Mitä mieltä miehestä, joka eronnut?

up

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:02"]

Seurustelen eronneen miehen kanssa ja enää en ikinä haluaisi eronnutta! Asia on itselleni vaikea ja jos joku ottaa ex-vaimon puheeksi, se on minulle kuin punainen vaate. Kellekkään siitä ei voi puhua, kun kukaan ei ahdistuksen aihetta ymmärrä. Exä on muutenkin niin rasittava ihminen, jotenkin heikkolahjainen, kyseenalaistan miehen harkintakyvyn jatkuvasti tämän takia..

[/quote]

Haluaisin kysyä sinulta, olisiko sillä merkitystä, jos exä ei olisi heikkolahjaisen oloinen? Jos exä olisi esimerkiksi ns. "fiksu ja filmaattinen", olisiko se nykytilannetta pahempi vai vähempi paha?

[/quote]

Hei! Kuvittelisin tilanteen olevan parempi. Asia on hankala perustella järkevästi, mutta kun mies on siis menneisyydessä valinnut huonoimman mahdollisen puolison itselleen, niin tulee semmoinen ajatus, että hänellä ei ole kovin korkea vaatimustaso puolison suhteen.

En usko kovinkaan paljon mihinkään "tasoihin" ihmissuhteissa, mutta tuo ex vetää kunnioitustani miestä kohtaan alemmas. Onneksi sentään älysi erota ja toivon, että hän on viisastunut asiasta ja uskon, että hänelläkin on oikeus olla onnellinen, siksi ei asian takia olla erottu. Varmasti jättäisin, jos olisivat lapsia hankkineet.

Saan sontaa niiskaani varmasti mielipiteestäni, mutta jokaisella on oikeus omaansa. Miehelle olen mielipiteeni kertonut ja jättänyt asian sikseen, koska tiedostan kyllä miten "epäreilua" on tuntea noin.

Olen vähän päälle parikymppinen nainen.

T. 3

Riippuu tietysti onko lapsia. Silloin joutuu tekemisiin exän kanssa. Mitäpä tuolla on väliä? Jos on kahdesti eronnut niin syynäisin varmaan jo aika tarkkaan syyt.

Seurustelen eronneen miehen kanssa ja enää en ikinä haluaisi eronnutta! Asia on itselleni vaikea ja jos joku ottaa ex-vaimon puheeksi, se on minulle kuin punainen vaate. Kellekkään siitä ei voi puhua, kun kukaan ei ahdistuksen aihetta ymmärrä. Exä on muutenkin niin rasittava ihminen, jotenkin heikkolahjainen, kyseenalaistan miehen harkintakyvyn jatkuvasti tämän takia..

Alkuperäisessä kysymyksessä oli tarkoitus rajoittaa kysymys tilanteeseen, jossa yhteisiä lapsia ei ole, mutta yhteistä historiaa sitäkin enemmän.

En itse miehenä ole aivan varma mitä eronneesta naisesta ajattelisin. Sinänsähän siinä ei ole mitään pahaa ja ero avioliitosta taitaa nykypäivänä olla ennemminkin sääntö kuin poikkeus (eikös ainakin puolet avioliitoista pääty eroihin?), mutta silti jokin siinä on häiritsevää ja haluaisin tietää onko minun ajattelussani jotain väärää, kun koen, että ajatus eronneesta naisesta ei ole houkuttava.

Osaan objektiivisesti ajatella, että eihän siinä ihminen mene pilalle, jos on pitkää yhteistä historiaa toisen kanssa, mutta silti tunteeni sanovat toista. Edelleen - mitä mieltä te olette?

t. AP

Ikä on mielestäni tässä myös merkitsevä asia. Uskon, että alle 30-vuotiaat ajattelevat asiasta aivan eri tavalla kuin esimerkiksi yli 50-vuotiaat. Itse olen hieman alle 30-vuotias.

t. AP

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:02"]

Seurustelen eronneen miehen kanssa ja enää en ikinä haluaisi eronnutta! Asia on itselleni vaikea ja jos joku ottaa ex-vaimon puheeksi, se on minulle kuin punainen vaate. Kellekkään siitä ei voi puhua, kun kukaan ei ahdistuksen aihetta ymmärrä. Exä on muutenkin niin rasittava ihminen, jotenkin heikkolahjainen, kyseenalaistan miehen harkintakyvyn jatkuvasti tämän takia..

[/quote]

Haluaisin kysyä sinulta, olisiko sillä merkitystä, jos exä ei olisi heikkolahjaisen oloinen? Jos exä olisi esimerkiksi ns. "fiksu ja filmaattinen", olisiko se nykytilannetta pahempi vai vähempi paha?

En huolisi. Sivusta seurannut tällaista toisen kierroksen avioliittoa ja se ei hyvin päättynyt. Kyllä siihen ensimmäiseenkin eroon yleensä joku hyvä syy on.

