Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut haaveilemaan kotiäitiydestä - olenko ihan luuseri?
22.10.2014 |
En vain ole riittävän motivoitunut/kunnianhimoinen opiskelemaan loppuun alani tutkintoa (siis maisteriksi asti, kandi kyllä), saati siirtymään kilpailulliseen työelämään ja luomaan uraa. Ei vaan kiinnosta. Nautin kotona olosta, kodinhoidosta, harrastuksista ja siitä kun voin toteuttaa jotain yleishyödyllistä (vaikka sitten vapaaehtoistyötä tms.). Olen enemmän kuin hyvässä parisuhteessa ja mieheni tukee todella kotiin jäämistäni sekä haaveilee ensimmäisestä lapsesta kanssani. Myös minuun on iskenyt todella kova vauvakuume viimeisten kuukausien aikana.
Lapsuuden kodissani on kasvatettu tiukkaan ajatukseen siitä, että kouluttautumattomana en ole "mitään". Samoin kun pohdin alan valintaa aikoinaan, etenkin äitini oli monesta ehdotuksestani sitä mieltä, että "potentiaalini menee hukkaan". No, nyt on potentiaalit näytetty alalla, joka kiinnostaa minua kuin kilo kiviä ja jonka vuoksi myös sairastuin toistuvaan masennukseen. Oikeastaan olen harmissani, että ylipäätään olen tuota opiskellut. On jo käytetty tukikuukausia hurjasti, otettu opintolainaa jne., joten ainakaan heti ei olisi myöskään taloudellisesti varaa opiskella uuteen ammattiin. Ja vaikka olisi, en edes tiedä mikä se olisi. Vaikka olen "jo" 25-vuotias niin tuntuu, että etsin edelleen sitä omaa juttua.
En halua olla yhteiskunnan elätti, enkä sitä olisikaan, sillä mieheni tienaa riittävästi elättääkseen meidät molemmat sekä mahdollisen tulevan lapsemme. Miksi minun silti on niin vaikea vain nauttia ajatuksesta, että saisin tehdä JUURI sitä mistä olen pitkään haaveillut: olla ihan oikeasti KOTIÄITI. Joka ikinen päivä on olo, että töihintöihin, kouluunkouluun, suoritasuorita. Toki mietin myös omaa taloudellista turvaani, emme nimittäin ole mieheni kanssa naimisissa. Mutta ei kai elämää voi aina pelata varman päälle?
Huoh. Menee sekaisin oma, yhteiskunnan, lähipiirin ja ylipäätään kaikkien tahdot, toiveet ja motiivit. :/ Välillä iskee oikea superahdistus, että mitä kummaa tässä nyt PITÄISI tehdä ja jos PITÄISI niin kenen vuoksi, miksi ja minkä verran.
Noh, tulipa avautuminen. Mutta olisi kiva kuulla jos jollain vastaavia ajatuksia tms. :)
Kommentit (13)
Mä olen ollut kotona 16 vuotta. Ensimmäiset 10 vuotta oli aika hässäkkää ja sen jälkeen alkoi jäämään omaakin aikaa. Nyt sitä on paljonkin.
Mun äiti oli kotiäiti, samoin anoppi. Mä olen opiskellut ammatin ja ollut töissäkin, mutta multa puuttuu kunnianhimo kokonaan enkä mä ole koskaan ollut erikoisen hyvä missään. Tykkään olla kotona, leipoa, tehdä ruokaa jne. Mikään ole kivempaa kuin koiran lenkkeilyn jälkeen laitan tulet takkaan ja molemmat istutaan sen edessä ja tuijotetaan tulee ja vain ollaan. =)
Suurin osa ihmisistähän pitää pidempään kotona olijoita luusereina ja elättinä, mä en välitä. Osa ihmisistä on todella kateellisia, kun on mahdollisuus jäädä kotiin Mulle ei kukaan ole pahemmin avautunut. Johtunee varmaan siitä, että ei olla sossun asiakkaita, ei valiteta rahan puutteesta eikä lainailla keneltäkään rahaa tai pummailla jollain keinolla.
Mä olen todella onnellinen ja lapset viihtyvät paljon mun seurassa, vaikka ovat kaikki jo teinejä. Ei ole aviokriisejä ja aina pystytty ottamaan aikaa toisillemme, koska mä olen niin paljon läsnä lasten elämässä.
Suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 15:27"]
Mä olen ollut kotona 16 vuotta. Ensimmäiset 10 vuotta oli aika hässäkkää ja sen jälkeen alkoi jäämään omaakin aikaa. Nyt sitä on paljonkin.
