Lapset ja rokottamattomat isovanhemmat?
Miten tulee toimia, kun lasten isovanhemmat eivät ole suostuneet rokotettavaksi?
Tähän asti olemme kuitenkin tavanneet säännöllisesti, jotta näkevät lapsenlapsiaan.
Nyt kun rokotekattavuus nousee ja tauti alkaa jyllämään rokottamattomilla, niin miten toimisitte?
Meillä on kolme 5-10 v lasta, eli heilläkään ei ole rokotuksia. Meillä lasten vanhemmilla on kaksi rokoteannosta.
Isovanhemmat ovat itsepäisiä, eivätkä rokotusta tule ottamaan, en jaksa enää heistä huolta kantaa, kun olen nyt koko vuoden puhunut rokotteiden puolesta. Sen sijaan pelkään, että tartuttavat lapsemme. -Toki lapset voivat saada taudin koulusta ja päiväkodistakin.
Miten toimisistte tässä tilanteessa?
Jos kyse olisi jostain muista tuttavista, niin olisi selvää, että emme kyläilisi puolin ja toisin. Isovanhempiin meillä on kuitenkin ollut aina hyvin läheiset välit, niin tuntuisi kamalalta katkaista ne tämän takia. Toisaalta lapsiemme suojeluvietti on korkea. Mikähän riski tässä on ja mihin suuntaan?
Kommentit (10)
"Isovanhemmat ovat itsepäisiä, eivätkä rokotusta tule ottamaan":
- Se on heidän ongelmansa ja valintansa. Faktaa on, että suurin osa isovanhemmista kuuluu korkean ikänsä ja perussairauksiensa puolesta vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. He voivat myös levittää koronavirustartunnan muihin ihmisiin.
"Tähän asti olemme kuitenkin tavanneet säännöllisesti, jotta näkevät lapsenlapsiaan":
- Lopettakaa tapaamiset. En kyläisi isovanhempien kotona enkä kutsuisi heitä kylään omaan kotiin. Rokottamattomat isovanhemmat ovat vakava riski lapsillenne.
"Isovanhempiin meillä on kuitenkin ollut aina hyvin läheiset välit, niin tuntuisi kamalalta katkaista ne tämän takia. Toisaalta lapsiemme suojeluvietti on korkea."
- Te olette lastenne vanhempia ja vastuussa lapsistanne. Aina. Siksi teillä pitääkin olla korkea suojeluvietti. Isovanhemmat eivät ole vastuussa lapsenlapsista. Teillä ei ole mitään velvollisuutta käydä isovanhempien kotona, kutsua isovanhempia kotiinne tai antaa isovanhempien olla lastenne seurassa.
- Jos isovanhempi on itsepäinen, hän luultavasti käyttäytyy muutenkin yhtä jääräpäisesti. Eli kumoaa oitis lapsen vanhempien säännöt ja rajat. Tuputtaa makeaa ja herkkuja lapselle niin kauan, että lapsi oksentaa ja ripuloi. Toimii ihan miten sattuu ja ihan niin kuin huvittaa. En jaksa uskoa, että itsepäinen isovanhempi esimerkiksi hoitaisi lapsenlasta niin kuin vanhemmat ovat ohjeistaneet.
En olisi minäkään enää tekemisisissä fyysisesti. Voisihan sitä kuitenkin muutoin pitää yhteyttä whatsapp jne.
No kyllä todellakin saavat ennemmin koulusta tai päiväkodista sen. Tai ihan teiltä vanhemmilta. Jos oikeasti meinaat lopettaa isovanhempien tapaamisen, niin kai lopetat samalla päiväkodin ja lapset siirtyy kotikouluun? Vaikka teillä on rokote, niin on todettu, että rokotettu levittää tautia myös. Parempi varmaan eristää siis lapset teistäkin🤦♀️
Vierailija kirjoitti:
"Isovanhemmat ovat itsepäisiä, eivätkä rokotusta tule ottamaan":
- Se on heidän ongelmansa ja valintansa. Faktaa on, että suurin osa isovanhemmista kuuluu korkean ikänsä ja perussairauksiensa puolesta vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. He voivat myös levittää koronavirustartunnan muihin ihmisiin.
