Mikä on nopein tapa kouluttautua psykoterapeutiksi?
Olen alanvaihtaja, joten aiemmista maisteriopinnoista ei ole juuri muuta hyötyä kuin joidenkin yleiskurssien hyväksilukeminen. Voiko terapeuttina toimia ilman psykologian alan maisterintutkintoa? Olen jo sen ikäinen, että alan vaihtamisen olisi hyvä sujua nopeasti. Alalle soveltuvuudestani minulla ei ole epäilyksiä; olen lapsesta asti toiminut ystäville ja tuttaville terapeutintapaisena ja jo tällaiselta amatööripohjalta voinut auttaa monia.
Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa neuvoa!
Kommentit (29)
Psykoterapeuttikoulutukset on tarkoitettu soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille, kuten lääkärit, psykologit, sosiaalityöntekijät ja psykiatriset sairaanhoitajat.Hyväksyttävän pohjakoulutuksen lisäksi vaaditaan vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveystyössä tai vastaavassa hoitotyössä ja henkilökohtainen soveltuvuus psykoterapeutiksi sekä mahdollisuus tehdä psykoterapiatyötä koulutuksen aikana.
On olemassa muitakin terapeuttikoulutuksia, joihin ei noita kriteerejä vaadita. Esim. Helsingin psykoterapiainstituutti mainostaa lyhytterapiakoulutustaan näin: "Koulutus soveltuu useille eri ammattiryhmien edustajille ja eri aloilla kouluttautuneille. Osalllistujat valitaan hakemuksen ja haastattelun perusteella." Toisin kuin oikean psykoterapeutin, ei lyhytterapeutin ammattinimike ole suojattu.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:36"]
Kai psykoterapeutiksi pitää olla joku alan pohjakoulutus? Esim. Sh, psykologi, sosiaalityöntekijä, sosionomi..ainakin sairaanhoitajan työtä mielenterveyspuolella täytyy olla tehnyt tietyn aikaa, että voi hakeutua psykoterapeutti koulutukseen. Korjatkaa mammat, jos ole väärässä..
t:sh
[/quote]
Sosionomin koulutus ei riitä, en tiedä sitten jos on suorittanut ylemmän amk-tutkinnon.
Muistaakseni ainakin aiemmin riitti se että psyklogiasta olisi perusopinnot ja aineopinnot, sekä lisäksi tuo vaadittu työkokemus.

