Lue keskustelun säännöt.
Herkkä ja itkuinen olo ollut jo pitkään. Mitä tuollaiset vaiheet sinulle ovat elämässä merkinneet?
15.09.2021 |
Olen surullinen tietämättä oikein edes miksi. Itken aivan pienistä asioista itsekseni tai ärsyynnyn minuun kohdistuneesta arvostelusta. Tavallaan pakotan itseni pärjäämään ja yritän pysyä kovana vaikka sellainen en pohjimmiltani ole.
Tällä hetkellä mietin paljon syvällisemmin asioita ja on jokin sisäinen kriisi meneillään. Ajatuksissani mietin paljon oman elämän merkityksellisyyttä. Yleinen rakkauden kokemus puuttuu elämästäni ja se turvallisuudentunne, että kyllä minä pärjään.
Pelkään, jos en pärjääkään tai mitä jos olen nyt täysin vierailla mailla enkä osaa oikein nyt asennoitua tai en tiedä mihin minä valmistaudun. On tyhjä olo, haikea ja outo. Mietin, että en tiedä mitä tarvitsisin voidakseni paremmmin mutta heti perään tiedostan, että kaipaisin tukea ja myötätuntoa.
Olen ollut herkkänä aika pitkään ja tänään oli aivan ihanaa nähdä erästä ihmistä. Me emme ole sen suuremmin ystäviä tai muutenkaan emme pidä yksityiselänässä yhteyttä toisiimme. Joka kerta kuitenkin kun tapaamme, niin tunnen olevani hyväksytty tällaisena hölmönä omana itsenäni, tukea ja naurua riittää molemminpuolin.
Tuo saa voimaan paremmin ja tunnen kiitollisuutta tuollaisista pienistä hetkistä koska olen jotenkin unohtanut miten itseäni tulisi kohdella ja millaista on saada yhteys toiseen ihmiseen. Aito vuorovaikutus on kai ollut kadoksissa liian pitkään ja olen vain pärjäillyt.
Tunnistaako joku tällaiset tunteet ja tarvitsevuuden itsessään?
Kommentit (17)
Musta tulee herkkä ja itkuinen aina kun Yle näyttää Pieni talo preerialla-sarjaa 😭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tulee tuollainen, kun koen olevani yksinäinen. Nyt olen rakastunut naimisissa olevaan mieheen, ja se pahentaa tilannetta entisestään. Elämässäni ei ole juuri muuta kuin työ, josta en järin edes nauti.
Ystäviä minulla kuitenkin on, kuten myös perhettä, joten ihmisten näkeminen on vain omasta saamattomuudesta kiinni.
Minäkin kaipaan vuorovaikutusta. Rehellistä ja kasvokkain. Vaikeaa kun kaikki tuijottaa läpytintä.
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut tai koet liikaa kuormitusta
Tässä se juttu onkin, että en tiedä millä "järjellä" minä olisin masentunut tai liian kuormittunut. Tällä hetkellä elämäni on jopa helppoa vaikka vaikeita asioita onkin. Ei ole kuitenkaan mitään liiallista tehtävää vaikka velvollisuuksieni puolesta. Olen pikemminkin vain itse elämään väsynyt ja se on pelottavaakin.
Tuo elämään väsyminen sitten kiteytyy siihen, etten ole tarpeeksi osaava ja olen jotenkin poissaoleva, ihan pihalla vaikka yritän parhaani. Ihan kuin eläisin kahden maailman välillä. Joskus katoan jonnekkin omaan syvyyteeni pään sisälle ihan kuin hukkuisin ja samalla yritän pärjätä tässä näennällisessä elämässä.
-ap
Mulla tuo on ikäkriisi (45v eli vähän myöhässä). Suren surkeaa lapsuutta, narsistisia julmia vanhempia, ja sitä että en koskaan saanut rakkautta ja tukea kotoani. Uskon että tää menee ohi enkä aio lääkitä/hoitaa asiaa. Ihmiskeho ja mieli osaa pitkälle korjata itseään kun antaa vaan tunteiden tulla eikä tulahduta niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuo on ikäkriisi (45v eli vähän myöhässä). Suren surkeaa lapsuutta, narsistisia julmia vanhempia, ja sitä että en koskaan saanut rakkautta ja tukea kotoani. Uskon että tää menee ohi enkä aio lääkitä/hoitaa asiaa. Ihmiskeho ja mieli osaa pitkälle korjata itseään kun antaa vaan tunteiden tulla eikä tulahduta niitä.
