Miten niin Helsingissä ei ole paikkaa minne mennä?

Kannattaa muuttaa maalle. Ei meillä ollut asian suhteen ongelmaa. Itse olen kasvanut ankaran kurin alla kiihkouskovaisen isän laittaessa älyttömiäkin rajuja: Ei antanut lupaa osallistua koulun tanssitunneillekaan. Paras kaverini oli alkoholistiperheestä, kuten myös puolisoni. Me kaverin kanssa olemme kotoisin pienestä kirkonkylästä, puolisoni ihan kunnon maalta. Ei meillä koskaan ollut ongelmia sen suhteen, että eikö olisi paikkaa minne mennä. Eikä sitä meille kukaan tullut valmiiksi tekemään tai osoittamaan. Aina oli tekemistä, eikä tarvinnut ketään hakata, kenenkään meistä.

Ehkä ongelma ratkaistaan sillä, että kuljetetaan huono-osaiset nuoret (perheineen) maaseudulle. Harrastuksetkin olivat halpoja, kun ei meillä ollut lähiseudullakaan mahdollista harrastaa mitään kallista. Vois itä harrastaa muutakin kuin jääkiekkoa, pianonsoittoa tai ratsastusta. Lintujen bongailu=ei välttämättä maksa mitään, kiikareita saa muutamalla kympillä. Lenkille pääsee ilmaiseksi, lenkkarit ei paljoa maksa ja kävellä voi samoissa kengissä kuin hakata muitakin. Joka on lahjakas piirtäjä, siihen saa alkumateriaaliat muutamalla kympillä. Kesä-aikana pääsee uimaan ilmaiseksi rannalle. Kaupungissa omat lapsen ovat harrastaneet kamppailulajeja, puku muutama kymppi (minulla on muuten yksi tai kaksi noin 160 cm pukua, voin lahjoittaa ne jollekin kun aito tarvitsija löytyy) ja seuramaksu taisi olla satasen luokkaa/vuosi ja näihin löytyy ryhmiä takuulla kaikille. Vaikea uskoa, etteikö Helsingin kokoisesta kaupungista löytyisi jotain seuratoimintaa, josta löytyy jokaiselle jotain. Ei ole pakko aina olla samojen tyyppien kanssa ja nimenomaan yksi ratkaisu ongelmaan onkin erottaa jengiläiset erilleen. Vapaaehtoistyötä on pilvin pimein. 

Tätä juttua saa vapaasti kopioida.