Pidetään Luuserina - totuus on ihan muuta
Yksinhuoltajaäidin ja ison pesueen kasvatti, joka tottui nuukailemaan lapsena. Nyt 50-vuotiaana ja vain noin 10 vuotta töitä tehneenä velaton omistusasunnossa asuva ja säästössä ja sijoituksissa noin 100 000€. Moni pitää pitkien työttömyysjaksojen vuoksi luuserina, mutta vähänpä tietävät. En ole hakenut toimeentulotukea tai saanut muita tukimuotoja.
Kommentit (23)
Vaikea uskoa, täytyy olla jotain suvun tuomaa rahaa takana....
Ei ole perintörahaa. Mieti sitä. ;)
Aikamoinen saavutus. Kerro ihmeessä miten tuohon pääsit.
Kiitos, kiva kun kysyit. Aina kun olen tienannut, olen laittanut rahaa säästöön. Olen karsinut kaiken ylimääräisen menon. Ei sanomalehtiä, matkustelua, turhaa ostamista. Marjastanut ja tehnyt ruokaa itse. Hyvin pitkälle aikuisuuteen ilman omaa autoa.
Nyt jo siis huomattavasti rennommin, sillä olen nyt töissä ja sijoitukset tuottaa kivasti.
Jos jotain ohjeen poikasta voisin antaa, niin hanki maltillisella velalla asunto. Asu paikkakunnalla, jossa asuntoja on kohtuu hintaan saatavilla, mutta kuitenkin niin että asunto on myöhemmin myytävissä.
Tämä tarkoittaa käytännössä pääkaupunkiseudun ulkopuolista elämää vireässä pikkukaupungissa.
Vuokralla asuminen on tyhmintä, mitä tiedän. Varsinkin, jos on työkykyinen ja voisi lyhyessä ajassa tienata ja maksaa velkansa pois.
Etsi työ, josta maksetaan palkkaa. Älä tyydy matalapalkka-alaan.
Hah, olen töissä. Etkö osaa lukea?
Tämä viesti on oikeastaan tehty työkaverille, joka vähättelevään sävyyn puhui työhistoriastani. Oletti liikaa varallisuudestani pelkkää työhistoriaani tuijottaen.
Ihan vaan tiedoksi. Kun on viisas, pääsee vähemmällä. Kaikki ei tähän pysty.
Kuka haluaisi muuttaa periferiaan ihan vaan asunnon vuoksi? Ystävätkin on tärkeitä. Tuntuu aika mahdottomalta noi sun vinkkis.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, kiva kun kysyit. Aina kun olen tienannut, olen laittanut rahaa säästöön. Olen karsinut kaiken ylimääräisen menon. Ei sanomalehtiä, matkustelua, turhaa ostamista. Marjastanut ja tehnyt ruokaa itse. Hyvin pitkälle aikuisuuteen ilman omaa autoa.
Nyt jo siis huomattavasti rennommin, sillä olen nyt töissä ja sijoitukset tuottaa kivasti.
Kummallista. Mekin teemme näin, mutta silti joudumme nostamaan asumistukea, jotta voimme maksaa vuokraa. Ei puhettakaan, että olisimme ikinä voineet ostaa asunnon tai saada lainaa. Tai panna rahaa säästöön. Jokin tässä ei nyt täsmää.
Vierailija kirjoitti:
Hah, olen töissä. Etkö osaa lukea?
Tämä viesti on oikeastaan tehty työkaverille, joka vähättelevään sävyyn puhui työhistoriastani. Oletti liikaa varallisuudestani pelkkää työhistoriaani tuijottaen.
Ihan vaan tiedoksi. Kun on viisas, pääsee vähemmällä. Kaikki ei tähän pysty.
;iksi et sano työkaverille suoraan? Miksi viestittelet hänelle Vauva-palstan kautta?
Vierailija kirjoitti:
Jos jotain ohjeen poikasta voisin antaa, niin hanki maltillisella velalla asunto. Asu paikkakunnalla, jossa asuntoja on kohtuu hintaan saatavilla, mutta kuitenkin niin että asunto on myöhemmin myytävissä.
Tämä tarkoittaa käytännössä pääkaupunkiseudun ulkopuolista elämää vireässä pikkukaupungissa.
Vuokralla asuminen on tyhmintä, mitä tiedän. Varsinkin, jos on työkykyinen ja voisi lyhyessä ajassa tienata ja maksaa velkansa pois.
Etsi työ, josta maksetaan palkkaa. Älä tyydy matalapalkka-alaan.
Hyväpalkkainen työ pikkupaikkaunnalla? Annahan vinkkiä, voisin vaihtaa alaa näin viisikymppisenä.
