Millä saisin kaverin ymmärtämään ettei mulle kannata yrittää soitella sunnuntai-aamupäivänä?
Kun ei ihan oikeasti kiinnosta. Haluan olla rauhassa. Sunnuntai on lepopäivä. Miksei nyt helvetti aikuinen ihminen ymmärrä kun on varmaan kymmeniä kertoja yrittänyt sunnuntaisin soitella, että mä en silloin vastaa.
En viitsisi suoraan sanoa että älä soita sunnuntaisin, kyllä normaalin ihmisen pitäisi se itsekin ymmärtää.
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Äänettömälle.
Pidänkin yleensä. Välillä unohtuu. Jää äänettömässäkin ne soittoyritykset listaan ja ärsyttävät kun huomaan ne.
Tiedän, 1st world problem eikä mitenkään iso. Mutta miksi aikuinen ihminen tajua, tunnettu jo monta vuotta.
Tätä hämmästelen itsekin, enkä vain sunnuntaisin. Sopivasti ruoka-aikaan ja illalla uutisten alkaessa soi puhelin. Ainakin 10 vuotta olen yrittänyt sanoa, että ei tarvi ruoka- ja uutisten aikaan soitella. Ei mene perille millään. Nykyisin suljen puhelimen täysin, että saa olla edes joskus rauhassa.
Lisään vielä että kaveri on muuten ihan mukava, kutsun välillä kahville. Tekee minulle joskus pieni askareita pikkurahaa vastaan. Siksi en tahtoisi sanoa asiaa hänelle mitenkään loukkaavasti.
-ap
VMP
Ihmisten pitää lukea sun ajatukset, jos ei osaa, sä haukut ne keskustelupalstalla.
Kyllä on ongelmat. Ihme, että sinulle kukaan jaksaa edes soitella, kun et kovin miellyttävältä ihmiseltä vaikuta.
Jos sanoisit asia suoraan niin pääsisit helpommalla. Kaikki eivät nimittäin tajua tuota, luulisi sinunkin jo tämän huomanneen.
Mulla on ongelmana kaveri, joka soittaa klo 22 jälkeen kun olen jo nukkumassa. Itse on eläkkeellä ja nukkuu puoleen päivään ja kukkuu yli puolen yön.
Sano suoraan. Vai pelkäätkö että kaverisi tekemät pienet palvelukset loppuvat?! Taidatkin olla itsekäs oman hyödyn tavoittelija.
Onko niin kauhea krapula aina sunnuntaisin? Siihen auttaa tasoittava.
Oletteko sinkkuja? Jos toistuu usein, voi oikeasti olla jotain valtapeliä. Sinun muka pitää olla käytettävissä.
Voiko saada itse olla saanut vaikka äidiltään puhelun, ja nyt sitten soittaa sinulle?
Laitat lauantai iltana nukkumaan mennessä puhelimen kiinni (ei äänettömälle) ja joka ikinen lauantai ilta niin pikkuhiljaa oppivat että ei sillä ole Sunnuntaina puhelin päällä.
Sitten sille jolla ystävä soittaa aina 22 jälkeen kun olet mennyt jo nukkumaan - sinä voit nukkumaan mennessä laittaa puhelimen äänettömälle joka ilta tai vaikka tuntia aikaisemmin.
Tunnen ihmistyypin. Keskittymishäiriö eikä tule muuttamaan käyttäytymistään vaikka sanoisitkin asiasta. On nimittäin jo unohtanut sen seuraavana sunnuntaina. Nämä soittelevat useammalle kunnes joku lopulta erehtyy vastaamaan.
Oletko kokeillut sanoa asiasta suoraan?
Oletko jotenkin vajaa, jos et osaa sanoa hänelle, ettei sinulle kannata soittaa sunnuntaiaamuna, koska nukut pitkään. Mikä tässä on niin vaikeaa sanoa? Oletko sellainen, joka puhuu toisista selan takana pahaa, mutta ei sano mitään suoraan edessä eli on selkärangaton?
Vierailija kirjoitti:
Tätä hämmästelen itsekin, enkä vain sunnuntaisin. Sopivasti ruoka-aikaan ja illalla uutisten alkaessa soi puhelin. Ainakin 10 vuotta olen yrittänyt sanoa, että ei tarvi ruoka- ja uutisten aikaan soitella. Ei mene perille millään. Nykyisin suljen puhelimen täysin, että saa olla edes joskus rauhassa.
Etkö voisi vain suoraan sanoa niitä kellonaikoja, jolloin ei pidä soittaa? Mistä kukaan voi tietää mihin aikaan juuri teillä on ruoka-aika? Aika moni ei myöskään katso telkkaria lainkaan, joten tuskin tietää myöskään mihin aikaan sieltä tulee uutisia.
Mulla useinkin "unohtuu" äänettömälle tai sitten on jotain kotihommia, esim. imurointia, että en vaan kuule puhelinta...
Yllättävän vaikeaa näköjään elämästään saa, kun tarpeeksi yrittää.
Estät puhelut sunnuntaisin siihen asti, kunnes huvittaa vastata.