Miksi jouduin imukuppisynnytykseen, johtuikohan epiduraalista?

Epiduraali vei minultakin ponnistamisen tarpeen, mutta onneks ei tarvinnu imukuppia.

Ei samanlaista. Sain molemmilla epiduraalin, toinen imukupilla ja toinen ilman. En edes ajattele asiaa kolme vuotta myöhemmin :). Sulla on pää hormonihuuruissa, koita nyt rauhoittua. Hali!

Synnytin ilman puudutteita ja kesken ponnistusvaiheen supistukset heikkeni ja samalla ponnistamisentarve katosi. Touhua vauhditettiin sitten tipalla ja vauva syntyi ilman imukuppia reilun tunnin ponnistusvaiheen jälkeen. Ihan vain, että voi mennä myös näin vaikka epiduraalia ei ollutkaan.

Aloittaja, kokemuksesi on ihan kuin mun eka synnytys. 4-5 cm kohdalla kätilö sano että jos haluut epiduraalin ni nyt on otettava. Ja et jos en ota ni sit on turha itkeä kipua. No otin tietty ensisynnyttäjänä ku en tienny millaseksi kipu yltyy. Meni tunto kokonaan ja olin ku halvaantunut. En tuntenu yhtään ponnistamisen tarvetta ja sit tunnin ähräyksen jälk 2klöä paino mahasta, 2piti jalkoja, yks huus ja lääkäri repi imukupilla joka irtos kolmesti.. Mulle eppari ja vauvalle iso haava päähän :( se oli niin perseelleen menny synnytys et edelleen käyn pelkopolilla vAikka siitä on 5,5vuotta ja oon täs välis synnyttäny lähes luomuna yhen ilman mitään ongelmia. Nyt rv 26 ja taas sen ekan synnytyksen kauhut on mielessä. Että käy puhumassa jos se mietityttää.

T. Ei enää ikinä epiduraalia

[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 23:33"]Aloittaja, kokemuksesi on ihan kuin mun eka synnytys. 4-5 cm kohdalla kätilö sano että jos haluut epiduraalin ni nyt on otettava. Ja et jos en ota ni sit on turha itkeä kipua. No otin tietty ensisynnyttäjänä ku en tienny millaseksi kipu yltyy. Meni tunto kokonaan ja olin ku halvaantunut. En tuntenu yhtään ponnistamisen tarvetta ja sit tunnin ähräyksen jälk 2klöä paino mahasta, 2piti jalkoja, yks huus ja lääkäri repi imukupilla joka irtos kolmesti.. Mulle eppari ja vauvalle iso haava päähän :( se oli niin perseelleen menny synnytys et edelleen käyn pelkopolilla vAikka siitä on 5,5vuotta ja oon täs välis synnyttäny lähes luomuna yhen ilman mitään ongelmia. Nyt rv 26 ja taas sen ekan synnytyksen kauhut on mielessä. Että käy puhumassa jos se mietityttää.

T. Ei enää ikinä epiduraalia
[/quote]

Onpa kauhea kokemus sinulla :( toivotaan, että kolmas menee paremmin kuin eka

Älä syytä itseäsi tuosta synnytyksestä. Ei se tarkoita, että olet epäonnistunut synnytyksessä vaikka imukuppia käytettiinkin. Joskus ponnistaa väärään suuntaan tai muuten on siinä vaiheessa jo niin väsynyt ettei enää jaksa, tai anatomisesti 'jotain' on edessä. Hyvä että käyttivät sitä ja saivat vauvan ulos ennen kuin vauva väsyi!

Minä menin synnytyssaliin, kun olin 7 cm auki ja siinä heti sitten laitettiin epiduraali ja samalla oksitosiinitippa. Epiduraali tosiaan vei kaiken tunnon pois (kuten tarkoituskin vissiin). Yhtäkkiä kätilö vaan sanoi, että nyt voisi ponnistaa. En nähnyt edes ruudulta supistuksia, joten ponnistin vaan täysiä, kun kerran käskettiin. 18 minuuttia merkittiin ponnistusvaiheeksi, vaikka tuntui ehkä viideltä minuutilta. En tiedä, oliko siitä apua, kun olin käyttänyt ponnistusharjoituslaitetta raskauden loppuvaiheessa. Oksitosiinitippa varmaan ainakin auttoi (en tiedä, laitetaanko se aina epiduraalin kanssa).

Ensimmäiseltä sain ediduraalin ja se auttoi. Ponnistusvaihe tuntui puristuksena mutta muuten oli helppo ponnistaa. Ei repivää kipua. Toiselta ei muka ehditty antaa ebiä vaikka aikaa kyllä oli. Ponnistaminen kävi niiin kipeää että tuntui ettei sitä kestä. Vaihe pitkittyi. Paljon pahempi oli kaikin puolin. Lapset aika tarkkaan saman kokoisia.

Mulle laitettiin epiduraali joka vei supistukset ja ponnistamisen tarpeet, sitten laitettiin oksitosiinia joka ei juuri vaikuttanut. Koitin parhaani mukaan ponnistaa, vaikka se tuntui äärimmäisen kivuliaalta. Homma ei edistynyt ja olin ihan hysteerinen kivusta, joten imukuppi otettiin käyttöön. Vauva saatiin ulos pikaisesti. Vauvan pää oli hieman kiertyneenä synnytyskanavassa, joka ehkä vaikutti siihen etten saanut vauvaa ulos ilman apua. Mutta tuo epiduraali varmasti vaikutti asiaan myös. Äitinikin synnytti imukupilla, mutta ilman epiduraalia. Ehkä meidän lantioissa on jotain häikkää? Molemmat kun oltiin terveitä, nuoria, normaalipainoisia ja ihan hyväkuntoisia. