Miten vauvan potkuista voi muka nauttia??

Se, miltä ne tuntuu riippuu paljolti myös siitä, miten istukka sijoittuu. Istukka etuseinämässä lieventää tuntemuksia huomattavasti. Itsestäni silloin liikkeet tuntuivat pehmeiltä ja miellyttäviltä. En muista, että yksikään liike olisi tuntunut kivuliaalta.

Mulla oli myös istukka edessä ja nautin kyllä jokaisesta potkusta :) mun mielestä ihan parasta raskaudessa. Ei tehnyt kertaakaan kipeää ja oli ihana tietää, että vauva kunnossa.

Eivät mun vauvani potkut sattuneet kun yhden kerran koko raskauden aikana, kun sattui olemaan ilmavaiva samaan aikaan. Muuten ne olivat pehmeitä ja kilttejä ja niistä tuli - varsinkin vielä alkuvaiheessa, kun raskaus ei näkynyt - sellainen olo, että mullapa on täällä oma kiva salaisuus josta te muut ette tiedä mitään. Ja myöhemminkin. 

Ei kyllä ole mitään aavistusta, missä istukka oli, mutta toki voi sanoa, että olin erittäin hyväkuntoinen koko raskauden ajan, sekä siinä mielessä, että en kårsinyt mistään oireista, että siinä mielessä, että pohjakunto kaiken kaikkiaan oli hyvä.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 23:15"]"Kaikki" hehkuttivat miten potkut ja liikkeet ovat ihania ja rakastettavia, mutta nehän ovat (minusta) ihan kauheita. Ihan kuin olisi nielaissut elävän kalan, joka kiemurtelee mahassa ja koettaa päästä ulos. Nauttiiko joku tästä oikeasti? Viikko 25 menossa joten kestettävää riittää vielä... Ja ennen kuin joku ehtii kysyä niin kyllä, vauva on hyvin toivottu.
[/quote]

Joo odota vaan että oot pidemmällä ja vauva kääntyy ja potkii sua kylkiluihin :) Eikä missään asennossa ole mukavaa kun aina vauvan jalat tai pää "painaa" johonkin. No en mäkään erityisesti noista nauttinut mutta aina kun oli potkuja ja liikettä niin tiesin että vauva on elossa niin otin ne ilolla vastaan. Onnea vauvasta!

[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 08:09"]Eivät mun vauvani potkut sattuneet kun yhden kerran koko raskauden aikana, kun sattui olemaan ilmavaiva samaan aikaan. Muuten ne olivat pehmeitä ja kilttejä ja niistä tuli - varsinkin vielä alkuvaiheessa, kun raskaus ei näkynyt - sellainen olo, että mullapa on täällä oma kiva salaisuus josta te muut ette tiedä mitään. Ja myöhemminkin. 

Ei kyllä ole mitään aavistusta, missä istukka oli, mutta toki voi sanoa, että olin erittäin hyväkuntoinen koko raskauden ajan, sekä siinä mielessä, että en kårsinyt mistään oireista, että siinä mielessä, että pohjakunto kaiken kaikkiaan oli hyvä.
[/quote]

Joo noi potkujen tuntuminen näyttää olevan aika erillaisia eri ihmisillä. Mulla taas tuntu varsinkin loppu vaiheessa hyvin ne potkut ja näky vatsan läpi selvästi. Öisin heräsin kivuliaisiin potkuihin ja vauva pyöri välillä niin että tuli huono olo. Hauskaa oli kun nukuttiin miehen kanssa lusikassa (mä olin iso lusikka) niin mies tunsi selässään ne potkut mun vatsan läpi :D

Mulla on istukka etuseinämässä mut kyllähän nää muljuamiset välillä ilkeeltä tuntuu, mut ei haittaa ku tietää masuvauvan olevan kunnossa <3

Mitähän alapeukuttajat taas ääliöitsee? Ai kun äiti ei nauti tuskasta ja paskasta fiiliksestä minkä kipu aiheuttaa? :)
Kivussa ei ole mitään nauttimista. Ainoastaan helpottaa tieto, että potkuja tuntiessa vauvalla on kaikki hyvin. Sellainen joka ei koe kovia vatsakipuja raskaudessa ei todellakaan ymmärrä miten vaikea olo voi olla ja tuo pahoinvointi tulee herkästi kun potkut sattuu jumalattomasti.

No en minä ainakaan erityisesti nauttinut potkuista, mutta kyllä niistä se etu oli, että tiesi kaiken olevan ok. Muuten olivat vähän ilkeitä, alienit tuli lähinnä mieleen, ja välillä sai painaa ihan kunnolla kädellä kylkiluiden alle tunkevia jalkoja alas, kun kävi kipeää. Äitiysoppaissa oli sitten jotain lässytystä tyyliin "tulet vielä kaipaamaan sikiön pikku potkuja", mutta ei ole kyllä vielä tapahtunut. Aikani ihmis-maatuskana on ohi ja hyvä niin - kyllä minusta on paljon hauskempaa nyt, kun vauva on syntynyt. Ja kyllä tämäkin vauva oli toivottu, ei sitä raskautta kaikki rakasta.

