Ahdistaa ja haluan kuolla...

Mitäs menit mokaamaan ja hankit niin paljon muksuja. Uskon että kaksikin olisi ollut tarpeeksi.

Ihan varmasti ottavat tosissaan jos olet jo saanut lääkäriltä merkinnän että osastojaksoakin suositellaan. Ihan oikeasti lepo osastolla jonkin aikaa voisi olla sinulle hyväksi, jos jo itsetuhoisiakin ajatuksia alkaa pyöriä päässä. Kotona kun on 5 lasta ja paljon hommaa niin siellä et varmaan pysty lepäämään, parempi olisi ottaa katko sillä osastojaksolla.

Menet sinne päivystykseen, tänään. Kyllä ottavat tosissaan. Lääkärin olis pitänyt laittaa sut jo saman tien osastolle. Et tainnut viimeksi haluta sitä? Nyt soitat terkkariin uudestaan ja kerrot ettet enää jaksa. Viisi lasta on masentuneelle enemmän kuin jaksaa kantaa (viiden lapsen äitinä tiedän). Ja jos vielä erityislapsia, taakka on varmasti suunnaton. Jos et jaksa soittaa lääkäriin, soita jollekin läheiselle ja pyydä auttamaan, viemään sut lääkäriin. Sitä varten oot veroja maksanut, että pahana päivänä saat apua. Ja voit nousta tuosta suosta, oikeasti. Mulla on ystävä joka myös monen lapsen äitinä ajautui lopulta psykoosiin. Mutta parani ja on nyt työelämässä ja pärjäilee ihan hyvin.

Mitä siellä osastolla tapahtuu, muuta kuin seinät vaihtuu? Onko jollain kokemuksia, auttaako oikeasti? Takaisin arkeenhan sieltä on kuitenkin palattava?

Mene ihmeessä! Varmasti auttaa!

Sulla on siellä jo osastolähete, mene ihmeessä! Vaikka tiedän miltä tuntuu mennä itsetuhoisessa ahdistuksessa päivystykseen ja lääkäri vain tokaisee että "sulla on mies ja lapsi tulossa, mitä sä oikein valitat". Mutta mene! Sulla on siellä tiedot että on tosi kyseessä. Paljon, paljon voimia! <3 En voi edes kuvitella miten raskasta sinulla on.

[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 12:01"]

Mitä siellä osastolla tapahtuu, muuta kuin seinät vaihtuu? Onko jollain kokemuksia, auttaako oikeasti? Takaisin arkeenhan sieltä on kuitenkin palattava?

[/quote]

On palattava takaisin, mutta todennäköisesti palaat vähän paremmissa voimissa, kun olet saanut edes hetken olla rauhassa ja levossa ja tarvittaessa lääkkeidenkin avulla murheistasi vapautettuna. Se vaan tekee ihmiselle hyvää joskus että saa vain olla omien ajatustensa kanssa, että on pakkokin pysähtyä. Arjen oravanpyörässä ei pysty tai enää osaa sitä tehdä, ja pysähtyminen ahdistaakin. Mutta osastolla on apua jos alkaa ahdistaa, niin lääkkeitä kuin keskusteluapua.

[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 12:01"]

Mitä siellä osastolla tapahtuu, muuta kuin seinät vaihtuu? Onko jollain kokemuksia, auttaako oikeasti? Takaisin arkeenhan sieltä on kuitenkin palattava?

[/quote]

Osasto on turvapaikka. Ei tarvi huolehtia lapsista, ruuista, kotihommista. Tapaat lääkäriä, hoitajia, sulle tehdään hoitosuunnitelma, joku keskittyy sinuun kunnolla ja ottaa sinut tosissaan. Saat levätä. Saat lääkityksen, jonka avulla pystyt nukkumaan ja pää selkiää. Kyllä auttaa oikeasti. 

[quote author="Vierailija" time="04.11.2014 klo 12:01"]Mitä siellä osastolla tapahtuu, muuta kuin seinät vaihtuu? Onko jollain kokemuksia, auttaako oikeasti? Takaisin arkeenhan sieltä on kuitenkin palattava?
[/quote]

Jos lääkitystä tarvitsee (vaihtaa), sen saa siellä tehtyä turvallisissa olosuhteissa, lääkäriseurannassa. Ainakin itsellä osastolla auttoi lataamaan akkuja kun aina sai puhua kun tarvitsi. Sai apua käsittelemään ajatuksensa johdonmukaisesti. Sai purettua sen solmun joka sisällä oli. Nro 6

Onn ollu osastolla aiemminkin. Viimeksi keväällä. Mut on usein heivattu osastolta yleensä liian nopeesti pois kun mulla on epävakaa persoonallisuus. Ja päivystyksestä on ollu sekä huonoja että joskus hyviäkin kokemuksia. Mutta pelottaa ja ahdistaa tosiaan sekin kun on mahdollisuus että eivät ota tosissaan.. Mut varmaan ehkä parempi mennä päivystykseen ja päästä osastolle kuin tehdä itselleen jotain. Sitäkin on tapahtunut aiemmin.

numero 10 siis ap.

