Lue keskustelun säännöt.
Muistoja omilleen muuttamisesta?
20.11.2014 |
Millaiset oli fiilikset kun muutit pois lapsuudenkodista? Minkä ikäinen olit ja mistä syystä muutit? Ja erityisesti haluaisin kuulla hauskoja sattumia tai koti-ikävän potemisesta kun kaikki ei mennyt niin kuin suunnittelit... :)
Itse muutin 19-vuotiaana opiskelemaan noin 100 kilometrin päähän kotoa. Ensimmäisenä yönä en juurikaan nukkunut, olin tosi innoissani mutta itketti myös. Ensimmäisen puolen vuoden aikana kokkasin ruokaa ehkä 2 kertaa, koska asuin solussa ja ujona tyttönä pelkäsin kämppistäni joka oli luonteeltaan täysin päinvastainen kuin minä. Elin kouluruualla ja iltaisin hiippailin nopeasti jääkaapille hakemaan leipää tms ja kipitin huoneeseeni :DD onneksi sitten muutin yksiöön niin uskalsin kokkailla! Kyllä voi nuori tyttö olla avuton...
Kommentit (5)
16-vuotiaana 120km päähän kotoa, ihan hyvin minulla on mennyt :) Tykkään kokkailla ja siivota, eikä vieläkään ole tullut mtn ongelmaa. Olen ala-asteelta asti hoitanut itse omat pyykkini vapaaehtoisesti, pikkusiskoni käy yläasteen vikaa luokkaa, eikä vieläkään pese pyykkiään itse tai siivoa omaa huonettaan. Jostain kutoselta aloin huolehtimaan kotona myös ruokapuolesta, joten mikään ei tullut yllätyksenä :) Piti vain opetella tekemään pienempiä annoksia, kun oli tottunut tekemään ruokaa koko perheelle. Toki välillä oli ja on vähän hiljaista kämpillä, mutta se on mulle ihan ok, mutta se muuttuu tässä kohta, kun muutetaan poikaystävän kanssa yhteen. t. 18v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin 16-vuotiaana kylmäksi kokemastani kodistani sisäoppilaitokseen asumaan ja opiskelemaan. Ne vuodet ovat olleet yksiä parhaimmista koko elämäni aikana. Itsenäistyin. Selvisin. Oli seuraa ja tapahtui. Kotoa ovea sulkiessani mietin, että tässäkö oli 16-vuotta elämästäni ja näin vähillä tavaroilla ja pienellä rahamäärälläkö sitä vain on matkaan lähdettävä? Otin valokuvan muistoksi, jotta en unohtaisi. Maailmalta löytyi elintärkeää lämpöä ja tulin onnelliseksi. Jälkikäteen olen miettinyt, että miten paljon vaaranpaikoja matkallani on ollutkaan, mutta tässä sitä vain mennään eteenpäin.
18-vuotiaana saman kaupungin sisällä. Oli kamalaa ja tyhjä olo, koska oli niin hiljaista. Puolessa vuodessa kotiuduin.
15 vuotiaana ysin jälkeen kouluun 150km päähän kotoa yksiöön en itkeny kotia.
Muutin 20-vuotiaana myös n. 100 kilometrin päähän työn vuoksi. Podin välillä kovaakin koti-ikävää, vaikka tietysti omillaan asumisessa oli hienotkin puolensa. En koskaan oppinut mieltämään kämpää kodikseni, enkä itse asiassa vielä sitä seuraavaakaan, vaan puhuin nimenomaan lapsuudenkodistani kotina. Ja melkein joka viikonloppu meninkin silloin kotiin.