Muistutatko ulkonäöllisesti parhaita ystäviäsi?
Huomasin että jokaisessa elämänvaiheessani lähimmäiset ystäväni ovat muistuttaneet ulkonäöllisesti itseäni. Samanikäisiä, samanväriset hiukset, suunnilleen yhtä pitkiä ja ruumiinrakenne sama. Kun aloitin yliopistolla, olin värjännyt hiukseni eriväriseksi kuin ne koskaan olivat olleet. Yliopiston ensimmäisten vuosien lähimmät ystävät olivat hiusväriltään samoja kuin värjäyttämäni sävy. Kun palasin takaisin omaan hiusväriin, uudet ystävät olivat hiusväriltään taas sama kuin oma.
Kun mietin muita klikkiryhmiä, niin kyllä sielläkin toistuu samanlainen kuvio. Lähimmät ystävät muistuttavat toisiaan ulkonäöllisesti eniten. Ehkä ystäviksi lähdetään hakeutumaan ensisijaisesti niiden kanssa, joissa koetaan olevan alitajuisesti jotain tuttua ja turvallista.
Kommentit (3)
Emme kyllä oikeastaan ollenkaan. Meillä ei ole edes sama vaatetyyli. Ei edes silloin lapsina kun tutustuttiin. Myös kiinnostuksen kohteet, kuten harrastukset, olivat aika erilaisia. Silti ollaan jo useampi vuosikymmen pyöritty samassa porukassa.
En lainkaan. Kaikki lähimmät ystäväni ovat keskenään hyvin erityylisiä ja -näköisiä, eikä kukaan heistä muistuta minua.
Tietyiltä osin, joo. Jotain yhteistä on jokaisen kanssa. Jenginä emme kuitenkaan ole kaikki samannäköisiä.