Mun äiti oli kotiäiti, samoin anoppi. Mä olen opiskellut ammatin ja ollut töissäkin, mutta multa puuttuu kunnianhimo kokonaan enkä mä ole koskaan ollut erikoisen hyvä missään. Tykkään olla kotona, leipoa, tehdä ruokaa jne. Mikään ole kivempaa kuin koiran lenkkeilyn jälkeen laitan tulet takkaan ja molemmat istutaan sen edessä ja tuijotetaan tulee ja vain ollaan. =)
Suurin osa ihmisistähän pitää pidempään kotona olijoita luusereina ja elättinä, mä en välitä. Osa ihmisistä on todella kateellisia, kun on mahdollisuus jäädä kotiin Mulle ei kukaan ole pahemmin avautunut. Johtunee varmaan siitä, että ei olla sossun asiakkaita, ei valiteta rahan puutteesta eikä lainailla keneltäkään rahaa tai pummailla jollain keinolla.
Mä olen todella onnellinen ja lapset viihtyvät paljon mun seurassa, vaikka ovat kaikki jo teinejä. Ei ole aviokriisejä ja aina pystytty ottamaan aikaa toisillemme, koska mä olen niin paljon läsnä lasten elämässä.
Suosittelen!
[/quote]
Kiitos tästä! Juuri kirjoittamastasi haaveilen ja siitä tulen myös tälläkin hetkellä onnelliseksi. Masennukseni on parantunut järjettömän nopeasti kun olen antanut edes hieman armoa itselleni pysyä nyt kotona kun siihen mieskin lähestulkoon "käskee". Hän toistaa mantraa, että elä nyt kuten sinulle hyvä on, toivu masennuksesta, ole kotona jos se tuntuu sinusta hyvältä, mene töihin jos koet sen sinulle tärkeäksi, mutta pakko ei ole.
Olen elänyt paljon toisten ihmisten ja yhteiskunnan normien mukaan, pelännyt juuri tuota tuomitsemista ja epävarmuudestanikin johtuen miettinyt kaiken "mitä muut siitä ajattelee"-pelon kautta. Nyt kun tämä on helpottanut, koen olevani valmis tuottamaan tämän hurjan pettymyksen jopa omille vanhemmilleni. Että minä olisinkin VAIN kotiäiti, vain nauttisin elämästä ja vain olisin onnellinen.
Kiitos vielä tästä! Rohkaisevaa, olen myös iloinen puolestasi! :)
ap
Et ole. Älä mieti ollenkaan, mitä muut ajattelevat. Tee se, mikä tekee sinut onnelliseksi. Tuleva lapsesikaan ei voisi olla onnekkaampi, kun kotona on tyytyväinen äiti joka on läsnä ja rakastaa.
Mun äiti oli kotiäiti ja muistan lapsuudessani tuntevani olon enemmän erilaiseksi (kun kaikkien muiden vanhemmat olivat ansiotyössä) ja välillä harmitti kun ei ollut 'omaa aikaa' eli äiti oli aina kotona. Nyt minulla on oma pieni vauva ja arvostan äidin kotiäitiyttä aivan eri tavalla! Ja harkitsen itse kotiin jäämistä :-) Olen tosin ehtinyt tehdä uraa jo yli 15v ja nähnyt 'sen kaiken'. Nyt lapsen kanssa oleminen tuntuu elämässä tärkeämmältä kuin työssä päteminen. Älä mieti mitä muut ajattelevat!!
Suuri osa ihmisistä tekee leipätyökseen sellaista, johon ei palavaa intohimoa koe. Sellaista elämä on. Toisaalta silloin on helppoa tehdä raja työn ja vapaa-ajan välillle - kun kello tulee neljä, hanskat ns. putoaa, ja työtä ollaan iloisesti ajattelematta ennen seuraavaa työaamua. Toisaalta, ei niin järisyttävän mahtavasta työstäkin voi oppia pitämään, kun vain etsii sieltä ne hyvät ja houkuttelevat puolet, työkaverit, eteenpäin menon mahdollisuudet, tehtäväkierrot sun muut. Sitten jos päätyy tilanteeseen, ettei todellakaan natsaa, voi lähteä kouluttautumaan uudestaan tai lisää.
Kuka nyt ei tykkäisi siitä, että hengailee himassa ja tekee vain niitä juttuja, joista oikeasti tykkää. Huonot puolensa siinäkin on. Ajan mittaan se voi alkaa tuntua rajoittuneelta, piirit voivat olla ahdistavan pienet, pääkoppa jumiutuu, erakoituu. Lisäksi on taloudellinen puoli - rahan niukkuus yleensä, taloudellinen riippuvuus puolisosta, oli sitten avio- tai avopuoliso ja oma taloudellinen tulevaisuus.
