"elämäni mullistui, minusta tuli täti" :D

Minun elämäni mullistui tätiksi tulemisesta. Vauva aikana piti joka viikko olla "vain" pari tuntia vahtimassa lasta ja nyt kieltäytyessä saan potea huonoa omaatuntoa.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:04"]

Erään fb-kaverini sisko sai vuosi sitten lapsen ja nyt tämä kaverini laittoi kuvan lapsesta ja itsestään ja kirjoitta että vuosi sitten hänen elämänsä mullistui, kun hänestä tuli täti :D Onko tämä kenestäkään muusta huvittavaa? Vanhempien elämä siinä mullistuu, ei setien ja tätien. Vai pitäsköhän alkaa laittaa sama teksti aina kun musta tulee kummi tai vastaavaa? :D

[/quote]

Mun mielestä ei ole naurettavaa, vaan hellyttävää, etenkin jos tädistä vielä vuoden jälkeenkin tuntuu siltä. Hän on varmasti hyvä täti :) Minun siskoni on ollut loistava täti, ihan kullanarvoinen.

Tiedätkö kuinka iso asia tuo voi olla vaikka sellaiselle ihmiselle joka itse ei voi lapsia saada? Ei niinkään huvittavaa minusta.

No ei mun elämä oo ainakaan mitenkään mullistunut sisarusten lasten myötä. Yhteensä niitä on 5kpl. Yhdelle lapselle ostan synttäri-ja joululahjan, koska oon sen kummi, mutta oikeestaan muuten en käy edes kylässä. Mä perustelen tän sillä, et ei mulla riitä resurssit ostaa kaikille lahjoja, vaikka joku voi pitää mua sydämettömänä.

Onneksi et ole mun lapseni täti, hyi saasta! Tottakai myös tätien, setien, enojen ja kaikkien muiden lasten lähisukulaisten elämät mullistuu - siinä mielessä, että he saavat elämäänsä uuden perheenjäsenen, joka sattuu vielä olemaan söpö pieni vauva. Jos ei siskon lapsen syntymä hetkauttaisi niin ei sellainen meillä tätiä saisi leikkiä.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:09"]

No ei mun elämä oo ainakaan mitenkään mullistunut sisarusten lasten myötä. Yhteensä niitä on 5kpl. Yhdelle lapselle ostan synttäri-ja joululahjan, koska oon sen kummi, mutta oikeestaan muuten en käy edes kylässä. Mä perustelen tän sillä, et ei mulla riitä resurssit ostaa kaikille lahjoja, vaikka joku voi pitää mua sydämettömänä.

[/quote]Todellakin olet sydämetön jos et käy edes kylässä. Ei ne lapset sulta lahjoja halua vaan tädin/sedän, läheisen aikuisen, ystävän. Jos mielestäsi "resurssit" ei riitä rakastamaan ja olemaan lähellä, parempi että pysytkin kaukana.

Ei minusta toisen ihmisen kokemus ole huvittava. Hänestä nyt vaan tuntuu tuolta ja se on ihan ok. Kai se myös saa sanoa ääneen? Minusta on hyvä että tuollakin lapsella on välittäviä aikuisia ympärillään, myös se täti joka on hänestä hullaantunut, vieläkin. Perisuomalaistahan on tietenkin se että ei tuollaista saa sanoa ääneen, se on ihan naurettavaa. Ollaan hiljaa vaan. Ettei nyt van joku facessa häiriinny moisen naurettavuuden lukiessaan. Joku täti on iloinen siskonlapsestaan, onhan se nyt ihan naurettavaa. Ei voi olla edes totta, ei kukaan nyt voi rakastaa siskonlastaan, ei voi.

Minusta tuli täti jokin aika sitten ja kyllä se mullisti mun elämän. Tuntui uskomattoman kivalta päästä vielä kummiksi ja olla paljon lapsen kanssa tekemisissä. Vaikkei minusta koskaan tule äitiä niin on minulla sentään elämässäni lapsi josta välitän.

