Muuttoahdistus , ei helppoa

Muutimme lähimaaseudulta hellekesänä v. 2014, omakotitalosta , kauniista ja tilavasta, rivitaloasuntoon Helsinkiin, n. 100m2 "koppiin" , kuten asuntoamme nimitän.

Asunto on upouusi, mutta , nyt olemme marraskuussa ja ahdistus pahenee, en halua olla tässä asunnossa , en tällä paikkakunnalla. Intuitio , joka tuli ensikäynnillä katsomassa asuntoa, osui oikeaan. Tuli huonot tuntemukset , ristiriitaisesti taas uutuus oli valttia.

En nuku kunnolla , ei huvita kokata tässä keittiössä, ei siivota, aivan välttämättömät jaksan tehdä. Entisessä kotitalossa jaksoin paremmin, tilaa oli 300m2 ja kaikki oli puts plankkia , pihaa myöten.

Luulin jo kotiutuvani , kun ostelin terassille kalusteita, päivänvarjoa, kasvihuonevitriininä , aurinkotuolia , kasveja , kaikkea krääsää . Vaan eipäs , tilanne alkoi pahentua aina avain, nyt itken aamuin illoin , en saa unta, näen painajaisia . Aamun ensi sanat ovat "tahdon pois tästä , tästä kaupunginosasta , en voi olla täällä. Mitkään kehoitukset harrastusten pariin hakeutumisesta eivät auta, en tahdo harrastaa täällä mitään.

Heinäkuusta marraskuuhun ja on toinen koti katsottuna ja hankittuna. Uskon itse ensitunnelmaan, enemmän kuin koskaan , sillä edellisissä asunnoissamme on joka kerralla tullut tunne "tämä on minun kotini" , tässä ei.

Onneksi ei ole lainaa penninpyöreää , on helppo vaihtaa ja lähteä. Jos asuminen alkaa viedä mielen matalaksi , on paras lähteä pois , etsiä uusi koti. kokemuksen ääni puhuu nyt.