Miltä tuntuu, kun ei ole isää?

Minulla isä sai tuomion perheeseensä (eli meihin) kohdistuneista väkivallanteoista. Tuomioon johtaneiden tapahtumien jälkeen en ole ollut yhteydessä isään, pikemminkin koittanut pysyä piilossa, sillä uhka on välillä vielä yllä (pyörii kodin ja työpaikan lähistöllä, tuntuu urkkivan). Tapahtumista on yli 20 vuotta aikaa.

Mutta mites isänpäivät? Eipä niitä ajattele. Eivät ne oikeastaan tunnu miltään. On kuin ruotsalaisuuden päivä, ei kosketa minua. Mikään ei oikein liikahda sisällä. Enemmän minua surettaa isänäidin kohtalo, sillä hän jäi puolustamaan poikaansa. Samaan syssyyn hän tilasi itselleen yksinäisen vanhuuden ja kuoleman. Käyn välillä isoäidin haudalla (salaa) ja koen surua hänen ratkaisuistaan.