Miten olet päässyt sisään liikuntaan, jos se ei ole sulle ominaista?

Olin todella laiska lapsi ja löysin liikunnan n. 16-vuotiaana. Muistan, että silloin ilo liikuntaan lähti omalta tuntuvasta lajista ja kivasta treeniporukasta, jonka kanssa liikunta ei tuntunut työltä vaan huvilta - vaikka siis tosissaan lajia treenattiinkin.

Sopiva muoto oli minulla avain. Löysin ryhmäliikunnan aikuisena ja rakastuin Les Millsin kautta liikkumiseen syvemmin. Olin syömishäiriön takia liikkunut pakolla ja pinnallisemmalla hyvän olon tunteella. Noista tunneista sain imun, joka teki liikunnasta lopulta elämäntavan.

Taloudelliset ja fyysiset rajoitteet varmasti vaikuttavat, mutta voisitko miettiä, miten tietynlainen liikunta suhteutuu muuhun elämäntapaasi. Ovatko muut ihmiset ylimääräisiä, tarvitsetko lihasten vahvistamista painojen kanssa, lihashuoltoa kevyemmin vai ihan aerobista yksin tehtävää?

Itsellä riemu tuli heti ekalla kerralla ja nälkä kasvoi itsekseen, mutta tämä totta kai riippuu ihmisestä. En tiedä, miltä tuntuisi jos liikunnasta ei saisi välillä ihan älyttömiä tajunnan räjäyttäviä kokemuksia.

Osa liikunnastani on arkista rutiinia; välillä puurtamista ja välillä aidon rentouttavaa nautintoa. Erityisiä erityisiä kiksejä ei välttämättä tule edes viikoittain tai kuukausittain, mutta vahva positiivinen kokemuspohja auttaa ylläpitämään rutiinia.

Jotta liikuntaintoa jaksaisi ylläpitää elämäntapana, on siitä jotakin saatava itselleen. Sinulla ilmeisesti on jotakin kokemusta liikuntasi motiiveista. Jos miettisit niitä syvemmin ja sitä kautta keksisit joitakin muita motiiveja ja keinoja liikkua?

En nyt varsinaisesti nauti kamalasti mistään liikunnasta paitsi jälkeenpäin. Mutta se riittää - plus tietysti tieto, että tässä iässä liikunta on tärkeää toimintakyvyn ylläpitämisessä JA painonhallinnassa.

Ihminen tekee muutenkin ikäviä asioita, koska niistä on hyötyä. Siivoaa kotiaan, tekee töitä, pesee pyykkiä - ei noistakaan useimmat ihmiset TYKKÄÄ, mutta silti ne hoituvat.

N54

Rivakka kävely ja pyöräily on ollut minulle ominaista lapsesta lähtien. Nautin molemmista.

Juoksemista inhoan syvästi. Ei lähde yhtään.

Mieti, että millainen olisi se liikuntamuoto, josta pitäisit eniten. Onko se yksilö- vai ryhmälaji? Onko se kerran viikossa kiinteä aika vai milloin itse haluat? Onko se ulko- vai sisäliikuntaa? Onko se nopeatempoista vai tasaisen rauhallista jne? Valitse liikuntamuoto omien mieltymysten mukaan, ei siitä saatavan hyödyn perusteella. Esimerkiksi kuntosalia voi harrastaa monella tapaa eli vaikka voimapainotteisesti muutamia toistoja tai lihaskasvutyyppisesti, jossa lihas pyritään viemään äärimmilleen tai sitten voi painottaa dynaamisia venyttelyjä, crossfit-tyylistä harjoittelua jne. Pointti on siis siinä, että älä harrasta vain yleistä kuntosalia, vaan tee siitä omannäköistäsi. 

Itselle musiikki on olennainen osa liikuntaa. En varmaankaan pystyisi liikkumaan, jos en kuuntelisi musiikkia. 

Tottumus on oleellista eli sinne vain lähtee, kun on tottunut lähtemään. Ei minuakaan aina huvita, usein jopa ärsyttää. Silloin lupaan itselleni, että teen sellaista tai siten, mikä tuntuu mukavalta. Esim jos kävisin lenkillä, lupaisin itselleni, että kilometrin jälkeen saan kääntyä takaisin, jos siihen mennessä ei ole alkanut huvittamaan. 