Milloin työpaikoilla olisi pidetty totuuden puhujista? Eiköhän täällä saa kuule kaikki aloittaa keskustelua mistä haluaa. :)
Tässä on takana myös se, että olen työnkin ohessa opiskellut aina ja silloin kun olen töissä myöskin tienannut.
Älynnyt hakeutua liittoon työsuhteen alussa ja jäänyt määräaikaisuuden jälkeen ansiosidonnaiselle. Yllättävän moni nuori tai vanhempikaan ei ymmärrä tätä.
Pysykää kaukana nollatuntisoppareista ja matalapalkka-aloista, jos meinaatte ikinä päästä toimeentulolta pois.
Luuseri=/=köyhä, jos siellä Porvoossa ei sitä tiedetä.
Vierailija kirjoitti:
Milloin työpaikoilla olisi pidetty totuuden puhujista? Eiköhän täällä saa kuule kaikki aloittaa keskustelua mistä haluaa. :)
Tässä on takana myös se, että olen työnkin ohessa opiskellut aina ja silloin kun olen töissä myöskin tienannut.
Älynnyt hakeutua liittoon työsuhteen alussa ja jäänyt määräaikaisuuden jälkeen ansiosidonnaiselle. Yllättävän moni nuori tai vanhempikaan ei ymmärrä tätä.
Pysykää kaukana nollatuntisoppareista ja matalapalkka-aloista, jos meinaatte ikinä päästä toimeentulolta pois.
Juuri näin. Fiksu aina pärjää.
50-vuotiaana on lähes myöhäistä tehdä pitkän tähtäimen muutoksia. Jotakin voit silti tehdä.
Sijoittakaa säästöjänne, jos niitä on. Varovaisesti ja maltilla. Ei siis riskisijoituksiin.
60-80 -vuotiaana voit sitten ottaa säästöt käyttöösi.
Jotenkin nyt haiskahtaa provolta tämä 🙂 jos ei ole niin ap kuulostaa harvinaisen leuhkalta ja ylimieliseltä tyypiltä joka kuvittelee olevansa muita parempi kun on tehnyt kaikki "oikeat" valinnat
Miksi ihmeessä välität työkaverin mielipiteistä? Jos olet tyytyväinen työhösi ja varallisuuteesi, se on pääasia.
Minä itse olen kokenut luuseriksi leimaamista koska teen osa-aikatyötä ja siihen päälle erilaisia määräaikaisia freelance hommia. Yksi vanha ystävä ja sukulaiset on ilmeisesti sitä mieltä että olen työtön kuitenkin, en kunnon töissä. Haluavat vain itse loistaa rinnallani.
Ensin olin puolustuskannalla että tienaan ihan ok. Kunnes tajusin että nokitteluun ei kannata lähteä. Selittelystä alkaa vain ikävä kierre.En ole heille mistään selitysvelvollinen. Työstä puhuminen on tylsää ja rahasta moukkamaista. Puhun mieluummin muusta ja pidän asiani omana tietonani.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, kiva kun kysyit. Aina kun olen tienannut, olen laittanut rahaa säästöön. Olen karsinut kaiken ylimääräisen menon. Ei sanomalehtiä, matkustelua, turhaa ostamista. Marjastanut ja tehnyt ruokaa itse. Hyvin pitkälle aikuisuuteen ilman omaa autoa.
Nyt jo siis huomattavasti rennommin, sillä olen nyt töissä ja sijoitukset tuottaa kivasti.
Kannattaa jäädä äkkiä työttömäksi. Luuserit vaan käy töissä. Valtio vaan pakottaa ne koska sitten voi ryöstää heidän vähät rahansa. Sitäkö oikeasti haluat?
Jos joku sanoo sua luuseriksi niin se vaan koittaa saada sut manipuloitua elättämään sut. Suomi on rosvojen valtio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, kiva kun kysyit. Aina kun olen tienannut, olen laittanut rahaa säästöön. Olen karsinut kaiken ylimääräisen menon. Ei sanomalehtiä, matkustelua, turhaa ostamista. Marjastanut ja tehnyt ruokaa itse. Hyvin pitkälle aikuisuuteen ilman omaa autoa.
Nyt jo siis huomattavasti rennommin, sillä olen nyt töissä ja sijoitukset tuottaa kivasti.
Kannattaa jäädä äkkiä työttömäksi. Luuserit vaan käy töissä. Valtio vaan pakottaa ne koska sitten voi ryöstää heidän vähät rahansa. Sitäkö oikeasti haluat?
Jos joku sanoo sua luuseriksi niin se vaan koittaa saada sut manipuloitua elättämään *KORJAUS* SEN. Suomi on rosvojen valtio.
aika luuserisuoritus tuo kyllä on jos totta puhutaan.
eli saanut rahansa perintöjä, eikä sitäkään mitenkään erityisen paljon.