Minusta tuo ei ole ollenkaan naurettavaa, vaan tosi suloista. Minun lapsillani on täti (lapseton) joka on lapsilleni rakas ja kullanarvoinen. Ei lastenhoitoapuna, vaan aikuisena ihmisenä joka näyttää erilaista elämisen mallia ja on kiinnostunut lapsista. Ei hänen elämänsä mullistunut kun sain esikoisen, mutta muuttui se, koska tulihan siihen nyt yksi ihminen lisää, ja vieläpä sellainen ihminen joka rakastaa häntä hurjasti ja pyytettömästi ja näyttää sen. Ja nyt näitä fanittajia on vielä yksi lisää. Minusta on aina yhtä ihanaa, kun näemme jossain ja lapset juoksevat jo kaukaa halaamaan häntä. 

Mikään elämässä ei ole yhtä tärkeää kuin hyvät ihmissuhteet, ja arvostan kovasti sitä että ihmiset välittävät toisistaan. 

Kyllähän se iso asia oli, kun (varsinkin) ensimmäisen kerran tulin tädiksi, mutta en minä ihan mullistuksesta puhuisi. Oman lapsen saaminen oli se, mikä elämän todellakin mullisti ja muutti kaiken arkea myöten.

Minä olisin vain iloinen tuollaisesta! Rakkaudella ja aina yhtä liikuttuneena katson parikymppisen pikkuveljeni aitoa iloa olla vauvani kanssa, hän sylittelee, leikkii, kutittelee ja juttelee, haluaa nähdä ja viettää aikaa vauvan kanssa. Uskon myös hänen elämänsä tavallaan mullistuneen vauvani syntymästä. Hän on loistava eno vauvalle.

Tuohoan riippuu ihan siitä miten läheisissä väleissä täti on lapsen ja varsinkin siskonsa/veljensä kanssa...

Minä ja siskoni olemme olleet aina erittäin läheisiä, teemme päivittäin töitä 8 tuntia yhdessä ja vietämme aikaa muutenkin yhdessä useita kertoja viikossa myös iltaisin/viikonloppuisin. Käymme jumpassa, matkustelemme, laitamme porukalla ruokaa, käymme teatterissa jne.

Ja voin kyllä uskoa, että siskoni elämä mullistui kun meille syntyi lapsi. Lapsen syntymänkin jälkeen on vietetty aikaa yhdessä yhtäpaljon, sillä erotuksella, että töissä hän vielä tekee omien töidensä lisäksi nyt minunkin työt. Eli lapsi kyllä vaikuttaa hänen tekemisiinsä ja menemisiinsä tosi paljon!

Mutta jos emme olisi olleet näin läheisiä ennen lasta, esim. nähneet muutaman kerran vuodessa sukujuhlissa ja soitelleet/viestitelleet niin tuskinpa muutos niin järisyttävä olisi ollut.

Kato kun toiset sisarussuhteetkin ovat erilaiset kun sinulla, ehkä siksi et voi ihan kaikkea ymmärtääkään, mutta se että asia toisen kohdalla sinua huvittaa, kertoo minusta enemmän kyllä sinusta kun kaveristasi!

Olen itse äiti, ollut jo 13 vuotta. Sisareni ei ole saanut biologisia lapsia ja nyt heillä on adoptioprosessi käynnissä. Kuullessani ensimmäisen kerran heidän ratkaisustaan minusta tuntui ihanalta, en enää itse aio hankkia lapsia mutta että minusta voi sittenkuitenkin tulla täti, ihanaa! Lupasin, että lapsesta tulee tädin lemmikki, on hän sitten mitä kansalaisuutta vaan ja on hän sitten vauva tai vähän vanhempi kun tulee perheeseen. Eli minusta tulee täti ehkä 5 vuoden sisällä ja lapselle joka ei synny perheeseen. Mutta josta tulee kauan odotettu, kaivattu ja rakastettu ihan oma lapsi. Myös suvulleen!

Mun mielestä toi on aika huvittavaa, onhan tätiys ihsn kiva juttu mutta millaisen elämän se riittää mullistamaan? Vaikka viikottain kyläilisi? Toisaalta en ehkä ole niin ylidramaattinen henkilö kuin monet muut tähän ketjuun vastanneet, minulle mullistus on enemmän sellainen ylisana.

up