Tuon tapaista itsekin käyn nyt mutta olen hieman alle 30-vuotias. Tämä vain tulee aina säännöllisesti "päälle" enkä tiedä mikä näitä tunteita triggeröi. On vain haikeus ja suru, taustalla tietysti pyörii myös se lapsuus joka loppui liian lyhyeen omalta osaltani. Olisinpa silloin toiminut toisin mutta en osannut pyytää apua enkä kotona voinut hyvin erinäisistä asioista johtuen. Menin ojasta allikkoon heti varhaisnuoruudesta lähtien. Tämän jälkeen olen pärjännyt pitkälle itsekseni jollain tasolla ja jotain jäi puuttumaan.
Enpä tiedä. Yritän myös käsitellä itsekseni ja saada jotain selkoa ajatuksiini.
Voimia sinulle, toivottavasti saat tarvitsemaasi tukea.
-ap
Kun mulle iski burn-out, itkin ihan koko ajan, olin niin loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mulle iski burn-out, itkin ihan koko ajan, olin niin loppu.
Niin, se on kyllä järkyttävää omalla tavallaan kun tulee totaalinen uupumus. Olen myös kokenut sen enkä enää koskaan tahdo sellaista pyörremyrskyä ja lamaantumista mitä siinä kokee. Ymmärrän hyvin ja toivottavasti olet siitä parantunut.
Tämä ei kuitenkaan ole ihan samanlaista. Minä myös silloin itkin työpaikallani, joka oli kyllä häpeällistä itselleni ja yritin peitellä pitkään jaksamattomuuttani. Romahdus tuli ja se tapahtui kuitenkin melko nopeasti ja muistan sen kaoottisen tilan kun rakennelmat murtuu ja oma työidentiteetti joutui koetukselle. Se itseasiassa oli ehkä sillä tavalla traumaattinen kokemus, etten saanut siihen työnantajan tukea koska oli vanhan liiton meininkiä firmassa vaikka periaatteessa nosti minua aina ahkeruudestani "jalustalle" sekä halusi minusta tulevan paras tekijänsä alalla. Sain tavallaan täyden tuen siihen, että minusta on johonkin mutta kun uuvuin - en ollut enää mitään ja jäin yksin. Edelleen häpeän uupumistani, josta on vierähtänyt muutama vuosi. Siinä oli vielä kaikenlaista omaa sekoiluani mukana ja aloin vaatimaan enkä enää suodattanut kaikkea mitä osakseni sain. En suostunut nöyrtymään enää siihen, että sain minimipalkkaa eikä ylitöistä tai pyhistä maksettu lakisääteisesti ja suostuin jokaiseen työvuoroon, johon pyydettiin. Kaikenlaista sellaista oli kun aloin taistelemaan ja väsyin jotenkin kiltin tytön rooliin. Muutuin tuon kokemuksen jälkeen ja se hämmensi varmasti työnantajaakin.
No nyt olen sitten elämään kai uupunut, en tiedä. Tavallaan samat tunteet mutta tämä on kai jotain henkilökohtaisempaa ja koen olevani yksin. Pelottaa ihan pirusti moni asia ja että onko minusta mihinkään. Häpeä itsestäni on vahvasti jokapäiväisessä elämässäni mukana.
-ap
No lisäyksenä vielä, että palkkaani kyllä nostettiin ja sain kaiken kohdilleen, enemmänkin kun oletin. Siitä huolimatta taustalle jäi sellaisia tuntemuksia, että en vain pystynyt jatkamaan kauaa. Se oli niin kokonaisvaltaista ja siinä sitten menetinkin kyllä paljon. Tavallaan myös toisilla työntekijöillä oli samoja tuntemuksia ja lopettivat mutta silti itselleni jäi häpeällinen olo, joka seuraa edelleen. Tuo häpeäidentiteetti, joka on ollut läsnä kyllä aina niin välillä kasvaa tai muuttaa muotoaan eri tilanteissa. Kai se on kun en oikein osaa seistä itseni takana ja sen kun teen, niin hävettää. Omanarvon tunteen kanssa soutamista tämä kai lopulta on.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuo on ikäkriisi (45v eli vähän myöhässä). Suren surkeaa lapsuutta, narsistisia julmia vanhempia, ja sitä että en koskaan saanut rakkautta ja tukea kotoani. Uskon että tää menee ohi enkä aio lääkitä/hoitaa asiaa. Ihmiskeho ja mieli osaa pitkälle korjata itseään kun antaa vaan tunteiden tulla eikä tulahduta niitä.