Nautin siitä, että pääsen näkemään luontoa, kauniita maisemia, kukkia, lintuja, uusia kiinnostavia paikkoja. Joskus kävellen, joskus pyörällä, joskus jopa veneellä. Liikunta tulee siinä sivussa ja toisinaan myös korillinen marjoja tai sieniä. "Väkisinliikuntaa" en siedä eikä onneksi tarvitsekaan.

En mä nyt mitenkään erityisesti nauti, mutta lähden silti. Markkaan salipäivät etukäteen kalenteriin ja menen niiden mukaan. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi intoa olla? Kuten joku sanoi yllä, en minä mitenkään nauti imuroimisesta tai vessan pesusta mutta teen niin kuitenkin. Jos voisin valita tehdä mitä eniten haluan, niin makaisin sängyssä kaiket päivät suklaata syöden. Olen vain päätynyt elää toisin.

Pyöräily muulloin kun talvella jäi tavaksi teini-iästä alkaen. Olen sen verran pihi, etten halua käyttää lyhyisiin matkoihin bussia ja autoa en omista enkä tule omistamaan, ellei ole aivan pakko. Pyrin saamaan hyötyliikuntaa arjessa ja kävelen portaat hissin sijasta, koska se on pieni vaiva siinä hetkessä, mutta pidemmällä aikavälillä silläkin on kunnon kannalta merkitystä.

En itse ole koskaan erityisesti pitänyt liikunnasta. Opiskellessa kokeilin bodycombatia ja se oli yllättäen ihan hauskaa, joten sitä harrastin innolla pari vuotta. Lopulta vasta raskaus on saanut kenties liikunnan tavaksi, koska raskauden jälkeen huomasi, että keho oikeasti nyt vain tarvitsee liikuntaa, pidinpä siitä tai en. Nyt on saanut hyvän rytmin rakennettua kuntosalilla käymisen suhteen. Olen huomannut, että itselläni myös tiuha vaa'alla käyminen motivoi, koska näyttääpä se mitä vain, se on syy jatkaa kuntosalilla käymistä ja aktiivisempaa eloa ylipäätään. Olen lievästi ylipainon puolella BMI:n osalta ja normaalipainoa tavoittelen. Olen myös huomannut olevani energisempi, mikä oli suuri yllätys, mutta sen ylläpitäminen kyllä motivoi jatkamaan urheilua. Himoliikkujaa minusta ei saa tekemälläkään, mutta hyvä olo motivoi kyllä.

Vierailija kirjoitti:

En mä nyt mitenkään erityisesti nauti, mutta lähden silti. Markkaan salipäivät etukäteen kalenteriin ja menen niiden mukaan. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi intoa olla? Kuten joku sanoi yllä, en minä mitenkään nauti imuroimisesta tai vessan pesusta mutta teen niin kuitenkin. Jos voisin valita tehdä mitä eniten haluan, niin makaisin sängyssä kaiket päivät suklaata syöden. Olen vain päätynyt elää toisin.

Kiitän vastauksista. Tämä lainamaani teksti on minullakin liikunnan suhteen siis aiemmin ollut, tekeminen tapana, ei  nautinnosta. Sitä juuri tässä nyt kaipaan, kun olin onnettomuuden myötä sen verran pitkään liikkumatta, että se ei ole enää tapa. Siihen "sisään" haluaisin juuri päästä, saada sen tottumukseksi eikä vain vastenmieliseksi asiaksi, jota välttelen viimeiseen asti, ja edelleen itselleni hiukan onnettomuuteen vedoten, vaikka se ei enää ole edes syy.

Työpäiväni ovat niin strukturoituja ja täynnä ihmiskontakteja, että vapaa-ajalla asioiden täytyy tapahtua yksin ja omilla ehdoilla, ei siis kenenkään toisen aikatauluun perustuen. Näistä syistä ryhmäliikunta on pois laskuista. Metsässä maleksiminen on mieluisaa, mutta en sitä laske nyt tässä liikunnaksi. 

Ehkä tuo "edes 1 km" voisi olla hyvä lähtökohta ja riittävän pieni tavoite. Kyllähän sitä herkästi kävelee sitten kuitenkin enemmänkin. 

Hassua mutta sekin tieto jotenkin lohduttaa, että on muitakin, jotka myöntävät etteivät pidä liikunnasta, kiitos vertaistuesta.

ap