Miten britit ei ennakoineet työvoimapulaa?
Heillä oli tiedossa että moni maan ns. duunarisektoreista pyörii tosi vahvasti EU:n itäblokin ja Puolan nuorten työntekijöiden varassa. Jotenkin hassua että eivät yhtään ennakoineet tätä ja mahdollistaneet esim. kevyempää reittiä tulla sinne töihin kuin nykyinen viisumiprosessi.
Muutenkin ihan hullua, että maa vaikeuttaa vapaaehtoisesti parhaassa työiässä sinne tulevien työntekijöiden ja veronmaksajien saapumista. Suurin osa muista maista miettii hiki hatussa miten näitä työntekijöitä saataisiin houkuteltua lisää.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.
Ei kroonikkoalkoholistista tehdä rekkakuskia tai siivoojaa. Peruskoulun keskeyttäneestä ei tehdä sairaanhoitajaa suit sait. Työttömistä osa on pysyvästi työkyvyttömiä kuten Suomessakin.
Eikä ihmisiä voi muutenkaan pakottaa mihin työhön tahansa tai pakkosiirtää maakunnasta toiseen, paitsi epädemokraattisissa totalitarioissa. Tämä on hyvä persunkin tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla työvoimapula? 56 miljoonaa asuu siellä.
Miksi Suomessa on pulaa hoitsuista?
Kummassakaan maassa ei haluta maksaa tekijöille kunnon palkkaa, that's what.
Ja Suomessa hoitajapulaa yritetään ratkaista tuomalla Filippiineiltä halpishoitsuja. Ei puhettakaan, että nostettaisiin palkkoja jotta saataisiin lisää suomalaisia hakeutumaan hoitajakouluun.
Se on korkeakoulu.
Palkkaus ei ole alan suurin ongelma, vaan heikko työnjohto ja työn kuormittavuus.
Vierailija kirjoitti:
Ei halpatyövoiman katoaminen ole ainoa brexin aiheuttama ongelma.
Ne kalastajat joille lupailtiin monenlaista, menettävät kohta veneensä, kun eivät saa myytyä saalista.
Toivottavasti Suomessa populistit eivät tule koskaan valtaan, tai toivottavasti edes tärkeissä äänestyksissä otetaan selvää asioista, eikä uskota ihan mitä tahansa.
Ei halpatyön katoaminen ole mikään ongelma, vaan se että halpaan työvoimaan tottuneet työnantajat eivät halua sopeutua tilanteeseen ja palkata brittejä kunnollisella palkalla.

Kun ei ole rahaa niin ei voida maksaa. Kaikki Suomen lippulaivat on viety ulkomaille jo aikapäiviä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.Ei kroonikkoalkoholistista tehdä rekkakuskia tai siivoojaa. Peruskoulun keskeyttäneestä ei tehdä sairaanhoitajaa suit sait. Työttömistä osa on pysyvästi työkyvyttömiä kuten Suomessakin.
Eikä ihmisiä voi muutenkaan pakottaa mihin työhön tahansa tai pakkosiirtää maakunnasta toiseen, paitsi epädemokraattisissa totalitarioissa. Tämä on hyvä persunkin tajuta.
Eivät kaikki työttömät ole juoppoja, koulupudokkaita tai työkyvyttömiä. Suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä.
Eikä niihin rekkakuskien, hoitajien yms. paikkoihin ainoastaan työttömiä ole tarkoitus "laittaa" vaan toki myös nuoria jotka vasta hakeutuvat työelämään ja miettivät alanvalintaa.
Minkä asian brexitin kannattajat onnistuivat ennakoimaan? Eivät yhtään mitään, toistuvista varoituksista huolimatta.
"I think the people of this country have had enough of experts" -M. Gove
Eiköhän tuo lainaus kerro oleellisen millä lailla brexittiä briteille myytiin.
Vierailija kirjoitti:
Politiikka ja todellisuus eivät kohtaa. Halutaan ajaa omaa agendaa, hinnasta ja seurauksista välittämättä. Entä poliitikkojen älykkyys ja syy-seuraussuhteiden ymmärrys?
Mitä heidän olisi sinun mielestäsi pitänyt tehdä, jotta tämä tilanne olisi voitu välttää?
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.
Ei kyse ole siitä, ettei olisi tarpeeksi ihmisiä. Vaan ei ole tarpeeksi työhaluisia, maassamuuttohaluisia noihin töihin.
Jo paljon ennen kuin Suomessa alettiin huomata ja puhua kouluttamattomien nuorten "syrjäytymisestä" työmarkkinoilta, briteissä oli kasvava määrä tätä uutta prekariaattia: nuoria, terveitä ihmisiä, joilla ei ollut aikomustakaan siirtyä (perinteiseen) työelämään.
Puhutaan kymmenistä prosenteista joka ikäluokassa, alueesta riippuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla työvoimapula? 56 miljoonaa asuu siellä.
Miksi Suomessa on pulaa hoitsuista?
Kummassakaan maassa ei haluta maksaa tekijöille kunnon palkkaa, that's what.
Kun ei ole rahaa niin ei voida maksaa. Kaikki Suomen lippulaivat on viety ulkomaille jo aikapäiviä sitten.
Kyllä rahaa on. Mutta sitä jaetaan poliittisin ja itsekkäin perustein muualle, ei matalapalkka-alojen työntekijöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla työvoimapula? 56 miljoonaa asuu siellä.
Miksi Suomessa on pulaa hoitsuista?
Kummassakaan maassa ei haluta maksaa tekijöille kunnon palkkaa, that's what.