Tuon tapaista itsekin käyn nyt mutta olen hieman alle 30-vuotias. Tämä vain tulee aina säännöllisesti "päälle" enkä tiedä mikä näitä tunteita triggeröi. On vain haikeus ja suru, taustalla tietysti pyörii myös se lapsuus joka loppui liian lyhyeen omalta osaltani. Olisinpa silloin toiminut toisin mutta en osannut pyytää apua enkä kotona voinut hyvin erinäisistä asioista johtuen. Menin ojasta allikkoon heti varhaisnuoruudesta lähtien. Tämän jälkeen olen pärjännyt pitkälle itsekseni jollain tasolla ja jotain jäi puuttumaan.
Enpä tiedä. Yritän myös käsitellä itsekseni ja saada jotain selkoa ajatuksiini.
Voimia sinulle, toivottavasti saat tarvitsemaasi tukea.
-ap
Säännöllisyys voi johtua hormonitoiminnasta. Liittyykö kuukautiskiertoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut tai koet liikaa kuormitusta
Tässä se juttu onkin, että en tiedä millä "järjellä" minä olisin masentunut tai liian kuormittunut. Tällä hetkellä elämäni on jopa helppoa vaikka vaikeita asioita onkin. Ei ole kuitenkaan mitään liiallista tehtävää vaikka velvollisuuksieni puolesta. Olen pikemminkin vain itse elämään väsynyt ja se on pelottavaakin.
Tuo elämään väsyminen sitten kiteytyy siihen, etten ole tarpeeksi osaava ja olen jotenkin poissaoleva, ihan pihalla vaikka yritän parhaani. Ihan kuin eläisin kahden maailman välillä. Joskus katoan jonnekkin omaan syvyyteeni pään sisälle ihan kuin hukkuisin ja samalla yritän pärjätä tässä näennällisessä elämässä.
-ap
Ei masennuksessa ole "järkeä". Monet masentuneet (minä mukaanlukien) on niin tottuneita ja turtuneita omaan oloon, etteivät enää tunnista, mikä on "tavallista" huonoa oloa ja mikä masennuksen oiretta. Omaa tilannetta voi miettiä esim. Mielenterveystalon testien avulla.
Minulla oli masennusta ja kriisiä. En tajunnut ennenkuin jälkikäteen miten masentunut olin. Nykyään en itke päivittäin ja olen melko tasainen, vaikka asiat ei hyvin ole nytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tuollaiset vaiheet sinulle ovat elämässä merkinneet?
Sitä että sisäerityksessäni on ollut ongelmia, jotka vaativat korjaamista.
Minulle tämä on jokin sisäinen tyhjyyden tunne kun sattuu niin paljon henkisesti. Siis yritän ihan paikantaa tätä henkistä kipuani mielentasolla. Tuossakin tunnin makoilin ja päätin, että en yritä nyt väistää tai taistella vastaan tätä tilaa vaan antaa tulla nyt, yritin kaivaa sisimpääni ja kuunnella itseäni. Muutama kyynel tuli mutta en pääse kiinni tähän henkiseen kiputilaan. Ärsyttävä tunne rintakehässä kun se ei ole fyysistä vaan jotain tuskallista ja etovaa tyhjyyden tunnetta, joka sattuu ja väsyttää.
En usko, että on hormonitoimintaan ainakaan täysin liittyvää. Jatkunu jo niin kauan ja joskus tämä valtaa itseni pitkäksi aikaa. Nyt tuntuu, että olen edennyt tietoisuuden tasolla mutta en tarpeeksi kuitenkaan pystyäkseni ratkomaan, että mikä tuolla syvällä sisimmässä nyt kalvaa niin ettei rauhaa tahdo syntyä. Veemäinem tila johon turtuu.
-ap
Voisko se Ap olla ihan tää maailman menl mikä ahdistaa? Missä asut; haluaisitko olla jossain muualla. Mikä suhde vanhempiin, perheeseen muihin sukulaisiin ja ystäviin. Millaiset harrastukset, mistä olet ennen saanut iloa?
Oot saattanut jo kirjoittaa noista kysymyksistäni, mutta huomasin vain työhommat ja työuupumuksen.
Itselläni takana työuupumus 2018, josta jäi päälle ahdistus/masennus jatkoin samankaltaisissa töissä ja nyt käyn läpi että mikä muu mua ahdistaa tai kuormittaa elämässäja koitan päästä jyvälle mistä asioista oikeasti nautin. Saavutin elämäni monta unelmaa töiden kautta, mutta en ole tyytyväinen, joten koitan miettiä oikeasti mitkä asiat mua oikeasti kiinnostaa ja mistä tulee hyvälle mielelle ja koitan lisätä niitä asioita päiviini silläkin uhalla, että menetän työni ja osan ystävistäni.
Olet masentunut tai koet liikaa kuormitusta