Miehen ystävä käyttää minusta nimeä, jota inhoan!
Olen perin oudossa tilanteessa; mieheni ystävä (ja tämän vaimo) käyttävät nimeä, jonka olen vaihtanut pois lähes 15 vuotta sitten! Nimeen liittyy painolasti, josta en halua keskustella yhdenkään sielun kanssa, ja kun lukion päätteeksi uskaltauduin viimein vaihtaa nimeni, olin tietysti äärettömän helpottunut. Vaihdoin virallisen nimeni lempinimeen, jota on käytetty niin kauan kuin saatan muistaa. Minua on kutsuttu tällä lempinimellä lapsena, vanhempani käyttävät sitä, samoin kaikki ystäväni ja sukulaiseni – vain ja ainoastaan nämä kaksi ihmistä jostain tuntemattomasta syystä puhuttelevat minua tällä pois vaihtamallani nimellä!
Selvennykseksi vielä, esim. jos kastenimeni olisi ollut Katriina ja lempinimi Katri niin olisin vaihtanut viralliseksi nimekseni Katri. Ja nämä kaksi henkilöä ainoina edelleen käyttävät tätä Katriinaa.
Tämä on NIIN outoa, en edes tiedä MISTÄ he tietävät vanhan nimeni – kenties kuulleet sen juoruna jostain. Mutta totta kai he myös huomaavat, ettei KUKAAN MUU käytä sitä nimeä! En tiedä miten sen nätisti ilmaisisin, että hei, lopettakaa toi! Nimiasia on mulle todella arka ja vanhassa nimessä ikävä kaiku, jota en todella haluaisi kuulla :(
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:09"]Olen perin oudossa tilanteessa; mieheni ystävä (ja tämän vaimo) käyttävät nimeä, jonka olen vaihtanut pois lähes 15 vuotta sitten! Nimeen liittyy painolasti, josta en halua keskustella yhdenkään sielun kanssa, ja kun lukion päätteeksi uskaltauduin viimein vaihtaa nimeni, olin tietysti äärettömän helpottunut. Vaihdoin virallisen nimeni lempinimeen, jota on käytetty niin kauan kuin saatan muistaa. Minua on kutsuttu tällä lempinimellä lapsena, vanhempani käyttävät sitä, samoin kaikki ystäväni ja sukulaiseni – vain ja ainoastaan nämä kaksi ihmistä jostain tuntemattomasta syystä puhuttelevat minua tällä pois vaihtamallani nimellä!
Selvennykseksi vielä, esim. jos kastenimeni olisi ollut Katriina ja lempinimi Katri niin olisin vaihtanut viralliseksi nimekseni Katri. Ja nämä kaksi henkilöä ainoina edelleen käyttävät tätä Katriinaa.
Tämä on NIIN outoa, en edes tiedä MISTÄ he tietävät vanhan nimeni – kenties kuulleet sen juoruna jostain. Mutta totta kai he myös huomaavat, ettei KUKAAN MUU käytä sitä nimeä! En tiedä miten sen nätisti ilmaisisin, että hei, lopettakaa toi! Nimiasia on mulle todella arka ja vanhassa nimessä ikävä kaiku, jota en todella haluaisi kuulla :(
[/quote]
Sinun pitää sanoa lyhyesti mutta ytimekkäästi että sinun nimesi on xxxxx. Ja jos joku sinua sillä vanhalla nimellä kutsuu niin älä reagoi siihen nimeen jos sillä yritetään saada sinun huomiosi. Jos joku sanoo että haloo puhuin sinulle niin sanot ett et kuullut nimeäsi. Jos vittuilu vanhalla nimellä jatkuu niin keksi ko. ihmisille ruma heidän huonoja puoliaan kuvaava nimi ja kutsu heitä joka käänteessä sillä nimellä niin kauan kun asia menee perille.
"Ole ystävällinen ja kutsu minua Katriksi. Se on minun nimeni."
Ei mitään lavastettua peli iltaa vaan teeppä näin ap :)
Eli ensi kerralla illanvietossa kun he sanovat Katriina, niin kasuaalisti ja ystävällisesti vähän kun ohimennen sanot että "Niin joo mun nimi on siis Katri itseasiassa eikä Katriina, et jos tossa on tullu joku sekaannus joskus :) " Ja sitte jatkat vastaamista siihen minkä ne otti puheeksi. Luulis menevän perille ja mun mielestä ihan ok tapa korjata virhe. Koska noinhan se voi olla, käynyt sekaannus tai väärinkäsitys.
Apua! Mulla oli joskus samanlainen tilanne. Nimenimuutos oli jotain tyyliin Ulriikka-Riikka/Justiina-Tiina eli tommoinen erikoinen vähän hölmön kuuloinen nimi, josta sain kuulla pilkkaaa vaikka kuinka paljon.
Eräs tuttavapariskunta kuitenkin kutsui minua tällä vanhalla nimellä. Enkä tiedä mistä he edes entisen nimeni saivat selville, sillä tutustuimme vasta nimenvaihdon jälkeen.
Kannattaisiko heille kertoa tuskastasi?
Ehkä käyttävät tietämättään vanhaa nimeäsi lempinimenä sinulle? Mutta siitä vain pyydät, että sinua kutsuttaisiin tästä lähin oikealla nimelläsi.
