Kun pitäisi auttaa lähimmäistä, mutta sen sijaan rukoillaan.

Thoughts and prayers ei maksa mitään.

Niin että sieltä vaan missä aita on matalin.

Silmänlumeeksi ollaan hyvyydessä vähän muita parempia, kun oikein vaivaudutaan rukoilemaan toisen puolesta. Mutta siihen se hyvyys jää, ja vaivannäkö on ihan nou-nou.

Teen molempia: rukoilen ja autan.

Olin lapsena kiusattu ja masentunut ja pyysin vanhempiani auttamaan. He sanoivat rukoilevansa koska eivät voi muutakaan. He myös kertoivat minulle että kärsin syntieni tähden. Näin uskovaispiireissä.

Jenkkilässä kun tää yksi antimasker ja - vaxxer republikaani joutui sairaalaan, niin kävin Facebookissa katsomassa sen instaa ja sillä tyypillä ei ollut mitään muuta asiaa kuin rukoileminen. Rukoilkaa pliis ihan vimmatusti, niin Jumala auttaa varmasti, nyt kaikki ihmiset rukoilemaan että Jumala järjestää ihmeen jadda jadda jadda. Tätä viikotolkulla. Ei sanakaan siitä että käykää hakemassa se rokotus, ei sanaakaan kiitokseksi lääkäreille ja hoitsuille ja TIETEELLE joka edes yritti tehdä jotain todellista äijän parantumisen eteen. Kuolihan se siihen sitten lopulta. Paljonpa sekin rukoiluralli auttoi.

Näin moninasia silti paranee, omalla painollaan ilman että kukaan ulkopuolinen alkaa sörkkimään.

Siis mistähän tässä nyt oli kyse? Sanot ensin, että lähimmäistä ei auteta, mutta sitten heti perään, että omasta elämästä ei oteta vastuuta... Nehän ovat ihan eri asioita.

Oletko siis itse jäänyt ilman apua? Jos, niin millaista apua olet pyytänyt, mutta et sitä saanut?

Otin esimerkiksi tuon, että lähimmäistä ei auteta. Mutta yhtä vähän kuin vastuuta on otettu tuossa tilanteessa, niin yhtä vähän sitä otetaan omassakin elämässä.

Pyysin apua toisen puolesta, en itselleni. Ja hänen lähimmäisiään ei auttaminen kiinnostanut. Eikä ollut isosta vaivasta kyse, ihan mitätön juttu.