Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihastuinkin mieheen =O
Pää pyörällä
02.10.2021 |
Teini-iän poikaystäväkokeilujen jälkeen mulla ei ole ollut mitään halua läheisiin suhteisiin miesten kanssa. Elin monta vuotta avoliitossa naisen kanssa ja pidin itseäni täysin naisiin suuntautuneena (ikää on nyt 35v.).
Nyt sitten kävikin niin, että huomasin yllättäen olevani hiukan ihastunut erääseen uuteen miespuoliseen tuttavuuteen. Mitä ihmettä mun päässä tapahtuu? Muita saman kokeneita?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään näin päin tämä asia alkaa olla jo tabu keskusteluissa. Ihminen ei ihastu jos ei ole avoin sille ajatukselle, jostain syystä olette urautuneet naisiin nuorempina mutta nyt olette jotenkin vapautuneet enemmän. Ei mitenkään ihmeellistä naisille minusta, moni heteroksi itsensä mieltävä nainen myöntää kuitenkin pitävänsä joskus naisia haluttavina vaikkeivät mihinkään suhteeseen ryhtyisikään. Avoimin mielin vain eteenpäin!
On se vähän eri asia. Ihmisen orientaatio vaikuttaa siihen, miten maailmaa ja muita ihmisiä katselee, mihin katseensa ja huomionsa suuntaa.
Minun on esimerkiksi todella vaikea löytää sitä naisen roolia tässä tanssissa. Olen tottunut siihen, että voin pyytää tyyppiä ulos ja aktiivisesti lähestyä kumppaniehdokasta, mikä vaikuttaa ahdistavan miehiä. Useita miehiä vaikuttaa jopa ahdistavan se katse, jolla katson heitä. He eivät ole tottuneet esineellistävän katseen kohteena olemiseen.
Ok, mutta vaikuttaako todella se orientaatio vai tapakulttuuri joka tähän kuuluu? Esitin kysymyksen vain jotta se herättää ajattelua. Totta on että miehet ovat tottuneet miehen rooliin ja odottamaton käytös naiselta saattaa yllättää. Haastan sinut kokeilemaan myös näitä rooleja toisinpäin, katso miltä tuntuu jos sinua kohtaan ollaan se aktiivisempi osapuoli, eihän sitä koskaan tiedä jos sekin olisi hyvä kun nyt kyseessä onkin mies naisen sijaan?
En kiellä, etteikö tapakulttuuri vaikuttaisi siihen, mutta se on myös näkökulma maailmaan, itseen ja kanssaihmisiin eikä sen kaiken muuttaminen ole helppoa.
Olen yrittänyt ottaa passiivisempaa roolia mutta se ei tule mitenkään luonnostaan ja tuntuu, että joudun jatkuvasti hillitsemään luonnollisia reaktioitani. Tämä sitten varmasti ilmenee jännityksenä.
Niin, en itsekään pääse tuosta vain pitkäaikaisista toimintamalleistani mihinkään. Näin itse heterona sateenkaarikansan asioita ystäväpiiristä katsoneena minulle on tullut sellainen tunne, että identiteettikysymykset ovat paljon vahvemmin läsnä heidän elämässään kuin itselläni. Voisin kuvitella että tämäkin tuo aika paljon lisää noihin asioihin koska aika moni asia on varmasti pitemmälle ajateltua ja analysoitua kuin omassa toiminnassani, itse kun olen vain aina toiminut sen kummempia miettimättä sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Varmasti on myös aika hämmentävää ja iso asia joutua miettimään noin perustavanlaatuisia asioita uudestaan koska yli 30-vuotiaana on yleensä aika vakiintunut maailmankuva useimmilla ihmisillä. Ja jos joku asia onkin yhtäkkiä toisin, mikä muu voi siinä ohessa mennä uusiksi? Ihmekö tuo jos tuntuu stressaavalta tai hankalalta tuossa tilanteessa hetkittäin. Ei voi muuta kuin yrittää olla avoimin mielin ja hyväksyä se oikeaksi miltä nyt tuntuu, vaikka aiemmin olisikin joku asia ollut toisin. Toisaalta jos paluu entiseen elämään on edessä, ei sekään väärin ole, pääasia kun antaa itselleen tilaa riittävästi minun mielestäni.
