Olen ollut koko ikäni masentunut ja nyt tuntuu ettäuu

Uuu, on todellakin alkanut paraneminen:) T. ap

Minulla juurikin samánlaisia tuntemuksia. Olen ikäni ollut liian kiltti ja mielistellyt muita! Nyt olen antanut tulla yhdelle jos toisellekin suorat sanat. En suostu olla enää kynnysmattona! Toki välit viilenee moneenkin suuntaan. Mutta ai että on vapautunut olo!!

Onnea! Viha on ihan hyvä tunne ja vaihe paranemisessa. Se laantuu kyllä ajan kanssa siedettäväksi. On muuten aika ihmeellistä, kun vuosien masennus hälvenee.

Jos keksit miten osaat purkaa vihan pois itsestäsi haluan myös tietää.

Ja onnea vielä kans :)

t. toinen aina liian kiltti ollut.

Yksi tapa minulla on purkaa vihantunteita jotakin ihmistä kohtaan, niin kirjoittaa kaikki ajatukset paperille ja tiivivstää ne kirjeeksi ja leikitellä ajatuksella jos lähettäisin kirjeen kyseiselle ihmiselle. Toinen on mennä metsään ja huutaa kurkku suorana, olen tehnyt sitä myös autossa, hakata tyynyä, leikkiä kahta eri ihmistä ja käydä niiden välillä vuoropuhelua. Esim. ota kaksi tuolia vastakkain ja eka istut toisella tuolilla ja alotat keskustelun, sitten siirryt toiselle tuolille ja vastaat kysymykseen ja jatkat sitä niin kauan, kunnes tuntuu paremmalta. Mutta tämä kirjoittaminen on minulle ihan uusi tapa purkaa ja selvitellä tunteita ja se helpottaa ainakin minua kovasti. t.3

Samoin olen aloittanut psykoterapian ja sitä kautta käynyt elämää läpi. t.3

Olen myös tivannut asioita vanhemmiltani, jotka ovat painaneet mieltäni. Toiselta olen saan karuja vastauksia, mutta se että hän myönsi olleensa paska isä. Niin sekin helpotti oloani. Jos hän olisi alkanut vain puolustella tai peräti valehdella asioita olisin entistä katkerampi! Sen sijaan äiti valehtelee ja puolustelee vain tekojaan, eikä myönnä mitään. Luulen etten pääse hänen kanssaan koskaan yhteisymmärrykseen, ennenkuin hän tulee minua vastaan. Tai pyytäisi edes anteeksi. t.3

Kuntoile, fyysistä rasitusta omien rajojen mukaan. Ja kun paikkoja alkaa särkeä, niin ajattele olet muuttumassa uudeksi ihmiseksi ja että kipu on sitä kun huono elämä ja huono ajattelu poistuu sinusta.

Kokeile kuntonyrkkeilyä. Fyysistä rasitusta ja aggressioiden purkua.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 22:01"]

olo on alkanut parantua. Olen vihdoin pystynyt hyväksymään joitakin asioita. Olen myös tajunnut että vihaan vanhempiani ja luultavasti myös miestäni. Tuntuu että olen ihan täynnä vihaa ja psykan mielestä niin kuuluu ollakin. Mitä tällä vihalla pitäisi tehdä, mihin sitä purkaa? Kilttinä ihmisenä olen aina tottunut pitämään mölyt mahassani ja kääntämään kaiken negatiivisen itseeni.

[/quote]

Tuttu kuvaus. Minun kohdallani en ole ollut koko elämääni masentunut, vain viimeiset viisi vuotta. Mutta olen juurikin kiltti sekä hiljainen ihminen joka pitää kaiken päänsä sisällä enkä avaudu niistä koskaan. Mietiskelen vain asioita itsekseni ja se onkin varmaan osasyy sille miksi masennus on iskenyt. Pimeät ajatukset ovat päässeet kypsymään päässäni liian kauan. Olen myös tajunnut vihaavani vanhempiani. Minulla ei ole oikeastaan mitään syytä sille. Minulta ei koskaan ole puuttunut mitään ja he ovat yrittäneet parhaansa kanssani, mutta jotenkin vain antipatiat ovat heitä kohtaan kasvaneet. Olen aikuinen ihminen ja kuitenkin myönnän että vihani on lapsellista. En vain voi sile mitään. En halua viettää aikaa heidän kanssaan hetkeäkään, en halua puhua heidän kanssaan, ja vaikka en enää koskaan olisi heidän kanssaan yhteydessä se ei haittaisi ollenkaan. 

Mulla se viha nostaa päätään erityisesti silloin, jos on puhuttu lapsuudesta terapiassa tai kun ylipäätään juttelen äidin kanssa, niin tulen hyvin nopeasti ärtyneeksi. Usein syystä, joskus syyttä. Tuntuu, että sietokynnys äidin sanomisille on todella matala. Isän kanssa en ole jutellut vuosikausiin, hänen päätöksestään olla välittämättä syrjähyppyäpärälapsestaan.

Vithunaista on kun on paljon paskoja kokemuksia esim äidistä ja onnistut käsittelee niitä niin että viha tulee pintaan ja sen kanssa sitte elelet ja käsittelet.. Niin tosiaan sitten kun se vihan kohde ei myönnä just tekosiaan/puolustelee jne... Tulee olo että onko mitään sitten edes tapahtunut (toinen hiljentää kokemuksesi pois niinkuin sitä ei olisikaan) toisaalta No siinä sitte ainakin näkee, että omat muistot ei varmastikaan nimenomaan ole vääriä, koska voi kuvitella edelleen että toinen tekisi kaiken yhtä väärin sua kohtaan jos joutuisitte samaan tilanteeseen uudellleen... No onneksi vanhempien kohdalla olet jo kasvanut aikuiseksi... Oman puolison kohdallla ei kyllä sitte auta kuin ero jos se ei pysty myöntämään pahoja tekojaan tai muuttamaan käytöstään.

nimim. Hankala äitisuhde takana