Voit pyytää heitä käyttämään nykyistä nimeäsi, ei siihen sen kummempaa tarvita. Ei voi käsittää miten naiset aina tekee väkisin kaikista asioista äärettömän vaikeita.
Tässä sinulle muutama vaihtoehto. Joko pyydät heitä käyttämään oikeaa nimeäsi. Tai alat käyttämään heistä vastaavasti jotain itse keksimiäsi nimiä (tyyliin jos mies on vaikka Mika kutsut häntä Mikaeliksi ja Päiviä Päivikiksi). Tai sitten vain olet hiljaa ja tyydyt tilanteeseen.
Jos lempinimesi (siis nykyinen virallinen nimesi) ja entinen nimesi ovat hyvin samankaltaisia, juuri kuten Katri ja Katriina, ymmärrän noita miehesi ystäviä. He varmaan olettavat, että virallinen nimesi "Katriina" on edelleen se oikea nimesi, eivätkä katso tuntevansa sinua niin hyvin, että käyttäisivät lempinimeksi olettamaansa "Katria".
Mutta jos kastenimesi oli esimerkiksi Riikka ja nyt olet vaihtanut sen Lauraksi, tästä ei tietysti voi olla kysymys, vaan käsittäisin miehen ystävien käytöksen silkaksi ilkeilyksi.
Koetapa kysyä mieheltä, mistä tuo "nimittely" johtuu, ja jos mies ei tiedä, kysy suoraan noilta ihmisiltä.
Seuraavan kerran kun he kutsuvat sinua 'katriinaksi', sano topakasti "nimeni on 'katri'". Eiköhän se tuolla mene perille ilman turhempia kyselyitä :)
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:15"]
Voit pyytää heitä käyttämään nykyistä nimeäsi, ei siihen sen kummempaa tarvita. Ei voi käsittää miten naiset aina tekee väkisin kaikista asioista äärettömän vaikeita.
[/quote]
Nimiasia on minulle henk.koht. erittäin arka. Olen kärsinyt sen vuoksi paljon. Sen takia se on vaikea, ei sillä ole sukupuolen kanssa mitään tekemistä :)
Kysyt, että miksi kutsuvat sinua tällä nimellä koska nimesi on XX.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:19"]
Jos lempinimesi (siis nykyinen virallinen nimesi) ja entinen nimesi ovat hyvin samankaltaisia, juuri kuten Katri ja Katriina, ymmärrän noita miehesi ystäviä. He varmaan olettavat, että virallinen nimesi "Katriina" on edelleen se oikea nimesi, eivätkä katso tuntevansa sinua niin hyvin, että käyttäisivät lempinimeksi olettamaansa "Katria".
Mutta jos kastenimesi oli esimerkiksi Riikka ja nyt olet vaihtanut sen Lauraksi, tästä ei tietysti voi olla kysymys, vaan käsittäisin miehen ystävien käytöksen silkaksi ilkeilyksi.
Koetapa kysyä mieheltä, mistä tuo "nimittely" johtuu, ja jos mies ei tiedä, kysy suoraan noilta ihmisiltä.
[/quote]
En millään haluaisi uskoa sitä, mutta joku ikävä fiilis siitä jää kun heidän kanssaan on tekemisissä ja vanha nimeni pompsahtaa tuon tuostakin esille. Sitä suorastaan viljellään, vähän epäilyttävänkin tiuhaan. Eihän suomen kielessä juuri käytetä vastapuolen nimeä keskustelussa, mutta ko. ihmisen kanssa se tulee vähän väliä.
Niin siis etkö ikinä ole pyytänyt heitä kutsumaan sinua oikealla nimelläsi? Itket vaan täällä asiasta?!
Sanot vain että alkaa kutsuko minua sillä nimellä sillä se ei ole nimeni. Simple as that.
Eikö sun mies ikinä reagoi tähän mitenkään? Siis sano ystävälle, että "ei se ole mikään Minna vaan Aino"? Outoa, jos ei.
mikä helvetin painolasti voi nimeenkin liittyä?? Naiset....
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:41"]
mikä helvetin painolasti voi nimeenkin liittyä?? Naiset....
[/quote]
Käytä mielikuvitustasi! Putkiaivo...
[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:41"]
mikä helvetin painolasti voi nimeenkin liittyä?? Naiset....
[/quote]
En nyt tiedä mitä aloittajalle on sattunut, mutta hatusta heitän että jos oma nimi on Liisa, ja sitten vaikka setä on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen ja hokenut "Liisa, Liisa, oih Liisa" samalla kun klääppii ja touhuaa, niin nimeen voi liittyä aika paljon karmeita muistoja joista haluaa päästä eroon.
Kyllä naiset ovat hassuja juu-uh.
Nuo ihmiset muistavat nimesi väärin! Joillain on surkea nimimuisti. Vaimo on kysynyt mieheltään että "mikä sen Petterin vaimon nimi onkaan" mies on muistanut väärin ja vastannut että Katriina ja nyt he ovat molemmat siinä uskossa että juuri se on nimesi ja muut käyttävät jotain lempinimeä. Varsinkin kun et ole heitä koskaan korjannut asiassa.