Sanoisin että mieti hyvin tarkasti, mihin olet rupeamassa. Sinun sijassasi en jäisi kotiin vaan yrittäisin tehdä parhaani, että työelämä maistuisi paremmalta. Sulle tuo tuntuu olevan easy way out, mutta se voi myös olla hirttosilmukka kaulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 15:38"]
Et ole. Älä mieti ollenkaan, mitä muut ajattelevat. Tee se, mikä tekee sinut onnelliseksi. Tuleva lapsesikaan ei voisi olla onnekkaampi, kun kotona on tyytyväinen äiti joka on läsnä ja rakastaa.
[/quote]
Äiti, jolla on toistuvia masennuksia ja kenties muitakin ongelmia, voi olla myös tosi ahdistava lapselle, kun on aina siinä niskaan hengittämässä. Omasta kokemuksesta vaan tuli mieleen.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 16:24"]
Suuri osa ihmisistä tekee leipätyökseen sellaista, johon ei palavaa intohimoa koe. Sellaista elämä on. Toisaalta silloin on helppoa tehdä raja työn ja vapaa-ajan välillle - kun kello tulee neljä, hanskat ns. putoaa, ja työtä ollaan iloisesti ajattelematta ennen seuraavaa työaamua. Toisaalta, ei niin järisyttävän mahtavasta työstäkin voi oppia pitämään, kun vain etsii sieltä ne hyvät ja houkuttelevat puolet, työkaverit, eteenpäin menon mahdollisuudet, tehtäväkierrot sun muut. Sitten jos päätyy tilanteeseen, ettei todellakaan natsaa, voi lähteä kouluttautumaan uudestaan tai lisää.
Kuka nyt ei tykkäisi siitä, että hengailee himassa ja tekee vain niitä juttuja, joista oikeasti tykkää. Huonot puolensa siinäkin on. Ajan mittaan se voi alkaa tuntua rajoittuneelta, piirit voivat olla ahdistavan pienet, pääkoppa jumiutuu, erakoituu. Lisäksi on taloudellinen puoli - rahan niukkuus yleensä, taloudellinen riippuvuus puolisosta, oli sitten avio- tai avopuoliso ja oma taloudellinen tulevaisuus.
Sanoisin että mieti hyvin tarkasti, mihin olet rupeamassa. Sinun sijassasi en jäisi kotiin vaan yrittäisin tehdä parhaani, että työelämä maistuisi paremmalta. Sulle tuo tuntuu olevan easy way out, mutta se voi myös olla hirttosilmukka kaulaan.
[/quote]
Tässä on kyllä ihan pointtia ja kaikkea tätä olenkin päässäni punninnut. Etten vain romantisoisi kotiäityittä ja naiivisti ajattelisi sen olevan juurikin "hauskaa pikku puuhastelua ja chillailua kotona ihanien ipanoiden kanssa". Yksinäisyys pelottaa ehkä eniten, en osaa jotenkin taloudellisesti pelätä (tällä hetkellä) johtuen monistakin syistä. Mutta toki takaraivossa hakkaa ajatus, että vaikka se nyt tuntuu iisiltä tieltä onneen, niin ajatukset voivat muuttua ajan myötä.
Ehkä lähinnä tarkoitinkin, että alani ei vaan kiinnosta. Pidän kuitenkin työstä, oikeastaan aika kaikenlaisesta ja varsinkin suorittavasta työstä. Parhaat muistoni töistä ovatkin ajalta kun olen ollut siivoajana/kaupan myyjänä. Ei oman alan (avustavista) hommista.
Mutta kiitos kommentista! Mietiskelen nyt tarkkaan harkiten...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minun mielestä kotiäitinä olo on ihan ok, eikä kerro mistään luuseriudesta, jos kuitenkin toisen osapuolen palkalla eletään.
Sen sijaan sinuna miettisin ainakin näitä asioita ennen kuin heittäisin kouluttautumisen pois ja alkaisin lapsentekopuuhiin; kauan olet ollut miehen kanssa yhdessä (onko aika realistinen siihen nähden, että suhde tulee myös kestämään), suostuuko mies naimisiin ilman avioehtoa (toivottavasti tajuatte elämän realiteetit sen verran, että kyseessä on sinun taloudellinen turva jos eroatte tai mies kuolee). Ota myös huomioon, että ne vuodet jotka olet kotona näkyvät sinun eläkkeessäsi, joten sinulla olisi hyvä ostaa esim osakkeita jos sinulle on jo nyt kertynyt varallisuutta. Mieti myös, että pärjäätkö jos mies kuolee? Niinkin voi käydä.
