Yksin lasten kanssa eläjät, haluaisitteko parisuhteen?
Olen ollut yksin 3v eron jälkeen, työ ja lapset vievät hirveästi voimia, mutta toisaalta nautin itsenäisyydestä eikä kukaan mies ärsytä kotona. Perinteiselle seurustelulle, tapailulle, ei ole aikaa. Ne harvat hetket kun lapset on muualla, menee latautuessa ja asioiden hoitamisessa.
Miten sitä koskaan saakaan parisuhdetta tällä menolla? Haluanko edes? Nyt tuntuu etten voisi ajatella minun ja lasten kotiin ketään, mutta muualla tapailuunkaan ei ole aikaa. Olen kaunis 40v nainen, saanko minä 10v päästäkään enää ketään, nyt pitäisi jos haluaisi.. Kadunko myöhemmin tätä jos elän vaan lapsille ja yksin?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia.
Kommentit (32)
Olet aivopesty ajattelemaan että elämän pitää mennä tietyllä tavalla ja jos ei mene, kadut yhtäkkiä syvästi kaikkea.
Jos et halua ukkoa, ei sellaista ole pakko ottaa.
Haluaisin ehkä Meillä on lapsen kanssa asiat todella hyvin. Kotona on rauhallinen ja harmoninen tunnelma. Ollaan oltu kahdestaan myös pitkään.
Parisuhde tulee jos on tullakseen. Ei välttämättä vielä muutamaan vuoteen.
Et tule katumaan sitä, että keskityt lastesi kanssa elämiseen, ja olet heille kiintopisteenä ja ankkurina, niin kuin aiemmin ketjussa kirjoitettiin. Ja viisikymppisillä on vielä vientiä - lupaan ettet jää loppuelämäksesti yksin!
N62
Ihana kuulla kommenttejanne. Välillä mietin, jäänkö paitsi ja myöhemmin suren vaikka heikompaa taloudellista asemaani yksineläjänä. Lasten isä matkustelee ja elää leveämmin uudessa suhteessa. Toisaalta tärkeimmät on ympärillä.
Minulla on parisuhde. Asutaan eri kaupungeissa, molemmat keskittyy omiin lapsiinsa kun lapset on itsellä ja silloin viesteillään tai soitellaan välillä. Tavataan viikon/parin välein. Onneksi molemmat on tästä samalla linjalla, muuten ei onnistuisi.
Totaaliyksinhuoltajana en tiedä mitä tekisin.
Olen ollut 7v yksin lasten kanssa. 10 ja 12 vuotiaat nyt. Kaipaan suhdetta mutta uutta pikkulapsiarkea en kestäisi. Toinen lapsi on vielä erityislapsi, joten se vaikeuttaa parisuhteen löytämistä. Pitkiltä vuosilta tuntuu..
Suren kyllä huonoa taloudellista asemaa mikä vaikuttaa myös mahdollisuuksiin uuden kumppanin löytämisen suhteen. Korkeakoulutettuna haluaisin korkeasti koulutetun miehen mutta alallani on huonot palkat. Ei kukaan hyvin koulutettu ja tienaava mies halua köyhää yh.
Vaatii voimia olla "hankkimatta" uutta miestä aikana milloin seksuaaliset tarpeet ovat huipussaan. Suurempi oli kumminkin rakkaus lapsiani kohtaan. Ajattelin, etten ota riskiä miestenvaihtorumbaan, se on varminta niin. Olen tyytyväinen ratkaisuuni,nyt kahden tasapainoisen nuoren miehen äiti.
Jos olet kaunis, niin saat kyllä miehen. Ei kannata siis panikoida sillä asialla. Itse en ole kaunis, joten minä en saa miestä, tosin en olisi saanut lapsettomana sinkkunakaan.
En. Kohta viisi vuotta yksin lasten kanssa. Ei tule olemaan aikaa eikä voimavaroja parisuhteelle vielä varmaan 10 vuoteen. Mitäpä tuota enää sittenkään. Hyvin mennyt näin. En oikein usko, että parisuhteet on enää mua varten. Rakastan omaa rauhaa ja vapautta ja ne nuoruuden haaveet ja haihatukset elämänsä rakkauden ja onnellisen parisuhteen löytymiselle ovat jo kauan aikaa sitten kuolleet.