"Paluu entiseen" olisi kyllä kovin paljon helpompaa mutta sydän haluaa, mitä se haluaa. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä ikänsä heteroina viihtyneet miehet saattaisivat tästä aiheesta ajatella, koska siitäkin on kirjoitettu missään kovin vähän. Ällöttääkö se ajatella naisen entistä elämää? Kokeeko sen jotenkin uhkana? Onko mustasukkaisuus lievempää vai kovempaa? Kokeeko mies, että hänen pitäisi jotenkin omaksua jotain aspekteja naisen roolista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään näin päin tämä asia alkaa olla jo tabu keskusteluissa. Ihminen ei ihastu jos ei ole avoin sille ajatukselle, jostain syystä olette urautuneet naisiin nuorempina mutta nyt olette jotenkin vapautuneet enemmän. Ei mitenkään ihmeellistä naisille minusta, moni heteroksi itsensä mieltävä nainen myöntää kuitenkin pitävänsä joskus naisia haluttavina vaikkeivät mihinkään suhteeseen ryhtyisikään. Avoimin mielin vain eteenpäin!
On se vähän eri asia. Ihmisen orientaatio vaikuttaa siihen, miten maailmaa ja muita ihmisiä katselee, mihin katseensa ja huomionsa suuntaa.
Minun on esimerkiksi todella vaikea löytää sitä naisen roolia tässä tanssissa. Olen tottunut siihen, että voin pyytää tyyppiä ulos ja aktiivisesti lähestyä kumppaniehdokasta, mikä vaikuttaa ahdistavan miehiä. Useita miehiä vaikuttaa jopa ahdistavan se katse, jolla katson heitä. He eivät ole tottuneet esineellistävän katseen kohteena olemiseen.
Ok, mutta vaikuttaako todella se orientaatio vai tapakulttuuri joka tähän kuuluu? Esitin kysymyksen vain jotta se herättää ajattelua. Totta on että miehet ovat tottuneet miehen rooliin ja odottamaton käytös naiselta saattaa yllättää. Haastan sinut kokeilemaan myös näitä rooleja toisinpäin, katso miltä tuntuu jos sinua kohtaan ollaan se aktiivisempi osapuoli, eihän sitä koskaan tiedä jos sekin olisi hyvä kun nyt kyseessä onkin mies naisen sijaan?
En kiellä, etteikö tapakulttuuri vaikuttaisi siihen, mutta se on myös näkökulma maailmaan, itseen ja kanssaihmisiin eikä sen kaiken muuttaminen ole helppoa.
Olen yrittänyt ottaa passiivisempaa roolia mutta se ei tule mitenkään luonnostaan ja tuntuu, että joudun jatkuvasti hillitsemään luonnollisia reaktioitani. Tämä sitten varmasti ilmenee jännityksenä.
Niin, en itsekään pääse tuosta vain pitkäaikaisista toimintamalleistani mihinkään. Näin itse heterona sateenkaarikansan asioita ystäväpiiristä katsoneena minulle on tullut sellainen tunne, että identiteettikysymykset ovat paljon vahvemmin läsnä heidän elämässään kuin itselläni. Voisin kuvitella että tämäkin tuo aika paljon lisää noihin asioihin koska aika moni asia on varmasti pitemmälle ajateltua ja analysoitua kuin omassa toiminnassani, itse kun olen vain aina toiminut sen kummempia miettimättä sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Varmasti on myös aika hämmentävää ja iso asia joutua miettimään noin perustavanlaatuisia asioita uudestaan koska yli 30-vuotiaana on yleensä aika vakiintunut maailmankuva useimmilla ihmisillä. Ja jos joku asia onkin yhtäkkiä toisin, mikä muu voi siinä ohessa mennä uusiksi? Ihmekö tuo jos tuntuu stressaavalta tai hankalalta tuossa tilanteessa hetkittäin. Ei voi muuta kuin yrittää olla avoimin mielin ja hyväksyä se oikeaksi miltä nyt tuntuu, vaikka aiemmin olisikin joku asia ollut toisin. Toisaalta jos paluu entiseen elämään on edessä, ei sekään väärin ole, pääasia kun antaa itselleen tilaa riittävästi minun mielestäni.
"Paluu entiseen" olisi kyllä kovin paljon helpompaa mutta sydän haluaa, mitä se haluaa. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä ikänsä heteroina viihtyneet miehet saattaisivat tästä aiheesta ajatella, koska siitäkin on kirjoitettu missään kovin vähän. Ällöttääkö se ajatella naisen entistä elämää? Kokeeko sen jotenkin uhkana? Onko mustasukkaisuus lievempää vai kovempaa? Kokeeko mies, että hänen pitäisi jotenkin omaksua jotain aspekteja naisen roolista?
