Ei syvällistä yhteyttä puolison kanssa. Muita?
Sitouduimme toisiimme, kun kumpikaan ei ollut tarpeeksi aikuinen. Nyt lähes nelikymppisenä huomaan, että aito tunneyhteys ja läheisyys puuttuu. En ole varma, onko sitä aidosti koskaan ollutkaan. Olemme jotenkin täysin eri planeetoilta. Mies on ”tyypillinen puhumaton mies”, kun taas minä olen pohdiskeleva ja haluan kasvaa ja kehittyä jatkuvasti. Ei ole tehnyt vuosiin mieli helliä miestä, koska aitoa tunneyhteyttä ei ole. Mies taas ei ymmärrä mistä kiikastaa, hän haluaa kuitenkin seksiä ja ennen sitä jaksaa hieman huomiota osoittaa. Esimerkiksi syvällisiä keskusteluja mies ei juuri pysty käymään.
Onko tuttuja fiiliksiä kenellekään? Miten asia ratkesi? Ja niin, meillä on lapsia, joten asiat ovat paljon monimutkaisempia.
Kommentit (15)
Surullista. Meillä samanlainen tilanne sillä erotuksella, että mies kyllä puhuu, muttei kovin rakentavasti ja yleensä vain halveksii minua. Yleensä on vain olo, että mies vihaa minua.
Muakin ärsyttää, kun mies ei tunne pienintäkään halua analysoida itseään. Mistä käytös johtuu ja mihin se johtaa. Eikä aina tarvitse ruotia ongelmakohtiakaan, vaan voi puhua toiveistaan tms.Tutustumisvaiheessa käytiin hyviä keskusteluja, tosin taisin paljolti naivina kuunnella hänen kaunisteltuja kuvauksia itsestään. Onneksi tykkää muuten puhua mielestäni ihan kiinnostavista aiheista. Avoimuus omasta mielenmaisemasta on hänellä olematon.
Vähän sama mutta se ei haittaa yhtään, mulla on ystäviä joiden kanssa puhua niistä henkisistä ja syvällisistä, ei miehen kanssa tarvi. Samoin hänellä on omia kiinnostuksen kohteitaan jotka ei kiinnosta minua ollenkaan mutta ei tarvikaan. Seksi ja arki on oikein hyvää.
Sama täällä.
Mieheni ei kestä sitä, että itken yhtään mistään. Minua taas tää tilanne jo itketyttää.
Vierailija kirjoitti:
Muakin ärsyttää, kun mies ei tunne pienintäkään halua analysoida itseään. Mistä käytös johtuu ja mihin se johtaa. Eikä aina tarvitse ruotia ongelmakohtiakaan, vaan voi puhua toiveistaan tms.Tutustumisvaiheessa käytiin hyviä keskusteluja, tosin taisin paljolti naivina kuunnella hänen kaunisteltuja kuvauksia itsestään. Onneksi tykkää muuten puhua mielestäni ihan kiinnostavista aiheista. Avoimuus omasta mielenmaisemasta on hänellä olematon.
Ei kaikkia kiinnosta tuollainen itsensä vatvonta yhtään. Ei itseänikään (olen nainen). Olin kerran miehen kanssa joka aina mietti tuollaisia ja olisi halunnut niistä puhuakin ja minä mietin, että ottaisit mieluummin sen pään pois omasta persiistä ja menisit ja tekisit, vatvomisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Muakin ärsyttää, kun mies ei tunne pienintäkään halua analysoida itseään. Mistä käytös johtuu ja mihin se johtaa. Eikä aina tarvitse ruotia ongelmakohtiakaan, vaan voi puhua toiveistaan tms.Tutustumisvaiheessa käytiin hyviä keskusteluja, tosin taisin paljolti naivina kuunnella hänen kaunisteltuja kuvauksia itsestään. Onneksi tykkää muuten puhua mielestäni ihan kiinnostavista aiheista. Avoimuus omasta mielenmaisemasta on hänellä olematon.
Hyvin sanottu tuo ”avoimuus mielenmaisemasta”!