Näin minäkin olen ymmärtänyt asian olevan. Onko siis mitään mahdollisuutta tehdä alan työtä ilman, että lähtee tuon pohjakoulutuksen kautta etenemään? Tutkinnon laajuudeksi ilmoitetaan 180 + 150 op, eikös tuo meinaa että kyseessä on 5-6 vuoden urakka + terapeutiksi kouluttautuminen vielä lisäksi? Kuitenkin olen nähnyt joidenkin terapiasuuntausten sivuilla terapeutteja, joiden tutkintonimike on esim. teatteritaiteen maisteri tmv.
ap
Sh+ pyskoterapeuttikoulutus on varmasti lyhin mahdollinen väylä.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:36"]
Kai psykoterapeutiksi pitää olla joku alan pohjakoulutus? Esim. Sh, psykologi, sosiaalityöntekijä, sosionomi..ainakin sairaanhoitajan työtä mielenterveyspuolella täytyy olla tehnyt tietyn aikaa, että voi hakeutua psykoterapeutti koulutukseen. Korjatkaa mammat, jos ole väärässä..
t:sh
[/quote]
Sosionomin koulutus ei riitä, en tiedä sitten jos on suorittanut ylemmän amk-tutkinnon.
Muistaakseni ainakin aiemmin riitti se että psyklogiasta olisi perusopinnot ja aineopinnot, sekä lisäksi tuo vaadittu työkokemus.
[/quote]
Riittää sosionomin koulutus,, samoin kuin sh:n!
Hyvä ap kun otit asian esille, olen itsekin pohtinut samaa. Itsellä siis muuten ok pohjakoulutus tuonne psykoterapiakoulutukseen (sosiaalipsykologia, sivuaineena psykaa vaadittava määrä) mutta työkokemus ihan muulta alata. KOulutukseen edellytetään kahden vuoden mielenterveystyökokemusta mutta sitä taas on vaikea saada ilman pätevyyttä tai hoitoalan tutkintoa. Siksi kiinnostaisi vaihtoehtoiset väylät. Kogn-behavioraaliseen varmaan suuntatuisin.
Kiinostaisiko neuropsykiatrisen valmentajan koulutus, töitä ainakin riittäisi.
Nooh voithan alkaa toimia vaikka heti esim. kukka- tai onnellisuusterapeuttina.
Ne eivät ole suojattuja ammattinimikkeitä, eikä niillä ole psykoterapian kanssa mitään tekemistä. MUTTA psykoterapeutiksi sinun kyllä valitettavasti - ja luojakiitos - pitää opiskella jokseenkin lujasti ja pitkään.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:40"]
Toisin kuin oikean psykoterapeutin, ei lyhytterapeutin ammattinimike ole suojattu.
[/quote]
Juuri näin.
Ahaa, kolmonen olikin vastannut jo kysymykseen. Siis suojatun nimikkeen voi saada vaadittavalla pohjakoulutuksella, mutta ilmankin sitä voi toimia terapeuttina? Mietin, onko ilman suojattua nimikettä toimiminen jotenkin epäeettistä tai muuten epäilyttävää, vai voiko silläkin tavalla tarjota oikeasti vastuullista hoitoa asiakkaille?
Onkohan käytännössä ollenkaan mahdollista alkaa ensin toimia tällaisena "kevyt"-terapeuttina ja samalla suorittaa noita vaadittavia opintoja, jotta sitten jossakin vaiheessa voi saada sen suojatun nimikkeen? Elämäntilanteeni ei missään nimessä salli kokonaan työelämän ulkopuolelle jäämistä noin moneksi vuodeksi.
ap
kevyempi vaihtoehto olis kouluttautua esim. työnohjaajaksi
Mites ois esim. Sh-tutkinto? 3,5v opiskelua, voi tehdä myös työn ohessa (monimuoto). Sen jälkeen pari vuotta mielenterveyspuolella töissä? Musta aika simppeli ratkasu, eikä tarvii 5-6 vuotta olla poissa työelämästä.
-ohis
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 14:50"]
Ahaa, kolmonen olikin vastannut jo kysymykseen. Siis suojatun nimikkeen voi saada vaadittavalla pohjakoulutuksella, mutta ilmankin sitä voi toimia terapeuttina? Mietin, onko ilman suojattua nimikettä toimiminen jotenkin epäeettistä tai muuten epäilyttävää, vai voiko silläkin tavalla tarjota oikeasti vastuullista hoitoa asiakkaille?
Onkohan käytännössä ollenkaan mahdollista alkaa ensin toimia tällaisena "kevyt"-terapeuttina ja samalla suorittaa noita vaadittavia opintoja, jotta sitten jossakin vaiheessa voi saada sen suojatun nimikkeen? Elämäntilanteeni ei missään nimessä salli kokonaan työelämän ulkopuolelle jäämistä noin moneksi vuodeksi.
ap
[/quote]
Sinun kannattaisi soittaa jollekin taholle joka järjestää noita koulutuksia ja kysellä asioita sieltä. Jos ihmiselle määrätään psykoterapiaa hoidoksi, silloin tietysti terapeutilta vaaditaan psykoterapeutin koulutus. Usein koulutuksissa tehdäänkin jo jonkin verran asiakasterapiaa, ainakin psykoterapeuttikoulutuksessa. Ei terapointi ole epäeettistä mikäli siinä ei huijata asiakasta tai terapian maksajaa luulemaan että terapeutilla tai opiskelijalla on pätevyys johonkin, mitä hänellä ei ole.
Jollei sinulla ole ollenkaan alan työkokemusta niin aika sumean hypyn olet tekemässä. Soitahan tuonne koulutustahoille ja kysele lisää.
Vastaan nyt vanhaan ketjuun. Eikös käytännössä ole mahdollista aloitta töiden ohessa se lyhytterapeutin tutkinto (joka ei vaadi sitä pohjakoulutusta), opiskella samalla se pohjakoulutus (itsella jo toinen amk-tutkinto+ työkokemusta joilla saisi sosionomin tutkinnosta ainakin vuoden hyvitystä) ja käydä sitten viimeinen eli kätytännössä kolmas vuosi varsinaisella psykoterapeutti-linjalla?
Kolme vuotta kuulostaa itselleni kohtuulliselle ja uuteen uraan pääsisi 37 -vuotiaana.
-yhteiskuntatieteiden maisteri joka ei jaksa koko aika etsiä uutta määräaikaisuutta.
n83 kirjoitti:

Aika hassu kuvio. Millä psykoterapeuttilinjalla?
Ei ole mitään linjaa. Vaan monivuotinen lähes 10 000 e koulutus
Korjaan hintaa. Tässä esimerkki kognitiivisesta psykoterapiakoulutuksesta. Hinta 11 200 plus oma terapia ja työnohjaus
Vierailija kirjoitti:

http://www.utu.fi/fi/yksikot/braheadevelopment/koulutus/taydennyskoulut…
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, kolmonen olikin vastannut jo kysymykseen. Siis suojatun nimikkeen voi saada vaadittavalla pohjakoulutuksella, mutta ilmankin sitä voi toimia terapeuttina? Mietin, onko ilman suojattua nimikettä toimiminen jotenkin epäeettistä tai muuten epäilyttävää, vai voiko silläkin tavalla tarjota oikeasti vastuullista hoitoa asiakkaille?
Onkohan käytännössä ollenkaan mahdollista alkaa ensin toimia tällaisena "kevyt"-terapeuttina ja samalla suorittaa noita vaadittavia opintoja, jotta sitten jossakin vaiheessa voi saada sen suojatun nimikkeen? Elämäntilanteeni ei missään nimessä salli kokonaan työelämän ulkopuolelle jäämistä noin moneksi vuodeksi.
ap
Ei kannata hankkia mitää helsingin psykoterpiakoulun huijaus tutkintoa. Asiakkaita ei saa jos ei ole LAILLISTETTU ammattihekilö plus asialllinen terapiakoulutus ja vielä työnohjaukset päälle.
Terapeutin homma ona vaativaa, eikä se ole kultakaivos