Miten oppia paremmaksi sosiaalisissa suhteissa?

Tuli mieleen eräästä toisesta keskusteluketjusta.

Eli olen kolmekymppinen sinkkunainen. Ihan tavis kai ulkonäöltäni, mutta olen usein saanut palautetta kehnoista sosiaalisista taidoistani. Siis esim. joku ex joskus aina ihmetteli kuinka mulla on vissiin aika huono itsetunto, toisissa ihmisissä herätän vihamielisiä reaktioita (ei ole yks eikä kaks kertaa kun on vaikka baarissa tultu haukkumaan tyhmäksi ja ylimieliseksi ja tosikoksi jne). Miehet eivät yleensä kiinnostu ja naisillekin olen usein ilmaa. Olen oikeasti jotenkin näkymätön. Muutamia kertoja viime aikoina käynyt niin, että ihminen jonka olen tiennyt vaikkapa kaverin kautta ja tavannut häntä useita kertoja vuosien varrella, ei muista mua lainkaan. Eli toisaalta olen tosi hajuton ja mauton, toisaalta taas ilmeisesti ärsyttävä tai ainakin ärsyttävän näköinen/oloinen ja sosiaalisesti kaiken kaikkiaan kömpelö. Ilmeisen onneton tapaus.

Tiedän, että osa ongelmaani on turhan vakava perusilme ja tosikkomainen asenne. En juuri hymyile, ei vaan tule luonnostaan. Huumorini oon aika kuivaa ja sarkastista. Olen isossa porukassa mieluummin seuraaja ja mukana nauraja kuin se keskipiste, viihdyttäjä. En kuitenkaan ole mitenkään sairaalloisen ujo ja alkoholin vaikutuksen alaisena olen varsin riehakaskin.

Mutta tuntuu vaan, että aina teen tai olen jotenkin väärin. Jos joku heittää läpän ja vastaan siihen, niin en onnistu olemaan hauska kuin omasta mielestäni. Kummastelen kuinka tietyt kaverini voivat heittää tosi törkeitäkin juttua vaikkapa ventovieraille miehille, siis sellaista arvostelevaa naljailua ja miehet ovat kuin sulaa vahaa. Mun taas ei tarvi kuin olla normaali, neutraali, ja yhtäkkiä on joku (mies) haukkumassa ylimieliseksi prinsessaksi. Viimeksi viikko sitten baarissa alkoi joku mies selittää kuinka mulla on asenteessa vikaa ja kuinka hän on varmasti paljon onnellisempi ihminen kuin minä. En todellakaan tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään. En osaa vetää ihmisiä puoleeni, en osaa kerätä huomiota. Keskimäärin musta ei pidetä.

Siksi taas, jos joku on mulle ystävällinen, olen onnesta soikea. Jos se on mies, otan ne pari ystävällistä sanaa liian vakavasti ja kehittelen jo jotain päänsisäisiä ihastuksia. (Juu en vainoa tai mitään sellaista.) Mutta jos joku mies on mulle kiva niin menen lukkoon, vaikeaksi. En pysty hymyilemään ja heilauttelemaan hiuksiani vaan alan tuijotella seinille. Etten olisi tyrkyn oloinen. Tai jos itse en ole miehestä mitenkään kiinnostunut niin etten antaisi mitään väärää käsitystä.

Äh, tosi sekavaa ja epäjohdonmukaista selostusta. Kirjoittelin vain tällaista tajunnanvirtaa. Mutta miten voisi oppia ujohkosta murjottajasta kevyesti flirttailevaksi hymyileväiseksi social butterflyksi? Milloin sen tietää milloin jotakuta kiinnostaa ja milloin toinen on vain peruskohtelias? Miten toiset osavat sen niin hyvin, tietävät millä äänensävyllä ja mitä on sovelias sanoa? Itse kun tunnun tekevän kaikean aina väärin. No joo, en ole kaikkein sosiaalisesti kömpelöimmästä päästä kuitenkaan, tunnen sellaisiakin ihmisiä joilla on vaan niin hämärät jutut että suu jää auki, siis kommunikoivat aivan ihmeellisellä tavalla. Mutta miten oppia paremmaksi vai voiko sitä oppia? Miten saada sisäsitettyä normit, koodit ja tavat, niin että vaikuttaa normaalilta ja mukavalta tyypiltä?