"Tähän asti olemme kuitenkin tavanneet säännöllisesti, jotta näkevät lapsenlapsiaan":
- Lopettakaa tapaamiset. En kyläisi isovanhempien kotona enkä kutsuisi heitä kylään omaan kotiin. Rokottamattomat isovanhemmat ovat vakava riski lapsillenne.
"Isovanhempiin meillä on kuitenkin ollut aina hyvin läheiset välit, niin tuntuisi kamalalta katkaista ne tämän takia. Toisaalta lapsiemme suojeluvietti on korkea."
- Te olette lastenne vanhempia ja vastuussa lapsistanne. Aina. Siksi teillä pitääkin olla korkea suojeluvietti. Isovanhemmat eivät ole vastuussa lapsenlapsista. Teillä ei ole mitään velvollisuutta käydä isovanhempien kotona, kutsua isovanhempia kotiinne tai antaa isovanhempien olla lastenne seurassa.
- Jos isovanhempi on itsepäinen, hän luultavasti käyttäytyy muutenkin yhtä jääräpäisesti. Eli kumoaa oitis lapsen vanhempien säännöt ja rajat. Tuputtaa makeaa ja herkkuja lapselle niin kauan, että lapsi oksentaa ja ripuloi. Toimii ihan miten sattuu ja ihan niin kuin huvittaa. En jaksa uskoa, että itsepäinen isovanhempi esimerkiksi hoitaisi lapsenlasta niin kuin vanhemmat ovat ohjeistaneet.
Eipä ole ihmekkään, kun moni lapsi/nuori voi nykyään melko huonosti...
Isovanhemmat tekevät mitä itse haluavat.
Sinä ja miehesi päätätte tapaako lapset isovanhempia. Jos ei, niin ei ole reilua että he samaan aikaan tapaavat muita rokottamattomia. Etkä voi tietää kaikkien heidän emässään olevien statusta, kaverit ainakin on rokottamattomia, harrastukset?, lapsenlikka, naapurin täti....
Lapset eivät voi päättää, että ottavatko rokotuksen, kun sitä ei alle 12v anneta.
Isovanhemmat taas ovat päättäneet, että mieluummin kuolevat koronaan tai tartuttavat läheisensä, kuin rokottautuvat.
"pelkään, että tartuttavat lapsemme"
Onhan tämä trolli?
Vai onko media oikeasti propagandansa myötä saanut ihmiset uskomaan tämän rokotteen olevan ns perinteinen rokote joka antaa immuniteetin tähän virukseen?
Tällä nykyisellä rokotteella kun ei tule sellaista. Rokottamaton ja rokotettu on TÄYSIN SAMALLA viivalla sen suhteen levittääkö virusta tai saako viruksen. Rokotettu ei levitä virusta sen vähempää kuin rokottamaton, joten todella absurdi kommentti että pelkäisit heidän tartuttavan lapsenne, kun täysin samalla tavalla rokotettu tartuttaisi lapsenne.
Tästä näkee median propagandan voiman, ikävä kyllä. Ihmiset eivät tiedä perusteita edes lähes 2v jälkeen, eli kai ne vain lukee klikkiotsikot "rokottamattomien epidemiasta"... kai nyt niin on rohkeaa väittää, kun rokotetuja ei enää edes testata. Naurettavaa.
Toki siis ymmärrän, että tilanne voi olla helpostikin niin päin, että meidän lapset tartuttavat isovanhemmat. Isovanhempien asenne on kuitenkin se, että "kuollaan sitä kuitenkin johonkin". Eivät käytä maskia, eivätkä rajoita elämistään. Itse olemme eläneet hyvin varovasti.