Tarvitsin myös parisuhdetta. Omat lapset ovat mahtavaa seuraa, mutta he ovat kuitenkin lapsia, vaikka kuinka fiksuja nuoria ovatkin. Tarvitsin aikuissuhteen sen lisäksi.
Kukaan mies ei kuitenkaan asunut minun ja lasteni kanssa yhteisessä kodissame. Koti on ollut lapsille ja lasten kavereille tärkeä paikka.
Vierailija kirjoitti:
Ja viisikymppisillä on vielä vientiä - lupaan ettet jää loppuelämäksesti yksin!
N62
Ei ole. Tosin harva nainen kiinnostuu enää viisikymppisenä miehistä.
Minusta tuntuu, että parisuhde ja seurustelu veisivät hirveästi voimia. Että jaksan hyvin kun saan olla yksin, omaa aikaa ja vapautta, en jaksaisi sopia ja sovitella kenenkään miehen kanssa. Onko hullua? Kadunko joskus? Kun lapset isoja ja olenkin yksin olojeni kanssa...
Minulla on miesystävä, jonka kanssa tapaillaan mutta asumme omissa kodeissamme ja tarvetta yhteenmuutolle ei ole. Ehkä sitten joskus, mutta nyt kun lapsi on pieni, niin parempi näin. Lisäksi kaipaan omaa aikaa ja omaa tilaa, joten saan näin rusinat pullasta.
Mulla on käynnissä samat pohdinnat. Erosta kohta 4 vuotta. Romanttisen rakkauden ja seksin kaipuu on välillä valtava. Vuorotyö ja viisivuotias estää parisuhteen etsimisen. Tai niin ainakin uskottelen itselleni. Välillä kun ei ole mahdollisuutta nähdä kavereitakaan ilman lasta.
Toisaalta olen hyvin tyytyväinen, ettei tartte tapella menemisistä, kotitöistä yms. Olen hyvin itsenäinen ja tarvitsen omaa aikaa ja yksinoloa. Arki lapsen kanssa on valtavan kivaa, haleja ja hellyyttä saa päivittäin kunnon annoksen.
Jos tässä ollaan yksin vielä kymmenen vuotta, niin en usko, että mitään löytyy sittenkään. Tai olenko silloin niin tottunut sinkkuuteen etten edes halua. Mulla on jo harmaita hiuksia, raskausarvet ei katoa mihinkään ja kauneuskin on katsojan silmissä. Joo, aika pessimististä...
Samat pohdinnat! Mulla on miesystävä joka koko ajan haluaisi olla ja nähdä, osallistua ja auttaa, olla tiiviisti. Minulle ja meille se ei sovi ja tämä on kitka välillämme. Menetän hyvän miehen oman itsenäisyyden tarpeen ja lasten takia..
Kyl äiti ihminenkin ansaitsee parisuhteen, haleja ja läheisyyttä ym.
Ihme ajattelua että yksin pitäis jäädä koko loppu iäksi.
Et tule katumaan keskittymistäsi lasten ja sinun elämääsi nyt, sillä se on tärkeintä. Omasta kokemuksestani tiedän, että juuri minun läsnä oloni auttoi omia lapsiani eron yli ilman lintsauksia, kouluhaluttomuutta, ilman huumeita tai mihinkään jengiin liittymistä. He onneksi keskittyivät kouluun ja musiikkiin. Olin vuosia farmariautolla heitä ja kavereita bändiharkkoihin kuskaava äiti, aina „konserteissa“ ensimmäinen maksava kuuntelija, olin hyvin lähellä lapsiani. Heille oli samalla aika repivää isänsä kanssa olo, kun sovituista viikonlopuista tuli aina vääntöä, tai kun isän naisystävät vaihtuivat jatkuvasti. Olin se rauhan keskipiste lasteni elämässä ja minulle he puhuivat toiveistaan ja suunnitelmistaan. Tänäänkin asia on näin.