Olisiko hyvä lakata olemasta näkymätön tyyppi?

Kaikkein tärkeintä oli tajuta, että jotkut ihmiset oikeasti ymmärtävät että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja on kuitenkin eri asia että on voinut huonosti ja tehnyt virheitä, kuin että olisi tehnyt jotain oikeasti kamalaa.

[/quote]

Tämä oli hyvin kiteytetty. Muutenkin oli osuvaa pohdintaa, mutta en nyt lainaa tähän koko tekstiä.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 10:18"]Hei ap, olen ollut samanlainen, ja olen osittain vieläkin. Häpeän epäonnistumisiani ja huonommuuttani. Niin kauan kuin asuin isossa kaupungissa, jossa kaikilla on tietty anonyymiteetti, ja jossa voi aivan hyvin hengailla samanhenkisten ihmisten kanssa vapaa-ajalla, minulla ei ollut mitään ongelmaa. Ei ihmisiä noin yleensä ottaen kiinnosta muiden ihmisten elämä, jos on vaan yksi siitä sadasta tuhannesta ympärillä olevasta ihmisestä, jonka kanssa käytetään samaa tilaa ja hengitetään samaa ilmaa. Voin silloin ihan hyvin, olin ihan tyytyväinen. Se häpeä jota koin, kompensoitui sillä että vietin vapaa-aikani samanhenkisten ihmisten kanssa kuin mitä itse olen.

Sitten muutin käytännön pakosta samaan pieneen kaupunkiin josta aikanaan lähdin. Täällä olen paitsi ymmärtänyt, mistä se häpeä oikeasti on lähtöisin, myös joutunut sen häpeän kanssa vastakkain. Täällä ihmisillä ei ole muuta virikettä kuin penkoa toisten ihmisten elämää. Juoruilu on hyvin tärkeä osa ihmsiten välistä kanssakäymistä, vallankäyttöä ja aivan olennainen väline hahmottaa maailmaa ja hahmottaa ihmisten välistä hierarkiaa (joka on täällä hyvin tärkeä asia.).

Minun ei ole tarvinnut vielä missään edes kertoa elämästäni, koska kaikki jo valmiiksi tietävät, kuka olen, mistä suvusta, mitä vanhemmilleni kuuluu, mitä sisaruksilleni kuuluu, minkärotuinen koira minulla on, mitä mieltä päiväkodin hoitaja on lapsistani ja millainen auto minulla on  ja millainen ihminen mieheni on ja paljonko tienataan vuodessa ja ennen kaikkea kaikki tietävät kuinka vaikea nuoruus minulla oli ja eipähän tää nykyinenkään elämä hääppöiseltä näytä, ja naps vaan, minut on lyöty tiettyyn lokerikkoon.

Alussa tämä kaikki oli sietämätöntä. Siis niin sietämätöntä etten halunnut edes astua ovesta ulos. Mut pakkohan se on, on tutustuttava avoimin mielin uudelleen näihin ihmisiin ja tähän yhteisöön ja toivottava, että joku suhtautuu avoimin mielin myös minuun. Ja nykyään on todettava, että kun sen häpeän yli pääsi, kun vaan jotenkin oppi sietämään sitä että tässä tää kaikki mun elämästä on kaikkien edessä arvosteltavana ja riepoteltavana, niin huomaa ettei siihen kuollutkaan. Kaikkein tärkeintä oli tajuta, että jotkut ihmiset oikeasti ymmärtävät että elämässä sattuu ja tapahtuu, ja on kuitenkin eri asia että on voinut huonosti ja tehnyt virheitä, kuin että olisi tehnyt jotain oikeasti kamalaa. Eivät ihmiset ole lopulta pahantahtoisia vaikka ottavatkin ilon irti muiden epäonnistumisista. En ole ainoa jonka elämä ei ole mennyt ihan putkeen, ja eipä tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa sitä elämää. 

Minusta tuntuu että kyllä tää tästä. Sitä myötä kun olen tullut uudelleen näkyväksi, olen alkanut ymmärtää paremmin itseäni ja muita ihmisiä. Näen myös paremmin ne omat ajattelu- ja toimintatapani ja sen että ne ovat joskus vääristyneitä eivätkä vastaa todellisuutta, koska toimintaani on ohjannut enemmän häpeän pelko ja itseni suojelu kuin omien halujen ja toiveiden tunnistaminen. Kivulias prosessi, mut ei tätä voi välttääkään. 
[/quote]

Hyvä sulle että pääsit häpeästä! En tiedä miten pienessä kaupungissa asut. Itse asun 100 000 ihmisen kaupungissa ja silti hävettää. En kestä sitä juoruilua ja ihmisten asioiden revittelyä. Olen varmaan liian herkkä. Olisi kyllä kiva olla sosiaalisempi mutta tälläinen nyt olen. Häpeä on iso osa elämääni enkä edes tiedä miten siitä eroon pääsisin. Olen kaupungissa asunut 6v ja kaikki mennyt päin mäntyä.
Ps.en ole ap vaan toinen ketjuun vastannut

... Sitä myötä kun olen tullut uudelleen näkyväksi, olen alkanut ymmärtää paremmin itseäni ja muita ihmisiä. Näen myös paremmin ne omat ajattelu- ja toimintatapani ja sen että ne ovat joskus vääristyneitä eivätkä vastaa todellisuutta, koska toimintaani on ohjannut enemmän häpeän pelko ja itseni suojelu kuin omien halujen ja toiveiden tunnistaminen. Kivulias prosessi, mut ei tätä voi välttääkään. .....

Tää aik tuttua.,vielä en uskalla avata häpeäni syitä, olen toiminut väärin,
mutta koetan olla parempi ihminen, luotettavampi ja ystävällisempi.
luulen, että kiittämällä, kysymällä ja apua pyytämällä olen näkyvämpi kuin aikisemmalla esillä ilolla..