Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen sukulaiset eivät auta

Vierailija
20.10.2014 |

...eivätkä kysele kuulumisia. Tuntuu, kuin olisimme heille lähinnä ilmaa. 

Pienen lapsen kanssa ei heidän puoleltaan tarjota apua. En edes voi sanoa tuntevani heitä kunnolla. Sitten taas joulun maissa ja isän- ja äitienpäivän aikaan heitä kyllä täytyisi aivan pirusti huomioida. 

Itse olen sitä mieltä, ettei minun tarvi huomioida ketään vain siksi, että he sattuvat olemaan sukua. Jos heiltä ei apua eikä huomiota heru lainkaan, miksi minunkaan pitäisi olla valmis uhrautumaan heidän vuokseen!? Laittaa heille ruokia ja kutsua kylään tai lähteä ajelemaan ympäri maata niinä päivinä, kun olisi oikeasti elämäämme kuuluvia ihmisiä muistettavana. Miehen vuoksi olen tähän asti juossut hänen sukulaiseltaan toiselle. En vaan enää jaksaisi, tilanteemme alkaa olla niin väsyttävä jo joka tavalla. Olisi miehen sukulaisten aika ymmärtää, että ihmissuhteiden on toimittava molemminpäin. Suututtaa. 

Parisuhteemme on melkoisen retuperällä yhteisen ajan puutteen vuoksi ja lapsemme on melko vaativa. Onneksi omat sukulaiseni sentään auttavat. Olen kerännyt nyt sellaiset patoumat mieheni sukulaisia kohtaan, etteivät ne ihan helpolla tästä liukene. Harmittaa, mutta ei voi mitään. En jaksa olla jatkuen vetää sitä roolia heidän nähden, että kaikki olisi ihan kunnossa. En jaksa esittää ylimukavaa, koska tunnen, etten oikeasti vilpittömästi pian pysty enää olemaan se naureskeleva hyväntahtoista esittävä pelle heidän silmissään. 

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä sinua täytyy auttaa? ja miksi miehesi ei auta?

Miehen suvun tehtävänä ei ole korvata sitä, että mies ei tee mitään.

 

Vierailija
2/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei olisi aikaa tuhlattavaksi turhiin tyyppeihin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mies tekee kotona paljon. Tekee niin paljon, ettei hänellä ole energiaa parisuhteelle. Minä taas saisin tomivasta parisuhteesta voimaa tämän kaiken pyörittämiseen.

On vaan mielestäni normaalia, että isovanhemmat soittelevat ja osallistuvat elämään. Jokainen pikkulapsiarkea elänyt tietää, että sen romantiikan nyhtäminen arjessa voi olla toisinaan hankalaa. Välittävä isovanhempi tarjoaisi joskus lastenhoitoapua.

Ainoa joka meidän perheen hyvinvoinnista lähipiirissä kiinnostuu, on äitini. Onneksi hän on olemassa. Naurattaa oikein miten anoppi on jo puhunut useammista lapsenlapsista. Tällä kokoonpanolla en todellakaan ole enää yhtäkään lasta hommaamassa. En kehtaa kuormittaa äitiäni liikaa, mielestäni se on häntä kohtaan epäreilua, vaikka kovin mielellään taaperoa hoitaakin. 

 

AP

Vierailija
4/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on just toisinpäin, miehen suku auttaa henkisesti kuin fyysisesti ja rahallisestikin ja minun vanhemmat soittaa ehkä kuussa kerran jos sitäkää eikä kertaakaa ole tarjonnut minkäälaista apua.
Olen miettinyt mitä appivanhempani ja mieheni asiasta ajattelee..
Itse olen kyllä pettynyt omiin vanhempiini :(

Vierailija
5/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 12:59"]Meillä on just toisinpäin, miehen suku auttaa henkisesti kuin fyysisesti ja rahallisestikin ja minun vanhemmat soittaa ehkä kuussa kerran jos sitäkää eikä kertaakaa ole tarjonnut minkäälaista apua.
Olen miettinyt mitä appivanhempani ja mieheni asiasta ajattelee..
Itse olen kyllä pettynyt omiin vanhempiini :(
[/quote]
Eikä edes asuta kaukana, n20min automatkan päässä.

Vierailija
6/6 |
20.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No miehesi ja lapsesi käyvät kahdestaan sukuloimassa ilman sinua niin sinun ei tarvitse mennä?

Mitä se "energia parisuhteelle" on? Siis ihan käytännössä? Meillä on lapset yhtäaikaa hoidossa suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa yön yli. Silloin me miehen kanssa käydään yleensä leffassa, syömässä, konsertissa tai vaan ollaan kotona. Muuten teemme paljon koko perheenä juttuja ja välillä esim. minä ja yksi lapsi ja välillä mies ja lapset jne.

Meillä lapset ovat vielä pieniä joten he menevät ajoissa nukkumaan, illalla sitten on aikaa vaikka jutella miehen kanssa syvällisemmin.