En voi puhua kaikkien puolesta, mutta en kokisi itse mitään noista, varsinkaan ällötystä asiasta. Naiset eivät heteromiehiä ällötä varmasti ollenkaan eikä heidän yhteiset puuhansakaan :) Tietysti jos on mustasukkaista tyyppiä muutenkin niin sittenhän niitä potentiaalisia aiheita on tuplasti kun pitää olla varpaillaan naistenkin suhteen. Tuli vielä ajatus tuosta jännityksestä. Uusi tilanne tietysti tuottaa jännitystä, mutta arvelisin että jos oma rooli muuttuu passiivisemmaksi kuin aiemmin menettää osan tilanteisiin liittyvän kontrollin tuomasta varmuudesta, äkkiä asiat ovatkin vähemmän omissa käsissä. Uskoisin tuohon löytyvän apua luottamuksesta, joka syntyy mielestäni hyvien kokemusten toistuessa riittävän monesti, ja asiaa auttaa myös ihan jo sekin että tekee päätöksen luottaa toiseen. Siinäpä keittiöpsykologin antini tältä päivää, toivon ettet joudu pettymään ja löydät itsestäsi uusia puolia ja olet niihinkin tyytyväinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään näin päin tämä asia alkaa olla jo tabu keskusteluissa. Ihminen ei ihastu jos ei ole avoin sille ajatukselle, jostain syystä olette urautuneet naisiin nuorempina mutta nyt olette jotenkin vapautuneet enemmän. Ei mitenkään ihmeellistä naisille minusta, moni heteroksi itsensä mieltävä nainen myöntää kuitenkin pitävänsä joskus naisia haluttavina vaikkeivät mihinkään suhteeseen ryhtyisikään. Avoimin mielin vain eteenpäin!
On se vähän eri asia. Ihmisen orientaatio vaikuttaa siihen, miten maailmaa ja muita ihmisiä katselee, mihin katseensa ja huomionsa suuntaa.
Minun on esimerkiksi todella vaikea löytää sitä naisen roolia tässä tanssissa. Olen tottunut siihen, että voin pyytää tyyppiä ulos ja aktiivisesti lähestyä kumppaniehdokasta, mikä vaikuttaa ahdistavan miehiä. Useita miehiä vaikuttaa jopa ahdistavan se katse, jolla katson heitä. He eivät ole tottuneet esineellistävän katseen kohteena olemiseen.
Ok, mutta vaikuttaako todella se orientaatio vai tapakulttuuri joka tähän kuuluu? Esitin kysymyksen vain jotta se herättää ajattelua. Totta on että miehet ovat tottuneet miehen rooliin ja odottamaton käytös naiselta saattaa yllättää. Haastan sinut kokeilemaan myös näitä rooleja toisinpäin, katso miltä tuntuu jos sinua kohtaan ollaan se aktiivisempi osapuoli, eihän sitä koskaan tiedä jos sekin olisi hyvä kun nyt kyseessä onkin mies naisen sijaan?
En kiellä, etteikö tapakulttuuri vaikuttaisi siihen, mutta se on myös näkökulma maailmaan, itseen ja kanssaihmisiin eikä sen kaiken muuttaminen ole helppoa.
Olen yrittänyt ottaa passiivisempaa roolia mutta se ei tule mitenkään luonnostaan ja tuntuu, että joudun jatkuvasti hillitsemään luonnollisia reaktioitani. Tämä sitten varmasti ilmenee jännityksenä.
Niin, en itsekään pääse tuosta vain pitkäaikaisista toimintamalleistani mihinkään. Näin itse heterona sateenkaarikansan asioita ystäväpiiristä katsoneena minulle on tullut sellainen tunne, että identiteettikysymykset ovat paljon vahvemmin läsnä heidän elämässään kuin itselläni. Voisin kuvitella että tämäkin tuo aika paljon lisää noihin asioihin koska aika moni asia on varmasti pitemmälle ajateltua ja analysoitua kuin omassa toiminnassani, itse kun olen vain aina toiminut sen kummempia miettimättä sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Varmasti on myös aika hämmentävää ja iso asia joutua miettimään noin perustavanlaatuisia asioita uudestaan koska yli 30-vuotiaana on yleensä aika vakiintunut maailmankuva useimmilla ihmisillä. Ja jos joku asia onkin yhtäkkiä toisin, mikä muu voi siinä ohessa mennä uusiksi? Ihmekö tuo jos tuntuu stressaavalta tai hankalalta tuossa tilanteessa hetkittäin. Ei voi muuta kuin yrittää olla avoimin mielin ja hyväksyä se oikeaksi miltä nyt tuntuu, vaikka aiemmin olisikin joku asia ollut toisin. Toisaalta jos paluu entiseen elämään on edessä, ei sekään väärin ole, pääasia kun antaa itselleen tilaa riittävästi minun mielestäni.