Olen myös raskausviikolla 25 ja tähän asti minusta potkut ja vauvan liikkeet on olleet ihania. Siis, välillä tyyppi on kyllä muljauttanut itseään ympäri niin, että olen hätkähtänyt. Ja jos virtsarakko on täynnä, niin se on vauvasta ilmeisesti just silloin kiva nyrkkeily- ja potkusäkki... :) Mutta ainakaan vielä ne liikkeet ei ole erityisemmin sattuneet. Suurin osa potkuista olleet vaan mukavan tai jännän tuntuisia. Joka kerta, kun vauva liikkuu, mulle tulee sellainen hellyyden/rakkauden ailahdus, anteeksi, jos olen imelä. :D Olen kyllä miettinyt, että kun näitä liikkeitä on nyt jo aika paljon, niin mites sitten, kun se vauva on puolet ja sitten vielä kolme kertaa isompi! :O :) Mutta elämää se vaan on. Eikä kestä ikuisesti. Kyllä mä uskon, että tulen vauvan synnyttyä vielä kaipaamaan sitä, kun vauva heiluu masussa.

Molemmat vauvat olivat onneksi aika rauhallisia masussa joten tuntui vain ihanalta ne potkut ja muljahdukset. Ei kipuja. Välillä näkyi ihan selvästi kuinka vauva punkesi kantapäätä melkein masusta läpi ja sitä kantapäätä kun kutitti niin liike pysähtyi ja sitten vauva veti äkkiä jalan "takaisin". Toinen vauveli taas pönkesi peppua niin että sitä sai taputella :) Tässähän ihan haikeus iskee kun nämä vauvelit ovat jo teinejä.

Se alkuaika, kun ensimmäiset potkut tuntuvat, on ihanaa. Aivan kuin vatsassa lentelisi pieni perhonen. Siitä ne sitten nopeasti muuttuvat vähän vähemmän ihaniksi, ainakin minulla ovat muuttuneet. Minulla on kaksi syntyessään pitkää poikaa, ja minusta on tuntunut jo pitkään ennen synnytystä, että tyypit eivät vaan enää mahdu minuun, ja liikkeet ovat sattuneet kovastikin. Varsinkin vielä siinä vaiheessa, kun vauva vielä vaihtaa asentoa, mutta on jo iso, on tuntunut usein että kohtu vaan kirjaimellisesti repeää, ja raskausarpia on tullut aina rytäkässä useampi sellaisten öiden jäljiltä, jolloin vauva on möyrynnyt oikein urakalla.

Mutta, aika kuluu nopeasti, vauva syntyy ja kohta saat silitellä ja ihasteita niitä pikkuisia kantapäitä, varpaita ja sormia, ja se on aika lailla parhaimpia asioita maailmassa. :) Koeta kestää!

Hahah, tuntuuhan ne välillä aika ilkeiltä. Ihaninta niissä on kuitenkin se, että tietää juuri tällä hetkellä kaiken olevan hyvin.

Mukavampi jutty kuin se että koko ajan tarkkailisit tuntuuko potkuja ja liikettä yhtään vai ei.

Lopettakaa..mäki haluan vauvan masuun :3 !

Nautin juurikin siksi, että tiesi vauvan olevan elossa. Välillä oli hassua kun selvästi työnsi yhtä raajaa suoraksi ja maha oli aivan oudon muotoinen. Toki ne loppuraskauden muljuilut oli aika inhottavia ja kivuliaitakin, mutta mielummin potkuja kuin ei mitään :)

[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 15:36"]

Molemmat vauvat olivat onneksi aika rauhallisia masussa joten tuntui vain ihanalta ne potkut ja muljahdukset. Ei kipuja. Välillä näkyi ihan selvästi kuinka vauva punkesi kantapäätä melkein masusta läpi ja sitä kantapäätä kun kutitti niin liike pysähtyi ja sitten vauva veti äkkiä jalan "takaisin". Toinen vauveli taas pönkesi peppua niin että sitä sai taputella :) Tässähän ihan haikeus iskee kun nämä vauvelit ovat jo teinejä.

[/quote]

Ihanaa! :) :) Saakohan nuo raskaushormonit mun pään ihan pehmeäksi? Mä en ole koskaan ollut mikään vauvaihminen eikä toisten ihmisten vauvat nyt mitään ihastelua ole aiemmin herättäneet. Nyt, kun olen itse raskaana, kaikki tuollaiset jutut ja muiden ihmisten pikkuvauvat on NIIIN lutusia.

Olen kyllä kiitollinen, että saan tämän kokea. Mä olen ollut aika toisenlainen ihminen aiemmin.

Aluksi se oli ihanaa ja hauskaa, mutta aika nopeasti se muuttui kyllä tuskaksi,jossa välillä pelkäsin että kylkiluut murtuvat kun toinen potki menemään. Inhosin muutenkin koko raskausaikaa sen jälkeen kun vatsa alkoi paisua ja olo sen mukana erittäin epämukavaksi. Onneksi se on loppujen lopuksi nopessti ohi ja palkinto sen arvoinen.

Alussa se on vaan jännää ja kivaa. Ihan lopussa kun vauva potkii kylkiluita, vatsalaukkua ja pyörii koko yön, se ei ole kivaa. Mutta koska oli vilkas lapsi, ei tarvinut miettiä, onko elossa vai ei. Ja vilkas tapaus on ollut syntymän jälkeenkin.