Inhoan tuntematonta naista...
Minua ärsyttää suunnattomasti eräs äiti, jota näen usein kouluun viedessä/hakiessa lastani. Hän ajaa lujaa vauhtia autollaan koulun pihaan ja kengänkannat tömisten kiidättää muksuaan koululle. Tuntuu kuin hän katsoisi ohikulkeissaan minua jotenkin ylhäältäpäin, eikä toki tervehdi edes nyökäten, vaikka usein kohdakkain tulemmekin. Hänestä huokuu itsestään liikaa luuleminen jollain tasolla, vaikka ihan tavallinen perussievä nuorehko nainen on. Ihmettelen, miksi vaivaudun inhoamaan vierasta ihmistä vaikken ole sanaakaan hänen kanssaan vaihtanut! Sivusta olen kuullut hänen puhuvan lapselleen ja hänen äänensä ärsytti minua. Omituisen nopea ja käheä puhetyyli. Epätavallista minulle moinen inhoreaktio... Kokemuksia vastaavasta??
Kommentit (29)
teitä vaan ärsyttää jokin piirre ihmisessä ja sitten päätätte inhota häntä, vaikkette edes tunne,eikä hän ole mtn ilkeää teille tehnyt. Mulle käy aina itselle näin, mun kasvoista ei tykätä ja sitten päätetään inhota koko ihmistä.Se kertoo kyllä enemmän teistä-ootte ilkeitä ihmisiä.minä voin nyt sanoa etten pidä ap:n kaltaisista ihmisistä.
ai niin ja vielä kun tämä ei kaikille esim aplle ole selvää.Se että näyttää itsevarmalta tai on itsevarma, ei tarkoita sitä että pitää itseään vältt. kauniina.Kaikki ihmiset eivät ole niin alistuneet pyhälle ulkonäölle.Mun itsevarmuus on luontaista eikä liity ulkonäköön.Joten hassua kun ap sanoi ekassa viestissään:Hänestä huokuu itsestään liikaa luuleminen jollain tasolla, vaikka ihan tavallinen perussievä nuorehko nainen on..En ymmärrä miten se ulkonäkö nyt tuohon lauseeseen liittyy mitenkään.Olen huomannut irl ssä samaa.Jos olen itsevarma,niin ihmiset alkavat ainapiikittelemään mun ulkonäöstä.Minusta se on töykeää ja suorastaan pahuutta.En minäkään kritisoi kenenkään ulkonäköä.Saan kuitenkin olla itsevarma jos olen,
Kuule, yksinhuoltajaksi voi jäädä myös kun puoliso kuolee. Just saying.
Ymmärrän kyllä toisaalta 23-24:n perustelut itsevarmuudesta. (Olen ap). Itsekin kyllä yleensä ottaen pidän/arvostan itsevarmoja ihmisiä...jos se varmuus näyttää olevan normaalilla tasolla. Mielestäni normaali itsevarmuus usein liittyy luontevaan ja ystävälliseen käytökseen kanssaihmisiä kohtaan. Mutta jos ilme on ylimielinen ja käytös jotenkin tempovaa ja yliolkaisen oloista niin itselle tulee käsitys että ei ole ihan tasapainoisen/tavallisen itsevarma vaan jotenkin luulee liikoja itsestään. Mutta kuten jo sanoin, niin TOIVON, että käsitykseni korjaantuu kys ihmisestä, mikäli olen väärin tulkinnut häntä. Ja ellei korjaannu, niin näillä mennään... Onneksi hän ei elämääni hetkauta sinne tai tänne sen enempää kuin ärsyyntymisen ja satunnaisen pohdinnan tasolla. Ja tiedostan senkin, että oma naamataulunkini ja käytökseni todennäköisesti ärsyttää jotakuta kanssaihmistä... ;)
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 11:20"]Kuule, yksinhuoltajaksi voi jäädä myös kun puoliso kuolee. Just saying.
[/quote]
Naisen homma on pitää se mies elossa.
Ap, luulen, että sunnistat hänessä eleitä, joita on itsessäsikin ja nimenomaan niitä joista et pidä. Usein vihaamme toisissa ihmisissä juuri niitä asioita joista emme itsessämme pidä.
Ymmärrän sua ap. Tämä on se ensivaikutelma, jonka jokainen luo vain kerran :)
Kateuskortti on aika turha tässä yhteydessä. Itse oken erittäin intuitiivinen ihminen ja näen jollain lailla heti ihmisestä jos en pidä hänestä, ihan pelkän olemuksen perusteella. Mutten anna asian vaivata tippaakaan itseäni, onneksi voin valita kenen kanssa ystävystyn ja kenen en :)
Mulla on vähän samantapainen kokemus. En kylläkään vihannut kyseistä henkilä, vaan lähinnä hän oli minusta huvittava/ärsyttävä. Kuljimme samalla junalla töihin aamuisin, ja tämä hoikka nainen oli yleensä pukeutunut leopardikuvioisiin vaatteisiin, korkokenkiin, tukka blondattu ja viimeisen päälle laitettu ja merkkilaukku (?) kainalossa, kopisteli aina tärkeän näköisenä menemään. Yritin itsekin miettiä, mikä hänessä niin ärsytti tai huvitti, ehkä se hänestä huokuva itsevarmuus/tyytyväisyys. Sitten eräänä päivänä näin hänet pienen tyttönsä kanssa kannustamassa miestään juoksukilpailuissa, joihin itsekin osallistuin, ja hän moikkasi ja kannusti minuakin kuin vanhaa tuttua. Ja seuraavan kerran junassa aloimme jutella ja huomasin, miten herttainen hän oikeasti oli. Emme vieläkään ole mitään sydäystäviä, mutta pysähdymme usein juttelemaan hetkeksi, kun tapaamme :o)