[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 22:55"]Hei,

Mitä mieltä olette miehestä, joka on kokenut avioeron? Onko tämä ehdoton deal-breaker? Aiheuttaako yhteinen historia ex-vaimon kanssa ikäviä tunteita? Oletteko itse olleet avioliitossa ja eronneet? Minkä ikäinen itse olette?

Kiitos vastauksista!
[/quote]
Mitä väliä erolla on? Jokaisella on menneisyys, outoa jos ei olisi. Lapset on sitten toinen juttu, vievät haluttavuuden pakkasen puolelle ainakin näin lapsettoman 36-vuotiaan silmissä. Joku yhäri varmaan kelpuuttaa nekin, vähän kuten läski toisen ylipainon.

Kasi jatkaa, että avioero ei ole minusta mitenkään avoeroa ihmeellisempi juttu. Itselläni vain jälkimmäinen takana, en pidä naimisiinmenoa yhtään mikään, voin joskus mennä jos se on kumppanille tärkeää, mutta itselle se ja sama.

No jaa, itse olen eronnut ja seurustelen eronneen miehen kanssa. Mulla ikää 27vuotta.

Ehkä ainoa mitä teen eritavalla on se että puhun suoremmin asioista, niin hyvistä kuin pahoista. En jää miettimään enkä vihjaile. Pidän huolen että mies ymmärtää mitä tarkoitan ja että ymmärrän oikein mitä mies tarkoittaa sanoessaan jotain. Tämä on pitänyt suhteemme läheisenä

Toisaalta olen myös oppinut, etteivät lupaukset merkitse miehille mitään. He sanovat tekevänsä jotain, mutta mitään ei ikinä tapahdu. Molemmissa suhteissa sama kaava on toistunut.

Jokaisella meistä on menneisyys. Ja jos lapsia on niin menneisyys on konkreettisemmin läsnä kuin ilman lapsia. Toisaalta, jos ei kestä sitä että exän kanssa on pakko olla tekemisissä kerran kahdessa viikossa 5min, niin voivoi. Eikä sekään jatku loputtomiin, kun lapset kasvaa he voivat kulkea itsekseen välit.

Miehen avioero olis mulle vaikea pala, varsinkin jos nainen olis esim lasten kautta vielä miehen elämässä tai jos erosta olis vain vähän aikaa. Suurta rakkautta pitäs olla et pääsisin tuosta yli ja naimisiin en kerran jo eronneen kanssa menisi. Paljo riippuu kyllä ihmisten käytöksestä.

Ensi treffeillä olis aika hyytävä isku kuulla avioerosta. Jollain tavalla niin naivisti uskon vaan yhteen suureen rakkauteen :)

N22

Olen naimisissa joten en ole niin tosissani miettinyt mutta jos eroaisin niin eronneen miehen kanssa jolla olis jo omat lapset tehtynä voisin kuvitella olevanikin. En halua enempää lapsia niin lapsettoman miehen kanssa en voisi vakavasti alkaa seurustella. Jos siitä alkaisi tulla jotain vakavampaa niin haluaisin tietysti tietää mitkä syyt johtivat eroon. Ja alkaisi kyllä epäilyttää jos mies löytäisi ne syyt vain exästään.

Pakko myöntää, että minua kyllä epäilyttäisi, huomattavan paljon. Olen itse erittäin varovainen naimisiinmenon suhteen ja aion tehdä sen korkeintaan kerran elämässäni. Ajattelen, että toisella kierroksella olevan henkilön suhtautuminen ja arvomaailma olisivat hyvin erilaiset kuin omani, enkä usko tämän edesauttavan hyvän ja kestävän suhteen luomisessa. Itse asiassa ajattelen, että eroon päätynyt ihminen ei lähtökohtaisestikaan arvosta pitkää liittoa yhtä paljon kuin itse sellaista arvostan, eikä siis ole valmis yhtä suuriin kompromisseihin sen saadakseen. Tällaisen ihmisen kanssa pariutuminen asettaisi minut alusta lähtien altavastaajan asemaan. Toisaalta avioliitoissa on aina kaksi osapuolta, eikä toinen voi yksipuolisesti jatkaa liittoa vaikka se olisi hänelle kuinka tärkeää tahansa. Lopulta suhtautumiseni siis riippuisi siitä, mitä mies itse kertoisi arvoistaan ja aiemmasta liitostaan, ja kokisinko voivani luottaa hänen rehellisyyteensä ja itsekritiikkitaitoihinsa.

Olen 36-vuotias nainen ja elänyt avoliitossa tällä hetkellä 12 vuoden ajan. Naimisissa en ole ollut, enkä menekään ellei tule juridista insentiiviä solmia sen tyyppinen sopimus (käytännössä lapsi olisi tällainen).