Muita, joille se oma väri ei vaan sovi?
Kasvatin takaisin, oli siisti polkka mutta väri todella tylsä ja tummanharmaanruskea. Auringossa vähän beigempi, mutta sai mut näyttämään kalpealta ja huonovointiselta. Kesällä otetuista kuvista joissa oli vielä oma väri, tukka näytti villasukan väriseltä. En kestänyt joten värjäsin. Minusta kultaiset sävyt tuovat eloa ihoon ja silmätkin esille paremmin, joten aion värjätä jatkossakin. Muita?
Kommentit (4)
Täällä.
Kasvatin oman värin kun se kuulemma sopii parhaiten. Hidasta oli ja kamala pettymys kun se ei näyttänytkään enää miltään vaikka odotin kärsivällisesti että viimeistään kesällä edes aurinko saa väriin eloa. Ei saanut. Hiukset ja kasvot oli samaa sävyä, ei mitään kontrastia. Hiukset sitten vaalennettiin uudestaan ja kasvot ja silmät kirkastui heti.
Melkein 10 vuotta olen omaa väriä pitänyt. Tietyssä auringonvalossa ihan kiva, muuten hiton tylsä. Nyt oikein havahduin siihen, kun on lisäksi ylikasvanut malli ja latvat huonossa kunnossa eikä naamakaan enää ihan niin hehkeä... Taidanpa ruveta värjäilemään taas.
T. Kullanruskea kivassa valossa, maantienharmaa suurimman osan ajasta
Oma väri on liian valju ja kesällä auringossa punapigmentti tulee voimakkaasti esille.
Värivuodenaikani on kirkas talvi, joten tummanvaalea, voimakkaasti punaiseen taittava väri ei vaan sovi, siksi värjään. Ihokin oliiviin taittava, eli vihreäsävyinen, niin oman hiusvärin kanssa olen tyylikäs, kuin liikennevalo.
Minä en enää varjää. Kyllästyin siihen hommaan.