Ahdistaa yliopisto-opintojen jatko, tunnen itseni vanhaksi, muita?
Olen 29v, olin töissä 24v asti, sitten palasin opiskelemaan. Puolet tutkinnosta on nyt tehty (hitaammin on tähän asti mennyt kuin olisi pitänyt, mutta nyt olen optimistinen että lähtisi sujumaan, kun masennus jota sairastin on saatu hoidolla paremmaksi.)
Mutta, ahdistaa kovasti oma ikä. En edes tiedä miksi tarkalleen, kun ilmeisesti 29v on keski-ikä valmistua maisteriksi ylipäänsä, ja itse olisin valmistumassa 32-vuotiaana, eli en nyt niin pahasti perässä kuitenkaan että se olisi iso juttu. Varmaan noilla aiemmilla mielenterveysongelmilla on osuutta siihen miksi ahdistaa mutta niin... vertaistukea?
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Niin no itse täytin juuri 35v ja gradu on alkuvaiheessa. En ole ymmärtänyt ahdistua tästä.
Kiitos vastauksesta. En tiedä miksi mutta jo tämä kommentti rauhoitti oloani älyttömästi. -AP
KETÄÄN ei kiinnosta muutama vuosi sinne tai tänne. Sitä paitsi sulla on hyvä syy, olet ollut töissä. Itse opiskelin työn ohessa yliopistossa toisen tutkinnon. Graduseminaarissa muut olivat parikymppisiä naperoita, itse reilusti yli kolmikymppinen setämies ja hyvin tultiin silti juttuun. Proffakin kiitteli, että tuli hauskasti perspektiiviä, kun oli työelämässä jo mukana oleva porukassa. Nykyään korostetaan elinikäistä oppimista, eli koskaan ei ole liian vanha oppimaan jotain uutta. Anna mennä vaan! :)
Menin kolmikymppisenä fuksiksi. JOstain syystä tunsin olevani kuin posliini elefanttikaupassa.
Tuntui että jouduin selittelemään ikääni. Luennolla yritin aluksi hyödyntää kokemustani työelämässä ja ryhmätöissä ehkä mainitakin siitä, mutta tajusin pian että kannattaa mennä ihan sillä mitä proffa opettaa ja kirjoissa lukee, eikä kannata alleviivata kokemustaan eikä ikäänsä.
En myöskään voinut ajatellakaan yrittäväni löytää likkakaveria yliopistosta koska "ne on niin kauheen nuoria", mikä oli aika naurettavaa koska vaikka nuorimmat olivat 18 niin aika moni siellä hengaava oli tyyliin 25-28v ja joka tapauksessa kaikki täysikäisiä. Ne 18-vuotiaat kyllä erottuu joukosta.
Mä kans 31 ja aloittelen gradua. Ja mun mielestä yliopistolla on aika paljon "vanhempia" opiskelijoita.
Mä olen 30 ja aloitin vasta mun maisteriopinnot. Olin töissä välillä 24-30. Onhan välillä vähän vanha olo, mutta se johtuu siitä kun en biletä tai ole muutenkaa mielettömän aktiivinen muita opiskelijoita kohtaan. Tämä on mun luonne,joten en siitä paineita ota. Muuten olen äärettömän tyytyväinen kun en kandiksi valmistumisen jälkeen jatkanutkaan suoraan di:n opintoja. Olen vuosien varrella kypsynyt akateemiseen ajatteluun paremmin ja nyt on parempi motivaatio. Osaan enemmän arvostaa tutkintoa ja professoreita.
Anteeksi, mutta naurahdin.
T: maisterivaiheessa, 49 v.
Minä aloitin yliopistossa opiskelun kolmikymppisenä.
Vuoden päästä olet vielä vanhempi. Ei sille mitään voi. Ketään ei myöskään kiinnosta yo:lla tämä asia, paitsi sinua.
Mä ajattelin olla 40v. maisteri aiheessa
Eipä taida olla AP:n päänuppi vieläkään kunnossa, jos tällaista asiaa joutuu pohtimaan ja itselleen paineita keräämään.
Nyt ei mene hyvin aloittajalla, jos 29-vuotiaana kokee itsensä vanhaksi! Etkö sinä tosiaan enää muista aiemmista opinnosta, että yliopistolla saattoi olla sinun kanssasi samalla luennolla kuusikymppisiä? Ehkä minäkin, enkä tuntenut itseäni ollenkaan vanhaksi. Vai oletko sinä se, joka kyseenalaistit minun ja monien muiden varttuneempien opiskelun ja nyt se kosahtaa sinuun itseesi?
Älä mieti muita, vaan nauti opiskelusta. Minä sitä paitsi olen tehnyt jotain opintoja avoimessa ajatuksena hakea avoimen väylän kautta ihan siltä kannalta, että jos työt loppuu on jotain tekemistä ja olen täyttänyt jo 50. Minulla on pieni sivutulo ja säästöjä, joiden turvin pärjään vuoden ja sitten aion kyllä vetää täysillä jos olen täysipäiväinen opiskelija, tehdä niin paljon kuin pystyy.
Varmaan minäkin tunnen itseni pikkuisen vanhaksi, jos huomaan professorin olevan lasteni ikäinen, pahimmassa tapauksessa jonkun lapseni entinen koulukaveri. Täytyypä yrittää saada tutkinto valmiiksi, ennen kuin hän ehtii professoriksi.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan minäkin tunnen itseni pikkuisen vanhaksi, jos huomaan professorin olevan lasteni ikäinen, pahimmassa tapauksessa jonkun lapseni entinen koulukaveri. Täytyypä yrittää saada tutkinto valmiiksi, ennen kuin hän ehtii professoriksi.
Vasta 15. viestissä löytyi ensimmäinen, jolla on sama kokemus. Tai siis voi olla, kun vielä ikää tulee ja nuoriso varttuu.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan minäkin tunnen itseni pikkuisen vanhaksi, jos huomaan professorin olevan lasteni ikäinen, pahimmassa tapauksessa jonkun lapseni entinen koulukaveri. Täytyypä yrittää saada tutkinto valmiiksi, ennen kuin hän ehtii professoriksi.
Vasta 15. viestissä löytyi ensimmäinen, jolla on sama kokemus. Tai siis voi olla, kun vielä ikää tulee ja nuoriso varttuu.
Minä menin yliopistoon melkein nelikymppisenä toiselle kierrokselle. Siis opiskelin toista tutkintoa. Kyllä jysähti tämä sukupolviero, kun tutorryhmässä oli erään tuoreen ylioppilaan synttärit ja tajusin nuoren syntyneen samoihin aikoihin, kun aloitin ensimmäisen kerran yliopistossa.
Sinänsä ei haitannut. Meillä oli muutama tätikerholainen siinä eli samaa ikäluokkaa kuin minäkin. En kaivannut kavereita muuten opiskeluista, pystyin olemaan yksin tarvittaessa ja olihan minulla ne tädit usein samoilla kursseilla. Nuorten kanssa ryhmätyöt sujui, jos oli tarvis. En osallistunut mihinkään opiskelijaelämään, se vaihe oli silloin parikymppisenä, kun ekat kaksi vuotta meni lähinnä bilettäessä.
Joo, hoitokotiin sä kuuluisit rollan kanssa kuolamaan hyi s44t4n4 tollanen muumio. Älä mee pilaa muitten päivää yliopistoon
Niin no itse täytin juuri 35v ja gradu on alkuvaiheessa. En ole ymmärtänyt ahdistua tästä.