Ja Suomessa hoitajapulaa yritetään ratkaista tuomalla Filippiineiltä halpishoitsuja. Ei puhettakaan, että nostettaisiin palkkoja jotta saataisiin lisää suomalaisia hakeutumaan hoitajakouluun.
Tuodaan filippiineiltä sairaanhoitajia, jotka tekee lähärin hommia pienemmällä palkalka ja koukutetaan ne oppisopimukselka Suomessa sairaanhoitajiksi, niin voivat tuöskennellä muualkakin,kuin vanhustenhoidossa.Ongelma ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.
Niinhän sitä luulisi, mutta ei britit halua tehdä paskaduuneja. Eivät ennenkään ole halunneet, siksi mm. puolalaiset ovatkin sinne tulleet töihin täyttämään tarvetta.
Mutta ei siinä varmaan muu auta kuin että Hyacinth ottaa mopin ja rätin kauniiseen käteen ja lähtee siivoomaan paikallisen mäkkärin vessoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halpatyövoiman katoaminen ole ainoa brexin aiheuttama ongelma.
Ne kalastajat joille lupailtiin monenlaista, menettävät kohta veneensä, kun eivät saa myytyä saalista.
Toivottavasti Suomessa populistit eivät tule koskaan valtaan, tai toivottavasti edes tärkeissä äänestyksissä otetaan selvää asioista, eikä uskota ihan mitä tahansa.
Ei halpatyön katoaminen ole mikään ongelma, vaan se että halpaan työvoimaan tottuneet työnantajat eivät halua sopeutua tilanteeseen ja palkata brittejä kunnollisella palkalla.
Oletko kuullut inflaatiosta?
Nostetaan reilusti palkkoja. Nostetaan hintoja, että saadaan kulut katettua.
Helppo painaa lisää rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halpatyövoiman katoaminen ole ainoa brexin aiheuttama ongelma.
Ne kalastajat joille lupailtiin monenlaista, menettävät kohta veneensä, kun eivät saa myytyä saalista.
Toivottavasti Suomessa populistit eivät tule koskaan valtaan, tai toivottavasti edes tärkeissä äänestyksissä otetaan selvää asioista, eikä uskota ihan mitä tahansa.
Ei halpatyön katoaminen ole mikään ongelma, vaan se että halpaan työvoimaan tottuneet työnantajat eivät halua sopeutua tilanteeseen ja palkata brittejä kunnollisella palkalla.
Eikös siellä nytkin ollut trukkikuskille pestejä melkein 100 000 euron vuosipalkalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla työvoimapula? 56 miljoonaa asuu siellä.
Miksi Suomessa on pulaa hoitsuista?
Kummassakaan maassa ei haluta maksaa tekijöille kunnon palkkaa, that's what.
Ja Suomessa hoitajapulaa yritetään ratkaista tuomalla Filippiineiltä halpishoitsuja. Ei puhettakaan, että nostettaisiin palkkoja jotta saataisiin lisää suomalaisia hakeutumaan hoitajakouluun.
Se on korkeakoulu.
Palkkaus ei ole alan suurin ongelma, vaan heikko työnjohto ja työn kuormittavuus.
Ja palkkajaliian pieni henkilökuntamäärä. Aina ollut. Liian pienellä porukalla tehty aina. Nuoret ei enää suostu, mikä on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.Niinhän sitä luulisi, mutta ei britit halua tehdä paskaduuneja. Eivät ennenkään ole halunneet, siksi mm. puolalaiset ovatkin sinne tulleet töihin täyttämään tarvetta.
Mutta ei siinä varmaan muu auta kuin että Hyacinth ottaa mopin ja rätin kauniiseen käteen ja lähtee siivoomaan paikallisen mäkkärin vessoja.
Britanniassa on niin huono sosiaaliturva, että varaa nirsoiluun ei oikein ole. Kyllä pskaduunikin kelpaa köyhälle, jos siitä maksetaan elämiseen riittävä palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän heillä mitään oikeaa työvoimapulaa ole, vaan ainoastaan tilapäisiä vaikeuksia kun halpatyövoimaa ei enää ole.
Kyllä Britanniassa varmasti on tarpeeksi ihmisiä jotta rekkakuskien, siivoojien yms. työpaikat saadaan täytettyä.Niinhän sitä luulisi, mutta ei britit halua tehdä paskaduuneja. Eivät ennenkään ole halunneet, siksi mm. puolalaiset ovatkin sinne tulleet töihin täyttämään tarvetta.
Mutta ei siinä varmaan muu auta kuin että Hyacinth ottaa mopin ja rätin kauniiseen käteen ja lähtee siivoomaan paikallisen mäkkärin vessoja.
Älä unta näe.
Edes EU-Kyproksella paikallinen väki ei halua tehdä p*skaduuneja. Kotiapulaiset, hotelli- ja ravintolatyöntekijät, siivoojat, raksamiehet jne jne ovat kaikki Aasiasta, Itä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta.
Ja Iso-Britannia on sentään vanha sivistysmaa, entinen maailmanvalta (Commonwealth).
Bernerin taksi uusdistushan meni niin hyvin?
Miksi bensa muka loppui asemilta vasta nyt "työvoimapulan" takia? Lopullisesta brexitistä on nyt jo 9kk. Tässä välissä on bensiksien tankit täytetty jo kymmeniä kertoja.
Britannia olisi halunnut vain rusinat pullasta niin sanotustu mitä EU:hun tulee: Eli halpa työvoimaa itä-EU:sta mutta ei kumminkaan EU-maksuja ..
Sorry sellainen ei ole mahdollista, nyt olette sitten omillanne.