Ja kiitos kaikiĺle kannustavista kommenteista. Ehkä meen tänään sinne päivystykseen. Sinne voi kuulemma mennä kolmen jälkeen. Psyk.polin lääkäri sanoi että sieltä ei voi laittaa suoraan lähetettä osastolle vaan pitää kuulemma mennä päivystyksen kautta mutta voi laittaa suosituksen sairaalahoidon tarpeesta.

ap

Tiedätkö, on ihan jees että tunnustaa riittämättömyytensä. Mutta uskallan väittää että lapset on kuitenkin ollut toivottuja? Missä mennään nyt vikaan? Koitatko selviytyä kaikesta yksin? Mitä apua voisit saada? Siis ihan konkreettista apua sinne kotiin? Voisiko vanhimmat kouluikäiset jäädä kouluun iltapäiväkerhoon ja tehdä siellä läksyjä?

Saatko lapsia harrastuksiin? Onko tukiverkkoa? Jos ei niin sellaista voi rakentaa tutustumalla vaikka varamummopalveluun.

Meillä on neljä lasta ja jos pysähtyisin ja vaan alkaisin pohtimaan ettei jaksa niin se musertaisi. Teetkö kaikki kotityöt itse? Miten laitat ruuat perheelle? Kaikki tämä on pientä mutta se liittyy ajankäyttöösi ja siihen miten tehokas olet. Puhumattakaan miten vaativa olet? Jos lapset tai mies siivoaa niin teetkö kohta itse perässä?

Tahdon uskoa että monesti kun ihminen miettii ettei jaksa ja tahtoo kuolla niin puhe on enempi väsyminen tilanteeseen ja jos se muuttuisi niin olisi taas asiat hyvin. Eli miten on? Tahdotko kuolla vai vaan helpotusta elämäntilanteessa? Vertaatko itseäsi muihin? Ajattele että naapurissa on perhe joilla on 3 lasta ja he voivat hyvin, matkustavat etelään kerran vuodessa ja grillaavat iloisesti pihamaalla? Sitten sinä: koti täynnä lapsia, romuja ja riitaa. Olet kotona monennettako vuotta putkeen ja selvätte juuri ja juuri laskuista. Mutta kun pohtii vähän pidemmälle sinun ja naapurin toimintaa niin heillä käy siivooja, molemmat vanhemmat käy töissä, lapset osallistuu kotitöihin yms. Heillä nuorin lapsi saattaa olla koulussa ja sinulla vasta pari vanhinta lasta ala-asteella. Teillä asuntolaina raukeaa vasta 15 vuoden kuluttua mutta naapurissa mies peri talon isältään muutamalla markalla, ei ole lainaa ja elämä on leppoisaa. ;) Ja tämähän on siis vaan kuviteltutilanne mutta kun mietit mikä sinun kohdalla hiertää niin elämäkin alkaa toivottavasti taas hehkua.

Kannattaa aina muistaa että puhe on sinun elämästä ja teidän arjesta. Miten sen muuttaa jos on vaikeaa? Kysy apua neuvolasta. Niille lapsille joilla on diagnoosi, kannattaa pyytää erikseen lisäapua ja neuvoja miten toimia vaativissa tilanteissa.

Jos ajatellaan että menisit johonkin terapiaan ja jaksaisit taas -niin palaat silti kotiin jossa asiat ei ole muuttuneet ellei niitä muuteta, eikö silloin sinun väsyminen palautuisi? Minusta sen muuttaminen ja käsittäminen omaksi rakkaaksi kodiksi on lähtökohta. Apua erityislapsiin, kysy tukipalveluita ja esim. perhetyötä apuun kun olet uupunut. Hommaa omaa aikaa itsellesi ja koita päästä lapsien kanssa viettämään laatuaikaa kahdestaan ettet ajattele lapsiasi hankalana porukkana vaan yksilöinä jotka rakastaa sinua. Ota lapset mukaan kotitöihin, anna lapsien kiukutella ja purnata. Hidasta vauhtia, tiedän miten kiire sinulla voi olla ja miten nopeasti tekee äkkiä asiat itse.

Lastesi takia: sun on tietkö vaan jaksettava. Otan kaiken avun vastaan, mitä saat ja yritä oivaltaa, että sua yritetään sielä osastollakin oikeesti auttaa, ole vastaanottava. Sun dg on raskas, mutta sä voit kuitenkin itse vaikuttaa moneen. Et ole sen orja. Pienet lapset, joiden äiti riistää hengen itseltään...ei ei ei...se on liian kauheaa. Älä vaan tee sitä. Lapsesi kasvavat ja saat itselllesi enemmän aikaa jne. Räpiköi tämä lapsuusaika läpi, sä kestät kyllä. Ja kiität itseäsi siitä vielä joskus. <3

Mun lapset on jo aika isoja. Kaikki koululaisia. Tukitoimia meillä on paljon. Ehkä liiankin paljon. Koko aika saa juosta palavereissa ja eri poleilla eikä niitäkään aina muista. Asiat unohtuvat. On vaan liikaa asioita.

ap

Toivottavasti saat apua. Tsemppiä! Kyllä olen osastolla lepäilleiltä kuullut, että se on heitä auttanut.