Mitä tehdä kuolleen vaatteille?
Läheinen kuoli aivan yllättäen, ja häneltä jäi esim juuri ostettuja talvivaatteita ja kenkiä tuhansien eurojen edestä aivan käyttämättä tai pari kertaa käytettyinä. Lisäksi pukuja, pukukenkiä, jne. Ovat liian hyviä ja ihan väärän tyylisiäkin pelastusarmeijalle annettavaksi. Lähisuvussa ei kuitenknaan ole oikein saman kokoisia - no talvitakeidta muutaman saa menemään näin, mutta osa takeistakin on väärän kokoisia tai mallisia, sillä vaikka ruumiin malli selvästi periytyy, ovat eri ikäiset kuitenkin erilaisia. Kirpparilla myymään meistä ei taida olla. Mitä niille siis tekisi" säilötäänkö kaapiss odottamassa, että jospa joku joskus tarvitsisi?
Kommentit (29)
Ainakin tuli heti mieleen, että sopisivatko puvut ja pukukengät vanhojentansseihin? Jos markkinoisit paikallisissa lukioissa. :-)
Myy facebookissa kirppiksellä tai tee paketti huuto.nettiin. Tai vaikkapa toriin.
No se tarkoittaa sitä, että a) niissä on okeasti paljon rahaa kiinni, josta olisi kiva saada itsekin joku hyöty eikä vaan antaa iaiseksi tuntemattomille ja b) että ne on siis tämmöistä ylemmän johdon pukeutumistavaraa, eikä sellaisia vaatteita käyttävät taas hae vaatteitaan mistään pelastusarmeijalta. Niille mattimeikäläisille, jotka pelastusarmeijan kirppareita tai lahjoituksia käyttävät, nuo taas on hyödyttömiä, koska heidän arki koostuu ohan toisenlaisista töistä ja tilanteista, joihin tarvitaan toisenlaisia vaatteitakin.
Otan osaa.
Ei niitä kannata säilöä. Jos siellä on jotain millä on joko tunnearvoa tai joku haluaa jotain pitää, niin ne talteen ja loput joko lahjoitukseen tai myyntiin vaikka nettikirpparille. Tai netin lahjoitetaan -palstalle. Monet lahjoituksia vastaanottavat tahot myös hakee isommat määrät suoraan halutusta osoitteesta, kaupungeittan nuo vaihtelee, mutta on paljon muitakin kuin pelastusarmeija.
Etkai sinä saa niitä alkaa myymään? Varsinkaan ennen kuin kuolinpesäsysteemit ja muut on hoidettu.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:20"]
Ainakin tuli heti mieleen, että sopisivatko puvut ja pukukengät vanhojentansseihin? Jos markkinoisit paikallisissa lukioissa. :-)
[/quote]
vitosvastaus oli siis kakkoselle.
voisi ne varmaan käydä, mutta tässä oli siis kyseessä 50-vuotias mies ja vaikka oli hoikka ja hyväkuntoinen, niin on se kuitenkin eri kokoa kuin 17-18-vuotias teini.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:21"]
No se tarkoittaa sitä, että a) niissä on okeasti paljon rahaa kiinni, josta olisi kiva saada itsekin joku hyöty eikä vaan antaa iaiseksi tuntemattomille ja b) että ne on siis tämmöistä ylemmän johdon pukeutumistavaraa, eikä sellaisia vaatteita käyttävät taas hae vaatteitaan mistään pelastusarmeijalta. Niille mattimeikäläisille, jotka pelastusarmeijan kirppareita tai lahjoituksia käyttävät, nuo taas on hyödyttömiä, koska heidän arki koostuu ohan toisenlaisista töistä ja tilanteista, joihin tarvitaan toisenlaisia vaatteitakin.
[/quote]
Kuulehan, säästäväisyydessä on menestyksen salaisuus. Et selvästikään tiedä millaisia ihmisiä kirpputorilla käy asiakkaana, ja kuinka tietäisitkään kun sinulla on noin elitistinen asenne.
Sinunko rahaasi niissä vaatteissa on kiinni, vai vainajan?
Minä käytän äitini vaatteita, vaikka ne eivät välttämättä ole ihan tyylisiäni. Äidistä ei ole enää muuta jäljellä, kuin tavarat, joten tuntuu liian pahalta luopua niistäkin. Annan ennemmin omiani pois.
Kannattaa ehkä odottaa hetki, ennen kuin hankkiutuu mistään eroon siinä alkurytäkässä, kun yrittää saada muuta ajateltavaa ja kaikki ympärillä painostavat tekemään jotain. Laittakaa säilöön siis odottamaan, sanon minä.
Jos en jaksaisi itse myydä niin pistäisin suosiolla vaan hyväntekeväisyyteen.
Vie pelastusarmeijalle. En usko, että ne nyt niin hienoja ovat, ettei niitä kukaan käytää voisi. Vai meinaatko, että on sopimatonta jos joku köyhä saa vähän hienomman takin?
Jos et raaski antaa niin myy. Eihän tuossa muuta vaihtoehtoa oikein ole. Tai heitä roskiin. Se on kyllä huonoin vaihtoehto.
Säästä, esim hyvä villakangastakki on myyntikuntounen vuodenkin kuluttua. Ehkä sit jaksatte?
En ymmärrä mikä järki on ihmetellä kuka vaatteet hakee ja maksaa niistä teille jos ette jaksa myydä niitä. Joko myytte tai lahjoitatte, tai hilloatte kaapissa. Vaatteilla ei ole sellaista arvoa että niissä olisi "rahaa kiinni".
