Mistä johtuu ihmisen sulkeutuneisuus? Ettei halua puhua mitään

Aivan... ja sitten joskus, kun olisi sanottavaa, niin toiset joko a) katsovat ihan hölmönä että mikä tuolle tuli tai b) eivät edes kuuntele ja puhuvat päälle. 

Tasan nuo kaksi vaihtoehtoa.

ap

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 23:21"]Aivan... ja sitten joskus, kun olisi sanottavaa, niin toiset joko a) katsovat ihan hölmönä että mikä tuolle tuli tai b) eivät edes kuuntele ja puhuvat päälle. 

Tasan nuo kaksi vaihtoehtoa.

ap
[/quote]

Just näin, kun keksin jotain sanottavaa, ihmiset eivät kuuntele. Puheliaat ihmiset pälättävät päälle. Siinä tuntee itsensä todella tyhmäksi... Sitten taas vetäydyn kuoreeni. T. toinen sulkeutunut

Teidän sulkeutuneiden pitää yhdistyä, ei kukaan puhu päälle

Huono itsetunto, huonot kokemukset, ei luota ihmisiin, introvertti. Nämä nyt tuli mieleen. Itse samanlainen.

Mä ainakin ajattelen ettei ketään kiinnosta mun jutut. Ja puhuminen yleensäkin vaatii ponnistelua, keskustelun ylläpitäminen on raskasta.

Kaivan nyt vanhan ketjun pintaan, mutta... Minullakin on tuo tuntemus siitä, että miksipä juttuni muita ihmisiä kiinnostaisivat. On myös kokemus tuosta, että sitten kun jostakin alan puhua, puhuu joku äänekkäämpi kuuntelematta päälle jo ekan lauseen jälkeen. Tämä tietysti vahvistaa tunnetta siitä, että juttuni eivät kiinnosta. Tykkään kuunnella, kun muut puhuvat, äänessä oleminen seurueessa ei ole minun juttuni. Kahdestaan ollessa kyllä puhun ihan mielelläni.

Miks avautua, kun ketään ei kiinnosta? Tai jos kiinnostaa, tyyppi haluaa vastapalvelukseksi joko seksiä tai yksityisen, ilmaisen terapeutin, jolle valittaa seuraavat kymmenen vuotta viisi kertaa päivässä.

Jutut lähtee kiertoon ja niillä puukotetaan sit selkään. Kiitos ei! Kokemusta on.

Luottamuksella kerrotut asiat ei olleetkaan turvassa. Suuri pettymys. Parempi siis olla kertomatta jatkossa. Hävyttömiä ihmisiä!

Juorut on niin herkullisia. Ihminen on heikko. Tuloksena sitte vaan hyvää päivää kirvesvartta - keskustelut. Niitä näitä tähkäpäitä. Turha kuvitella et kerron enää ikinä mitään!

Todella loukkaavaa kertoo eteenpäin luittamukselliset asiat.

Se johtuu erillisyyyden tunteesta muusta maailmasta. Ei koe yhteyttä muihin. Syntyesssähän me luullaan olevamme yhtä maailman kanssa, ei eroteta eroa itsemme ja meitä hoivaavan ihmisen välillä. Muutamassa kuukaudessa tajutaan, että olla erillisiä yksilöitä. Ja länsimainen yhteiskunta ja nykymaailma korostaa tätä erityisen paljon. Osalle kehittyy hyvin vahvat rajat maailman ja itsensä välille. Itse olin tällainen. Osittain syynä huonot kokemukset lapsena ja niistä herännyt epäluottamus muihin ihmisiin ja maailmaan.

Jossain vaiheessa maailmankuvani muuttui ja oikeastaan jonkin näköisen henkisen, ei varsinaisesti uskonnollisen, mutta henkisen heräämisen myötä, aloin nähdä maailman aika eri tavalla. Tämä on vaikuttanut siihen, että hyvin vähän enää pelkään muita ihmisiä, hyvin vähän enää kiinnostaa, mitä sanomisistani ajatellaan, hyvin vähän enää oikeastaan kiinnostaa, millainen itse olen. En enää niinkään koe, että asiat, mitä sanon olisi niinkään minun sanomia, vaan yleistä ajatuksen virtaa, mitä maailma on täynnä. Mitä enemmän rajat on kadonnut ympäriltäni, sitä automaattisesti olen alkanut puhumaan ilman, että varsinaisesti ajattelen puhuvani.

Ootko Ap ihan aina ollut tollainen vai mistä lähtien?

Onko uusia kommentteja aiheeseen liittyen? Itestä tuntuu, että ei jaksa tutustua uusiin ihmisiin ja pistää energiaa jutusteluun. Työpaikalla mieluiten puhun työasioista ja annan muiden höpötellä keskenään.