valehtele ja pidät tuosta oikeasti kiinni. Homma on kunnossa.
Keksi parempi juttu meille ens kerral
Voi sinua, ei kuule tarvitse yhtään pelätä tuon asian kertomista, ei hän siitä suutu edes. Oma naiseni valehteli minulle ikänsä kymmenellä vuodella koko ensimmäisen vuoden ajan minkä seurusteltiin. 10v on hivenen eri asia, kuin 1v, ja silti pääsin asian yli ja nyt ollaan onnellisia. Yksi vuosi tuntuu sinusta isolta asialta vain, koska olet niin nuori.
Oletko varma että poika on 19? Ei mitään väliä. Kerro viimeistään kun synttärisi on seuraavan kerran lähestymässä, että oikeasti täytät silloin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma että poika on 19? Ei mitään väliä. Kerro viimeistään kun synttärisi on seuraavan kerran lähestymässä, että oikeasti täytät silloin.
Olen 100% (kerran näin vilaukselta hänen henkkarinsa.) ja tiedän varmasta lähteestä, että hän valmistui ylioppilaaksi juuri keväällä.
Kerro nätisti, niin kyllä hän ymmärtää.