Kun poikani kuoli, myin hänen vaatteensa kirppiksellä.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:21"]No se tarkoittaa sitä, että a) niissä on okeasti paljon rahaa kiinni, josta olisi kiva saada itsekin joku hyöty eikä vaan antaa iaiseksi tuntemattomille ja b) että ne on siis tämmöistä ylemmän johdon pukeutumistavaraa, eikä sellaisia vaatteita käyttävät taas hae vaatteitaan mistään pelastusarmeijalta. Niille mattimeikäläisille, jotka pelastusarmeijan kirppareita tai lahjoituksia käyttävät, nuo taas on hyödyttömiä, koska heidän arki koostuu ohan toisenlaisista töistä ja tilanteista, joihin tarvitaan toisenlaisia vaatteitakin.
[/quote]
Jos laitat ne UFFin laatikkoon, ne lajitellaan sellaiseen myymälään, jossa on tarjolla ns parempaa vaatetta.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:22"]Etkai sinä saa niitä alkaa myymään? Varsinkaan ennen kuin kuolinpesäsysteemit ja muut on hoidettu.
[/quote]
Yleensä katsotaan, etteivät arkivaatteet ole sijoituksia, eikä niissä ole rahaa kiinni. Vaikka ne voisikin saada kirppiksellä myytyä. En arvottanut kuolinpesään vaatteita lainkaan ja se oli ok.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:40"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:21"]No se tarkoittaa sitä, että a) niissä on okeasti paljon rahaa kiinni, josta olisi kiva saada itsekin joku hyöty eikä vaan antaa iaiseksi tuntemattomille ja b) että ne on siis tämmöistä ylemmän johdon pukeutumistavaraa, eikä sellaisia vaatteita käyttävät taas hae vaatteitaan mistään pelastusarmeijalta. Niille mattimeikäläisille, jotka pelastusarmeijan kirppareita tai lahjoituksia käyttävät, nuo taas on hyödyttömiä, koska heidän arki koostuu ohan toisenlaisista töistä ja tilanteista, joihin tarvitaan toisenlaisia vaatteitakin.
[/quote]
Jos laitat ne UFFin laatikkoon, ne lajitellaan sellaiseen myymälään, jossa on tarjolla ns parempaa vaatetta.
[/quote]
Työtön työnhakija vois tarvita tuollaisia kamppeita esim työhaastatteluihin.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:40"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 08:21"]No se tarkoittaa sitä, että a) niissä on okeasti paljon rahaa kiinni, josta olisi kiva saada itsekin joku hyöty eikä vaan antaa iaiseksi tuntemattomille ja b) että ne on siis tämmöistä ylemmän johdon pukeutumistavaraa, eikä sellaisia vaatteita käyttävät taas hae vaatteitaan mistään pelastusarmeijalta. Niille mattimeikäläisille, jotka pelastusarmeijan kirppareita tai lahjoituksia käyttävät, nuo taas on hyödyttömiä, koska heidän arki koostuu ohan toisenlaisista töistä ja tilanteista, joihin tarvitaan toisenlaisia vaatteitakin. [/quote] Jos laitat ne UFFin laatikkoon, ne lajitellaan sellaiseen myymälään, jossa on tarjolla ns parempaa vaatetta.
[/quote]
Ja jos on merkkivaatteesta kyse, niin lajittelijat/myyjät laittavat ne sivuun itseään varten :)
Niiden vaatteiden rahallinen arvo haihtui sillä hetkellä kun ne kannettiin kaupasta kotiin.
Tuskin vainajanne haluaisi, että yrität niillä tehdä bisnestä. Kierrätykseen vaan.
jaa. No ei niitä kaappiinkaan kannata säilöä, koska muoti kulkee ohi. Vaikka ne olisi kuin uusia, niin ei niistä saa kuin ehkä 25 % tai puolet uuden arvosta, kun myy. Ja sitten on tietysti second-hand shoppien myyntitilit.
Joko myytte ne ja rahat kuolinpesän tilille, tai sitten vaan lahjoitatte sinne kirpputorille. Arvelet vissiin ettei köyhä/keskituloinen näillä mitään tee, mutta minä olen esim. pojalleni ostanut kirppareilta rippipuvun ja kengät, itselleni pikkujoulurytkyä, työvaatetta sun muuta. Onko raha noin paljon tärkeämpää kuin ajatella, että kuolleen läheisesi ilmaiseksi annetuista vaatteista voisi olla iloa ja hyötyä jollekin?
Äitni on mahdoton muistoissa roikkuja ja hänelle on vaikeaa hävittää tavaraa, varsinkaan antaa kirpparille. Hän on tunkenut mulle paljon isän vaatetta, jonka olen sitten ns. takaovesta vienyt kirpparille. Hän säilöö vieläkin isän pukua (kuoli 6 vuotta sitten) siinä uskossa, että poikani pitäisi sitä ripille päästessään. Poika ei suostu pukemaan päällensä kuolleen miehen vaatteita, hänestä se tuo huonoa onnea. Onneksi poika on kokoa L ja isäni kokoa M, niin ei ole tuskaa selittää, ettei se mahdu.
"liian hyviä ja ihan väärän tyylisiä pelastusarmeijalle annettavaksi" mitä ihmettä tuo oikein tarkoittaa?