Moderna 1. tai 2. rokote. Tuliko oireita?
Itsellä ensimmäisesta iho arka aamuun asti. Toisesta kananmunanpuolikkaan kokoinen patti rokotuskohtaan ja normaalit koronan oireet kolmeksi päiväksi. Olen sairastanut koronan noin vuosi sitten.
Kommentit (23)
Mulla kävi niin, että ekasta rokotteesta sain kuumeen. En kovin korkean, mutta pari päivää kesti. Ei muita sivuvaikutuksia.
Tokasta ei tullut mitään oireita (eikä kolmannestakaan, olen saanut jo senkin).
Modernaa olivat siis kaikki kolme.
Mulla kans kaikki 3 piikkiä Modernaa, ensimmäisestä oli pari päivää käsi kipeä. Toisen jälkeen nousi punainen patti käsivarteen 3 päivän ajaksi, päivän verran kuumetta. Perjantaina hain kolmannen piikin ja .käsi on tänään vielä vähän arka, eilen oli kuumetta 37.8 ja pää kipeä, nyt ei enään muuta kuin tuo käden lievä arkuus. Haen neljännenkin piikin jos tarvitaan. Olen myös saanut influenssarokotteen viimeiset 6 vuotta ja jatkossakin otan, nämä rokotteet ovat myös nostaneet kuumetta päivän ajaksi eli tämä kuumeilu on minun kohdalla aika normaali reaktio rokotteisiin.
Ööh, ihan on kyllä normaaleja yleisoireita rokotteen jälkeen tuleva kuumeinen olo, pahoinvointi, päänsärky. Infoavat tästä rokottautumisen yhteydessä, perusjuttu.