Millainen on itsekäs ihminen?
Mulla on kaveri joka mielestäni on itsekäs. Hänen mielestään kaikkien pitäisi osata ajatella asioita hänen kannaltaan. Lisäksi hän haukkuu ja puhuu ikävään sävyyn ihmisistä ja heidän elämästä. Hän moittii muita ja päivittelee miten joku teki jotain ja saattaa kuitenkin itse toimia samoin jos siinä on ns oma lehmä ojassa. Eli asioita tehdään ja puhutaan "mulle hyöty" edellä. Parisuhteessa vaativa, ei ymmärrä puolison tarvetta omaan aikaan "kun ei ole pitkään aikaan ollut kahdenkeskistä aikaa", vaikka on tyyliin viikko sitten ollut. Iäkkäät vanhemmat, joiden auttaminen on jäänyt toisten sisarusten hoidettavaksi. Jos kaveri edes jotain pientä tekee heitä auttaakseen, hänen tulisi vähintään saada siitä mitali. Itsestä hän ei löydä virheitä. On kuitenkin tehnyt elämässä todella kyseenalaisia asioita muiden tunteista välittämättä, mutta ei ole tuntenut niistä syyllisyyttä, näin on itse sanonut. Kaverina hän vie tilan, puhuu vain itsestään. Olen huomannut että on ihmisenä aika raskas. En tiedä pitäisikö joskus antaa hänelle palautetta vai antaako olla vain.
Kommentit (3)
Ehkä vaan ystävät ymmärtävät toisiaan, aina ei nekään.
Tommosia ihmisiä on kuule kaikilla työpaikoilla esim. ja ympärillä koko ajan. Kaikkihan me ajattelemme noin. Vaan ihmisen josta emme pidä emme salli noin toimivan.