Nuo voivat kuulostaa todella lopullisilta asioilta, ja kenties ajattelet niin, että jos jotain tapahtuu niin sitten vain kouluttaudut uudelleen. Mutta on ihan eri asia alkaa kouluttautumaan 35-vuotiaana kuin 25-vuotiaana, ja on todellakin aivan eri homma löytää työpaikka keski-ikäisenä, jolla voi elättää teini-ikäiset lapset yksin. Kannattaa myös muistaa, että Suomi saattaa olla 10-15v:n päästä todella erilainen paikka. Silloin ei välttämättä ole lapsilisiä, leskeneläkkeitä, opintotukia jne.
Minä en uskaltaisi tehdä tuollaista päätöstä, en sen takia etten luottaisi mieheeni, vaan sen takia etten voi luottaa elämään yleensäkin. Kuka tahansa meistä voi kuolla tai menettää työkyvyn! Sinuna siis opiskelisin sen tutkinnon, tekisin pari vuotta töitä, ja sitten vasta jäisin kotiäidiksi. Jotta jos tarve tulee, niin ei tarvi tyhjästä alottaa kun rakentaa elämää uudelleen.
Kivaa vain ja ainoastaan jos on omavarainen eikä pätkääkään riippuvainen esim. puolison rahoista. Eli toisinsanoen itse rikastunut joko perimällä, lottoamalla tmv tyylillä. Muutoin se on sitä henkistä kontrollointia miehen puolelta, kun saat olla anelemassa rahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Panosta kroppaasi, kun pysyt ihannepainossa, niin kotiäitys on helppoa. Jos lihot, huomaat äkkiä että nuorempi nainen vie paikkasi, mikä on ihan luonnollista.
11 vuotta vanha aloitus. Onkohan aloittaja toteuttanut unelmansa?
Hän erehtyi todella pahasti, jos kuvitteli kotiäitiyttä luuserihommaksi. Työtä on ympäri vuorokauden varsinkin silloin, jos sattuu vielä joku omaishoidettava. Yöunet voivat jäädä vähiin.
Miten rahoitti toimeentulonsa? Kotiäitiys nimittäin edellyttää erittäin anteliasta puolisoa. Lapsilisillä ja kotihoidontuella ei makseta yhteisiä menoja, hyvä kun edes omia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo oli hyvin sanottu, että kotiäitiys ei ole ratkaisu identiteettikriisiin. Mietipä, mikä siellä sinulla nyt taustalla oikeasti painaa? Eivätkä nämä jutut ole mitenkään joko tai - voihan äitiyden ja opinnot yhdistää.
Paljonko sulta puuttuu niistä opinnoista?
Äitiys ei ole ratkaisu identiteettikriisiin, vaan päin vastoin, lapsettomana sulla on huomattavan paljon paremmat mahdollisuudet vielä vaihtaa alaa ja opiskella jotain uutta. Tosin itse sanoisin, ettei se työelämä nyt niin kummoista ole tavallisella työntekijällä, oli ala mikä tahansa. ;)
Kotiäitiys sen sijaan on ihan huippujuttu, ainakin minä koin sen niin. Jokaisella meistä on vain tämä yksi ainoa elämä, ja on mahtavaa että sen ajan, kun lapset ovat pieniä, niiden lasten kanssa saa olla. Minua ei haittaa ollenkaan, pitikö joku minua kotiäitiaikoina elättinä - se on ollut elämäni parasta aikaa jota ei koskaan saa takaisin. Eipähän tarvitse myöhemmin itkeä että mihin se elämä hupeni. Ja lapsille on ihana tarjota turvallinen ja vapaa lapsuus.
Elämä on epävarmaa, ja on vaikea tehdä ainoita oikeita ratkaisuja joka hetki. Sellainenkin ajatus on ihan epärealistinen, että löydät unelmien työpaikan, koska suurin osa meistä ei koskaan ole sitä löytänyt eikä koskaan tule sitä löytämään - ei sellaisia vain ole kaikille, koska työelämä ei ole työntekijöitä varten. Siksi ei kannata loputtomiin varmistella. Hedelmällinen ikä on lyhyt loppupeleissä, ja jos haluaa useamman lapsen eikä ihan tosi pienillä ikäeroilla, niin sitä aikaa ei ole loputtomasti.