Onhan se surullista ja kun tietää mihin se johtaa. Eli eroon.
Meillä oli parhaimmillaan 19cm syvyys pari kertaa kuukaudessa, eikä sekään niin kummoista ollut.
Ollaan kuin eri planeetalta. Huumorintaju on jokseenkin samanlainen mutta muuten minä pohdin syntyjä syviä ja maailman ongelmia ja miestä kiinnostaa päivän jääkiekko-ottelun tulos noin karkeasti.
Tosin pelkällä pohtimalla ja huolimalla maailma ei parane, sen kyllä tiedostan. Miestä ei kiinnosta elämäni juurikaan mutta minun pitää olla kiinnostunut hänen elämästään ja asioistaan, kuunnella ja tukea.
En tiedä miten tässä näin pääsi käymään ja onko tämä hyvä vai huono asia. Joudun vain putkeen kertomaan päivän kuulumiseni vaikka väkisin "pulputtamalla" koska miestä ei yhtään kiinnosta eikä hän koskaan kysy mitään mitä olen päivän aikana tehnyt tai mitä ajattelen jostakin asiasta. Eli ei kysy mielipidettäni mihinkään. Jos en puhu niin meillä ei puhuta mitään tai ehkä siitä jääkiekko-ottelun tuloksesta.
Kai tässä sitten pitää kertoa kuinka on vaimo jolla on toinen äidinkieli ja yhteinen kieli on englanti. Yhteys silti on vahva, molemmat kokevat että saavat yhteisellä kielellä tunteet ilmaistua vaikkei ole kummankaan äidinkieli. Olin aina miettinyt miten tämmöinen voisi sujua ja kun se osui omalle kohdalle niin kyllähän se sujuu kun niin tahdotaan. Asiaa ehkä auttaa että englantini on melkoisen hyvää vaikka itse kehunkin ja vaimo oli englannin opettaja omassa maassaan.
Älkää viitsikö. Tiedätte varsin hyvin mistä kenkä puristaa. Se puristaa siitä kohtaa,että parisuhteenne purukumista on paras maku tullut syötyä jo vuosia sitten, ja nyt tekisi mieli katsella muita maisemia ja mahdollisuuksia. Tämän yksinkertaisen totuuden tunnustaminen on jostain syystä ylivoimaisen vaikeaa, joten sitten pitää keksiä näitä "syvän henkisen yhteyden puuttuminen" -juttuja. Mitenkäs oli silloin seurustelun alussa, taisi "syvä henkinen yhteys" olla genitaalialueella silloin ja hyvin kelpasi? Nyt kun sitten puoliso ei muutukaan siihen samaan muottiin kuin itse haluaisit hänen muuttuvan, niin huomataan että kylläpä ei ole "syvää henkistä yhteyttä"...=eli siis puolisoa ei kiinnosta tuntikausien vatvomiset parisuhteenne tilasta.
Ei ole tuollaista. Mekin menimme nuorina naimisiin kun mies oli asiasta niin varma ja minulla ei asioista omia mielipiteitä ollut. Monen mutkan kautta ollaan kasvettu yhteen eikä kukaan voisi ymmärtää minua niinkuin mieheni ja arvostusta on molemmin puolin. Kumpikaan ei kuvittele olevansa aina oikeassa ja siten kummankin tunteet ja toiveet on pystytty ottamaan huomioon. Hemmetin hyvä mies, joka kelpaisi muillekin. Ei myöskään aliarvioi minua, en olisi suhteessa jos se olisi huono. Suhteeseen on panostettu ja siinä rakennettu vuodesta toiseen yhteistä tulevaisuutta. Olisi ikävä ajatella että kaikki vuodet olisivat vain meitä erilleen kasvattaneet. Tietysti parisuhteissa on erilaisia kausia, mutta millaista suhdetta tahtoo ylläpitää.
Kuin entinen elämäni. Hyi helvetti!
Ero toi helpotuksen ja löysin puhuvan miehen, joka haluaa kasvaa henkisesti.