Äitini raivostuu, jos puhun hänelle samalla tyylillä, millä hän itse puhuu minulle
Minulle hän saa sanoa vaikka jotain tän tyylistä "Eikö sulla yhtään ole järkeä päässä! Onko viimeinenkin aivosolu kuollut?" jos olen tekemässä hänen mielestään jotain tyhmää, mutta jos roolit vaihtuvat ja minä sanon hänelle samalla tyylillä, niin siitä syttyy sellainen kolmas maailmansota ettei ole tosikaan. Kuulemma äidille ei puhuta noin, niin siihen voin tokaista että keneltäköhän olen oppinut puhumaan näin? Jos minä en saa puhua tuolla tavalla, niin hän voisi itsekin korjata oman kielenkäyttönsä. Kyllä äiti kuulemma saa lapselle huutaa ja pilkata, mutta ei päinvastoin, vanhempia kun pitää kunnioitta! Itse ajattelen, että kyllä vanhempien olisi ennemminkin pitänyt näyttää itse sitä hyvää esimerkkiä.
Kommentit (5)
Itse ratkaisin asian niin etten ole enää yhteyksissä. Kun koko lapsuuden sai kuunnella haukkumista, syyttelyä ja huorittelua, niin ei tee mieli rakennella siltoja tai rupatella niitänäitä noin ikävän ihmisen kanssa. Viimeksi näin kasvokkain sen 8 vuotta sitten, ja silloinkin alkoi huutamaan miten olin muka hukannut hänen pyöränavaimensa täältä yli 1000 km päästä mistä hatkustin häntä tapaamaan. Pitäköön tunkkinsa ja niin makaa kuin petaa. Turha tuhlata omaa elämään ikävien asioiden murehtimiseen, etenkään jos mitään parannusta niihin ei ole odotettavissa.
Teet äidillesi saman mitä Edmund Kemper teki omalleen niin loppuu valtataistelu.
Meillä äiti kävi päälle ja yritti raapia pahimmillaan ja suuttu lisää. Itsessään ei nähnyt koskaan mitään vikaa ja syyllisti kaikesta aina muita. Härskein syytös tuli kun yhden pikkusisaren ongelmia alettiin puimaan. Me kaksi isompaa olimme viisi vuotiaana kämmänneet antamalla liikaa periksi vauvalle :D Kuitenkin seuraavassa sivulauseessa hän itse oli päästämässä ensimmäisenä pikkusisaren karkuun kun olin laittamassa ruotuun kaikista typeryyksistä mitä keksi ikinä tehdä.
Hän on ilkeä, välttele seuraa niin paljon kun voit, eli 100%