Mä vastusta mielialaläääkkeitä siinä mielessä että ne estävät tuottamasta ihmiselle esim kaikkea luontaista mielihyvän tunnetta kehossa ja mielessä josta ihminen saa potkua päiivään.

Vierailija kirjoitti:

No etpä paljon asiasta taida tietää. 

Masentunut ihminen ei kykene saamaan mielihyvän tunnetta mistään, koska aivoissa on ongelma. Niillä lääkkeillä ongelma korjautuu ja pystyy taas tuntemaan normaalisti sitä mielihyvää. Lääkitys siis korjaa ongelman, eikä vie ihmiseltä "luonnollista" mielihyvän tunnetta. 

Itse käytän lääkkeitä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja jos en ole lääkityksellä, mieliala heittelehtii mielettömän sekavuuden ja euforian ja toisaalta masennuksen ja ahdistuksen välillä. Kun on lääkitys, pystyn elämään normaalisti. Tunnen myös normaalisti mielihyvää iloisista asioista. Tietysti se euforia oli kivaa, mutta ei sillä tavalla voi kovin pitkään elää, kun kaikki menee sekaisin.

Ei kaikki masennus ole samanlaista. Minun tunteeni herkistyivät masentuneena, myös ne positiiviset. Niiden avulla osittain sain kammettua itseni ylös siitä kuopasta. Manipuloin itseäni keskittymään niihin voimakkaisiin myönteisiin hetkiin ja ne saivat minut yhtä intensiivisesti käsittelemään suruni ja vihani lähteitä. Pääsin lopultakin käsiin asioihin, jotka olivat olleet piilossa siihen asti ja aiheuttaneet vain hiljaista tuhoa pinnan alla. Pääsin kiinni häpeäni lähteisiin ja aloin raivata niitä ja hyväksyä itseni.

Lääkkeet olisivat luultavasti estäneet tuon, toimivat ne sitten millä periaatteella hyvänsä. Turruttautumistarpeet hoisin muuten. 

Tuotanoin. Mulla on mielialalääkkeet.

Tunnen iloa, rakkautta, empatiaa, intoa, pahastun, vihastun, raivostun, lepyn, ja pystyn keskittymään työhöni ja rakkauselämääni ja nukun hyvin.

Muuta?