"Paluu entiseen" olisi kyllä kovin paljon helpompaa mutta sydän haluaa, mitä se haluaa. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä ikänsä heteroina viihtyneet miehet saattaisivat tästä aiheesta ajatella, koska siitäkin on kirjoitettu missään kovin vähän. Ällöttääkö se ajatella naisen entistä elämää? Kokeeko sen jotenkin uhkana? Onko mustasukkaisuus lievempää vai kovempaa? Kokeeko mies, että hänen pitäisi jotenkin omaksua jotain aspekteja naisen roolista?
En voi puhua kaikkien puolesta, mutta en kokisi itse mitään noista, varsinkaan ällötystä asiasta. Naiset eivät heteromiehiä ällötä varmasti ollenkaan eikä heidän yhteiset puuhansakaan :) Tietysti jos on mustasukkaista tyyppiä muutenkin niin sittenhän niitä potentiaalisia aiheita on tuplasti kun pitää olla varpaillaan naistenkin suhteen. Tuli vielä ajatus tuosta jännityksestä. Uusi tilanne tietysti tuottaa jännitystä, mutta arvelisin että jos oma rooli muuttuu passiivisemmaksi kuin aiemmin menettää osan tilanteisiin liittyvän kontrollin tuomasta varmuudesta, äkkiä asiat ovatkin vähemmän omissa käsissä. Uskoisin tuohon löytyvän apua luottamuksesta, joka syntyy mielestäni hyvien kokemusten toistuessa riittävän monesti, ja asiaa auttaa myös ihan jo sekin että tekee päätöksen luottaa toiseen. Siinäpä keittiöpsykologin antini tältä päivää, toivon ettet joudu pettymään ja löydät itsestäsi uusia puolia ja olet niihinkin tyytyväinen!
Tuo on mielenkiintoinen moraalinen dilemma. Osaako mies olla mustasukkainen naisen huomiosta hänen naiseensa? Kun olin suhteessa naisen kanssa saattoi joku mies tulla iskemään jompaa kumpaa meistä ja täysin ignoorata sen mahdollisuudenkin, että olimme suhteessa. Joskus ihan tarkoituksellakin. Voisin kuvitella myös päinvastoin, ettei mies välttämättä edes huomaisi naisen flirttiä naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään näin päin tämä asia alkaa olla jo tabu keskusteluissa. Ihminen ei ihastu jos ei ole avoin sille ajatukselle, jostain syystä olette urautuneet naisiin nuorempina mutta nyt olette jotenkin vapautuneet enemmän. Ei mitenkään ihmeellistä naisille minusta, moni heteroksi itsensä mieltävä nainen myöntää kuitenkin pitävänsä joskus naisia haluttavina vaikkeivät mihinkään suhteeseen ryhtyisikään. Avoimin mielin vain eteenpäin!
On se vähän eri asia. Ihmisen orientaatio vaikuttaa siihen, miten maailmaa ja muita ihmisiä katselee, mihin katseensa ja huomionsa suuntaa.
Minun on esimerkiksi todella vaikea löytää sitä naisen roolia tässä tanssissa. Olen tottunut siihen, että voin pyytää tyyppiä ulos ja aktiivisesti lähestyä kumppaniehdokasta, mikä vaikuttaa ahdistavan miehiä. Useita miehiä vaikuttaa jopa ahdistavan se katse, jolla katson heitä. He eivät ole tottuneet esineellistävän katseen kohteena olemiseen.
Ok, mutta vaikuttaako todella se orientaatio vai tapakulttuuri joka tähän kuuluu? Esitin kysymyksen vain jotta se herättää ajattelua. Totta on että miehet ovat tottuneet miehen rooliin ja odottamaton käytös naiselta saattaa yllättää. Haastan sinut kokeilemaan myös näitä rooleja toisinpäin, katso miltä tuntuu jos sinua kohtaan ollaan se aktiivisempi osapuoli, eihän sitä koskaan tiedä jos sekin olisi hyvä kun nyt kyseessä onkin mies naisen sijaan?
En kiellä, etteikö tapakulttuuri vaikuttaisi siihen, mutta se on myös näkökulma maailmaan, itseen ja kanssaihmisiin eikä sen kaiken muuttaminen ole helppoa.
Olen yrittänyt ottaa passiivisempaa roolia mutta se ei tule mitenkään luonnostaan ja tuntuu, että joudun jatkuvasti hillitsemään luonnollisia reaktioitani. Tämä sitten varmasti ilmenee jännityksenä.
