Ne kiltimmät pojat eivät koskaan nuorena päässeet tekemään mitään jännää.
Kommentit (28)
Mulla oli tiukat säännöt ja kuri. tiukemmat kotiintuloajatkin kuin muilla. Silti tein kaikkea jännää ja ehdin harrastaa melkein kaikkea. Metsästin sorsia jousipyssylla, ammuskelin asuinalueen metsissä ilmakiväärillä, leikittiin junanradalla (Oltiin ihan vieressä, että imu tuntui). Kävin kaikissa mahdollisissa luolissa ja ahtaissa koloissa. Kiipeilin isojen puiden latvoissa. Kovalla tuulella pelotti, kun heiluivat kovasti ja pelkäsin latvan katkeamista. Tipuin puusta kaksi kertaa. Hypittiin talojen katoilta. Suutelin naapurien tyttöjä 4-vuotiaasta lähtien. Näin ensimmäisen seksiunen 5 tai 6 vuotiaana. Pyörällä pääsi niin kauas kuin jaksoi ajaa. Tehtiin lauttoja, joilla seilattiin lammella ja joella. Osa ei osannut uida. Sytytytettiin kolmesti metsäpalon alku. Oltiin kivisotaa eli heiteltiin toisia kivillä. Sain päähäni haavan.
Kerran löydettiin dynamiitteja, mutta ne älyttiin jättää rauhaan.
Nuorena ajoin isän autolla 200km/h ihan maksimia huonolla tiellä. Kerran ajoin metsään 80km/h, kun muistin että olisi x-risteys edessä, olikin T-risteys ja ajoin suoraan metsään. Ei käynyt kuinkaan. Kerran ajoin autoa kahdella renkaalla vahingossa, kun auto lipsahti lumipenkkaan ja nousi kahdelle renkaalle. Isä joutui kunnostamaan autoa useamman kerran kun välillä meni metsäteillä ojaan.
Kuolema on ollut lähellä monta kertaa. Pienillä naarmuilla on selvitty. Kerran meni sormi poikki. Rikoksia en tehnyt, mutta joskus jotakin hajotettiin.
Ensimäinen tyttöystävä oli myös "kiltti" ja kokeiltiin seksissä kaikkea. Sain aina sen naisen, jonka halusin. Olin kuitenkin tarkka ja kuka tahansa ei kelvannut, myös nykyään.
En tiedä, mitä kaikkea olisin tehnyt, jos ei olisi ollut tiukkaa kuria. Olen edelleen todella kiltti mies.
Ilmainen vinkki tässä: kukaan ei kutsu ketään minnekään. Lähes kaikkiin tapahtumiin pitää itse päättää mennä, selvittää itse mitä, missä, milloin, jne. Esimerkiksi abiristeilylle menee ne jotka haluaa, ei sinne erikseen kutsuta, opiskelijabileissä sama, joka viikonloppu voi lähteä yöelämään, ei tarvitse kutsua...
Ongelma tässäkin tapauksessa on vastuun siirto itseltä muille, jonkun toisen olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä. Itse en nuorena tykännyt baareista, silloin olivat vielä täynnä tupakansavua enkä sietänyt sitä, eikä kännääminenkään ollut minun juttuni. Eipä tullut seksikokemuksiakaan kuin vasta päälle parikymppisenä, mutta tiesin tasan tarkkaan että syyllinen löytyy peilistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tiukat säännöt ja kuri. tiukemmat kotiintuloajatkin kuin muilla. Silti tein kaikkea jännää ja ehdin harrastaa melkein kaikkea. Metsästin sorsia jousipyssylla, ammuskelin asuinalueen metsissä ilmakiväärillä, leikittiin junanradalla (Oltiin ihan vieressä, että imu tuntui). Kävin kaikissa mahdollisissa luolissa ja ahtaissa koloissa. Kiipeilin isojen puiden latvoissa. Kovalla tuulella pelotti, kun heiluivat kovasti ja pelkäsin latvan katkeamista. Tipuin puusta kaksi kertaa. Hypittiin talojen katoilta. Suutelin naapurien tyttöjä 4-vuotiaasta lähtien. Näin ensimmäisen seksiunen 5 tai 6 vuotiaana. Pyörällä pääsi niin kauas kuin jaksoi ajaa. Tehtiin lauttoja, joilla seilattiin lammella ja joella. Osa ei osannut uida. Sytytytettiin kolmesti metsäpalon alku. Oltiin kivisotaa eli heiteltiin toisia kivillä. Sain päähäni haavan.
Kerran löydettiin dynamiitteja, mutta ne älyttiin jättää rauhaan.
Nuorena ajoin isän autolla 200km/h ih...
Kuulostat aika tavalla mun mieheltä. Mieheni vei minut jo kerhossa pussailemaan kerhotädeiltä salaa vaatenaulakoiden alle. Hänessä on aina ollut tuhman pojan karismaa, minkä jo varhaisteinityttönä vaistosin, että hän olisi tulta seksissä. Kaikesta siitä, miten hän uskalsi tehdä rohkeita ja hölmöjäkin juttuja. Vähän kuin Duudsonit mutta ei aina humoristisesti. Siihen aikaan tytöt seurasivat, mitä pojat keksivät porukalla ja sitten me haaveilimme siitä rohkeimmasta. He tavallaan esittelivät kyvykkyyttään meille. Miestelivät, kukkoilivat. Ei vietetty aikaa viihdelaitteilla, jotain alkeellisia videopelejä oli. Mieheni on aina ollut reilu ja kiltti heille, jotka ovat kilttejä ja reiluja hänelle ja minulle. Liika kiltteys ei sytytä mua.
Pojat, olkaa rohkeita tytön suhteen, rohkeus palkitaan lähes aina, vaikka ujostuttaisi yrittäkää peitellä sitä. Menkää mukaan tapahtumiin, kerhoihin, ei kukaan sinne kutsu. Jutelkaa tytölle, kehukaa tyttöä suoraan sekin usein palkitaan. Hymyilkää. Olkaa herrasmiehiä, avatkaa tytölle ovia ja myös fyysisiä. Jos vaikka kerhoissa tai koulussa olette jossain tilanteessa jotekin luontaisesti kontaktissa koskettakaa tyttöä käteen, vaikka pitäen vähän aikaa kiinni samalla kun juttelette. Treenatkaa lihaksia, jotta pystytte vaikka kevyesti kantamaan tyttöä esim. loskaisella pihalla. Tuo tekee vaikutuksen, pelastakaa prinsessanne "pulasta".
Mieheni oli ja on vieläkin edellisen kaltainen ja tämä tyttö oli ja on nelikymppisenäkin ihan lääpällään...

Yks juttu vielä, ojentakaa takki vaikka kerhon lopussa tytön päälle siinä samalla koskettakaa tytön olkapäitä. Muista vieläkin, kun mieheni poikana teki noin ja kosketti samalla hiuksiani siirtäen ne takin alta sen päälle. Pienet herramiesmäiset eleet, kuitenkin aika rohkeakin ele sai minut hymyilemään hänelle vielä seuraavanakin päivänä.
Voi kuule minulla oli paljon hauskempaa pelata kaikki 90 parhaat pelit konsoleilla ja tietokoneilla. Pillua saan aina kun haluan. Kaikenikäisiltä. Ja sukupuolisilta.
M45