Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
onko täällä masentuneita? Kertokaa....
19.10.2014 |
...miten sairaus teillä alkoi ja ilmeni ja miten sitä hoidetaan? Luulen, että olen masentunut ja se kenties on jatkunut jo pitkään. Lääkärissä pitäisi puhua hoidosta, kai stä jotain lääkkeitäpitää alkaa syömään. Pelkään, että lääkkeet lihottavat ja tekevät olon huonoksi. Onko kukaan saanut painoa pudotettua masennuslääkkeitä syödessään.
ap
Kommentit (11)
Mulla sairaus ilmeni aggressiivisuutena ja epäluuloisuutena muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi olin itkuinen. Sitä olen hetkittäin vieläkin, saatan alkaa itkeä hillittömästi enkä osaa lopettaa. En usein myöskään tietä, miksi itken, vaikka yleensä jokin tietty asia laukaisee sen, esim. jonkin laulujen sanat tai satunnainen uutinen vaikka tuntemattomalle pikkulapselle sattuneesta tapaturmasta.
Olen koettanut välillä käydä puhumassa tästä asiasta, mutta olen tosi huono kertomaan asioistani vieraille ihmisille. Ajattelen, että mä nyt vain olen tämmöinen. Olen käyttänyt mielialalääkkeitä jo kohta 15 vuotta. Ne tasoittavat mielialaani niin, että aggressiivisuus pysyy poissa, samoin häiritsevin epäluuloisuus. Pystyn käymään töissä ja nukkumaan hyvin.
Lääkkeiden haitat: olen lihonut 20 kiloa. Se voi toki johtua muustakin kuin lääkkeistä, mutta koska mun ei koskaan ennen lääkitystä tarvinnut vahtia syömisiäni, vaan pysyin hoikkana vaivattomasti, uskon, että painonnousu johtuu niistä lääkkeistä. Toinen sivuvaikutus on, että samalla kun olen tyytyväisempi elämääni, älyni toimii mielestäni huonommin. En enää muista asioita yhtä helposti kuin aiemmin enkä hoksaa juttuja kuin ennen. Seksi ei kiinnosta, mikä on tietysti puolisolle erityisen ikävää, mutta miksipä se kiinnostaisi, kun olo on ilmankin tyytyväinen.
Olen yrittänyt päästä irti lääkkeistä, mutta jos käyn töissä, vanhat vaivat palaavat. En tiedä, saisinko samanlaista apua pelkästä terapiasta, mutta en usko, että saisin, koska uskon, että vaivani ovat osaksi perusluonteessa ja aivojen kemiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no onpa järkevää tehdä diagnoosi tällä lailla. Minulla on omat syyni miksi oln huolissani lihomisesta. Minulla mm uniapnea ja en tosiaan saa enää lihoa, tai tukehdun yöllä.
ap
Olen n saanut vasta diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Lääkehoito + terapia. Jätin kyllä lääkkeet pois kun unohtelin niitä niin paljon, että olin jatkuvasti joko huonovointinen lääkkeiden aloituksesta tai kärsin "sähköiskuista päässä"kun niiden vaikutus alkoi hävitä. Pelottavia lääkkeitä. Mutta ne auttoivat pysymään arjessa kiinni.
Minä olen ollut väsynyt jo vuosia. Jättäydyin syrjään kaikesta kivasta ja vain koitin pärjätä työssä. Koin vaikean eron parisuhteesta, mikä katkaisi selän. Makasin vain lattialla ja itkin. Kävin töissä, mutta tulos oli nolla. Istuin vain ja tein rutiinijuttuja. Nyt pikkuhiljaa eteenpäin. Jaksan atavata joskus ystäviä, joskus joudun perumaan kaiken. Kaikki tekeminen tuntuu selviämiseltä, olisin mieluiten vain kotona, makaisin lattialla ja nukkuisin. En silti jää kotiin, sillä olo on aivan karmea. Pelkään että voimat joku päivä vain loppuu, eikä mistään tule enää mitään.
nosto. Voi sinua, nro 9. Kuulostaa tutulta,sinnittely ja pärjääminen. Toivon sinulle parempaa oloa! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laihduin masennuksen takia alipainoiseksi... Siinä ei lääkkeet paljoa paina eikä niitä syömällä parane. Olen sairastanut yli 10 vuotta, kolunnut läpi osastot ja lääkeryhmät mutta apua ei vaan löydy. Seuraava askel sähköhoidot tai itsemurha.
Et viestisi perusteella kovin masentuneelta kuulosta kun lihominen ykköspelkona mielessä. Itse antaisin mitä tahansa että elämä tuntuisi taas elämisen arvoiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole enää masentunut, mutta toivottavasti vastaukseni kelpaa silti.
Masennus alkoi ns. kertarysäyksellä, vanhat asiat (mm. aikanaan huonosti käsitelty koulukiusaaminen) nousivat pintaan ja jäivät mieleen pyörimään. Olin jonkin aikaa, ehkä puolitoista kuukautta täysin maassa, en saanut nukuttua enkä jaksanut tehdä mitään, opiskelumotivaatio romahti täysin. Menin lopulta terveysasemalle sairaanhoitajan vastaanotolle itkemään (kirjaimellisesti) ja sain ajan lääkärille ja psykiatriselle sairaanhoitajalle. Sain lääkityksen ja kävin muutaman kerran siellä psyk. sairaanhoitajalla juttelemassa, kunnes sain lähetteen psykiatriseen sairaalaan. Kävin sairaalassa avohoidossa, enimmäkseen sairaanhoitajan vastaanotolla, osastohoitoakin suositeltiin mutta siihen en suostunut. Lääkitystä vaihdettiin, auttoi mielialaan ja toivuin aika nopeasti. Lääkityksellä oli omat haittavaikutuksensa, lihoin paljon lyhyessä ajassa ja lopettaminen oli vaikeaa, mutta en usko että ilmankaan olisin pärjännyt.
Alue: Aihe vapaa
Käyn tällä hetkellä hoidossa mm. Masennuksen vuoksi. Toki minulla on kaikkia muitakin mielenterveysongelmia todettu. Tällä hetkellä käyn siis puhumassa asioistani ja lääkehoidot on aloitettu.
Minulla on ollut ongelmia oikeastaan jo n. 14 vuotta ensimmäisen traumaattisen kokemuksen jälkeen. Niitä kertyi vuosittain vain lisää ja mitään ei koskaan käsitelty. Nyt 14 vuotta myöhemmin on jäljellä vain mielenterveyden rippeet eikä elämä tunnu miltään.
kovinkaan masentuneelta et tosiaan vaikuta jos mietit vain jotain lihomista tai painoa muutenkin tälläisessa tilanteessa. Kumpi on tärkeämpää, ehjä mielenterveys vai painon heittely? Mielialalääkkeitä ei kuitenkaan kovinkaan helposti välttämättä määrätä, eikä tämä nyt ainakaan kuulosta siltä että niitä tarvitsisit.