Niin, en itsekään pääse tuosta vain pitkäaikaisista toimintamalleistani mihinkään. Näin itse heterona sateenkaarikansan asioita ystäväpiiristä katsoneena minulle on tullut sellainen tunne, että identiteettikysymykset ovat paljon vahvemmin läsnä heidän elämässään kuin itselläni. Voisin kuvitella että tämäkin tuo aika paljon lisää noihin asioihin koska aika moni asia on varmasti pitemmälle ajateltua ja analysoitua kuin omassa toiminnassani, itse kun olen vain aina toiminut sen kummempia miettimättä sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Varmasti on myös aika hämmentävää ja iso asia joutua miettimään noin perustavanlaatuisia asioita uudestaan koska yli 30-vuotiaana on yleensä aika vakiintunut maailmankuva useimmilla ihmisillä. Ja jos joku asia onkin yhtäkkiä toisin, mikä muu voi siinä ohessa mennä uusiksi? Ihmekö tuo jos tuntuu stressaavalta tai hankalalta tuossa tilanteessa hetkittäin. Ei voi muuta kuin yrittää olla avoimin mielin ja hyväksyä se oikeaksi miltä nyt tuntuu, vaikka aiemmin olisikin joku asia ollut toisin. Toisaalta jos paluu entiseen elämään on edessä, ei sekään väärin ole, pääasia kun antaa itselleen tilaa riittävästi minun mielestäni.
"Paluu entiseen" olisi kyllä kovin paljon helpompaa mutta sydän haluaa, mitä se haluaa. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä ikänsä heteroina viihtyneet miehet saattaisivat tästä aiheesta ajatella, koska siitäkin on kirjoitettu missään kovin vähän. Ällöttääkö se ajatella naisen entistä elämää? Kokeeko sen jotenkin uhkana? Onko mustasukkaisuus lievempää vai kovempaa? Kokeeko mies, että hänen pitäisi jotenkin omaksua jotain aspekteja naisen roolista?
Kun biseksuaali on suhteessa heteroon, siinä on mukana aina kolmaskin osapuoli. Joko näkymätön, ajatuksissa hahmottuva identifioimaton henkilö, tai sitten ihan konkreettisesti joku joka vetää biseksuaalia puoleensa tai on jopa tämän kanssa jonkinlaisessa kontaktissa. Niinpä ei ole ihme, että hetero tuntee olonsa epävarmaksi, tuntee mustasukkaisuutta ja ehkä ulkopuolisuuttakin. Siinä tuskin auttaisi se, että hetero osapuoli pyrkisi omaksumaan tai paremminkin matkimaan joitain piirteitä tai käyttäytymismalleja mitä on biseksuaalin edustamassa sukupuolessa. Tulos olisi mitä todennäköisemmin epäaito, ja ehkä tragikoominenkin. Summa summarum: tässä tuli esille yksi syy miksi biseksuaalin ja heteron suhde usein epäonnistuu. Ei aina, mutta sen verran usein että kaava on tunnistettavissa.
Alue: Aihe vapaa
Niin, en itsekään pääse tuosta vain pitkäaikaisista toimintamalleistani mihinkään. Näin itse heterona sateenkaarikansan asioita ystäväpiiristä katsoneena minulle on tullut sellainen tunne, että identiteettikysymykset ovat paljon vahvemmin läsnä heidän elämässään kuin itselläni. Voisin kuvitella että tämäkin tuo aika paljon lisää noihin asioihin koska aika moni asia on varmasti pitemmälle ajateltua ja analysoitua kuin omassa toiminnassani, itse kun olen vain aina toiminut sen kummempia miettimättä sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Varmasti on myös aika hämmentävää ja iso asia joutua miettimään noin perustavanlaatuisia asioita uudestaan koska yli 30-vuotiaana on yleensä aika vakiintunut maailmankuva useimmilla ihmisillä. Ja jos joku asia onkin yhtäkkiä toisin, mikä muu voi siinä ohessa mennä uusiksi? Ihmekö tuo jos tuntuu stressaavalta tai hankalalta tuossa tilanteessa hetkittäin. Ei voi muuta kuin yrittää olla avoimin mielin ja hyväksyä se oikeaksi miltä nyt tuntuu, vaikka aiemmin olisikin joku asia ollut toisin. Toisaalta jos paluu entiseen elämään on edessä, ei sekään väärin ole, pääasia kun antaa itselleen tilaa riittävästi minun mielestäni.