Miksi työmarkkinatukea,asumistukea,toimeentul otukea maksetaan määrätön aika?
Eikö olisi hyvä jos rajattaisiin että niitä tukia saisi vain 3-5v tms ja sen jälkeen olisi omillaan? nyt niitä maksetaan samoille henkilöille monesti vuodesta jopa vuosikymmenestä toiseen. Tulisi isot säästöt veronmaksajille
Kommentit (11)
Koska ei voi heitteillekään ketään jättää. Mieti sitä haasteiden määrää, kun esim. kaikki sossupummit ym. nostaisivat joukkokanteen? Tunnen useita alkoholisteja, jotka taitavat lain kiemurat..
Pitäis saada joku asetus sille, että työttömät joutuisivat todistamaan sen, että ovat aktiivisesti hakeneet töitä tai koulutusta, mikä asia taitaakin jo olla voimassa. Huume- ja alkotestit tietylle joukolle ja sitä mukaa rahaa vähemmäksi, kunnes on vain suoja ja ruoka, sekä vaatteet päällä. Pahimmat tapaukset pakkohoitoon, mm. raskaana olevat juopot ja narkkarit. Mutta kun perusoikeuksien mukaan ei voi näin tehdä, muuta kuin hyysätä. Asianomaisille itselleenkin jo vahingollista, kun itse ei saa kierrettä poikki. Kierrettä, joka näyttää yleensä jatkuvan sukupolvelta toiselle. Tämä vaan siis ongelmaporukasta.
Persuilla niin voimakas tarve lopettaa kaikki hyyssääminen että pahaa tekee. Onneksi se koskee myös kantasuomalaisia eikä vain mamuja. Se siinä ainoastaan myönteistä.
Pitäisi olla töitä josta saa kunnon palkan. Mutta mikäs tässä valmiissa maailmassa. Vähennetään poliiseja, lopetetaan koulut ja annetaan vanhusten hoitaa itse itsensä. Hautaustoimistot on tulevaisuuden ala tällä menolla ja niiden hinnat saakin laskea, kun köyhät alkaa potkimaan tyhjää.
Kenellä vielä riittää virtaa edes valittaa jos joku saa tukiaisia?
Ihan hyvä kysymys ap. Mutta vaikka vastakysymys ei olekaan kohtelias tapa vastata, niin mitä sinä tekisit sitten niille ihmisille, jotka eivät ole saaneet töitä tai muuta toimeentuloa määräajan jälkeen? Sillan alle asumaan, elättämään itsensä kerjäämällä vai eläke kouraan? Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Monen kohdalla kyse ei ole siitä, etteivätkö he tekisi töitä, vaan siitä, että he eivät pysty tekemään töitä eli kukaan ei ole valmis tarjoamaan työtä alkoholisoituneelle vajaakuntoiselle tai vaikka mielenterveysongelmista kärsivälle.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:04"]

[/quote]
Jokainen pärjäisi omillaan. Jos kuolisi nälkään niin sitten kuolisi.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:11"]

Myös varakkaiden etu on se, että yhteiskunta on stabiili. 90 % ihmisistä ei suostu rauhallisesti kuolemaan nälkään. Kyllä sitä ennen ryöstely, mellakointi ja väkivalta lisääntyisi.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:04"]
Ihan hyvä kysymys ap. Mutta vaikka vastakysymys ei olekaan kohtelias tapa vastata, niin mitä sinä tekisit sitten niille ihmisille, jotka eivät ole saaneet töitä tai muuta toimeentuloa määräajan jälkeen? Sillan alle asumaan, elättämään itsensä kerjäämällä vai eläke kouraan? Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Monen kohdalla kyse ei ole siitä, etteivätkö he tekisi töitä, vaan siitä, että he eivät pysty tekemään töitä eli kukaan ei ole valmis tarjoamaan työtä alkoholisoituneelle vajaakuntoiselle tai vaikka mielenterveysongelmista kärsivälle.
[/quote]
Jokainen pärjäisi omillaan. Jos kuolisi nälkään niin sitten kuolisi.
[/quote]
Jos siis mietit itseäsi tilanteessa, jossa olet menettänyt asuntosi ja olet vaikka 3-vuotiaan lapsen kanssa kadulla ilman rahaa ja mitään turvaa, niin silloin sinä käperryt ojaan ja kuolet pois... Todennäköisesti keksisit kuitenkin ensin alkaa kerjätä, sitten hakeutuisit jonnekin lämpimään yöksi, etsisit vaikka mökin jonne murtautumalla saisit yöpaikan, varastaisit ehkä kaupasta, myisit itseäsi, kerjäisit sääliä sukulaisilta...
Naiivisti ap luulee, että köyhät kiltisti kellistyvät ojan pohjalle kuolemaan, kun asunto ja ruoka viedään pois. En usko, ensin taistellaan kunnolla jokaisesta ruuan murusta. Mieti ap, kun tulet kaupasta ruokakassien kanssa ja autosi ympärillä odottaa 10 nälkäistä vihaista köyhää...
Ehkä siksi, että ei haluta mitään määräaikaa, jonka jälkeen ihminen saa kuolla nälkään? Toki jos haluat tällaisen määräajan, niin ehdota kokoomukselle. Sieltä voit saada kannatusta ideallesi.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 11:04"]
Ihan hyvä kysymys ap. Mutta vaikka vastakysymys ei olekaan kohtelias tapa vastata, niin mitä sinä tekisit sitten niille ihmisille, jotka eivät ole saaneet töitä tai muuta toimeentuloa määräajan jälkeen? Sillan alle asumaan, elättämään itsensä kerjäämällä vai eläke kouraan? Hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Monen kohdalla kyse ei ole siitä, etteivätkö he tekisi töitä, vaan siitä, että he eivät pysty tekemään töitä eli kukaan ei ole valmis tarjoamaan työtä alkoholisoituneelle vajaakuntoiselle tai vaikka mielenterveysongelmista kärsivälle.
[/quote]
Jokainen pärjäisi omillaan. Jos kuolisi nälkään niin sitten kuolisi.
[/quote]
Niin, ja koska tämmönen ihminen ensin tekee epätoivoisia tekoja, kuten vaikka ryöstää, niin siinähän ryöstää sutkin. Ketä pitäs kiinnostaa..
Persut tietenkin ajavat tätä politiikkaa että köyhät kyykkyyn. Onneksi he eivät saa enää jytkyä, joten tippuvat kolmen suuren kimpasta ja heidän kansan kuristamisensa loppuu.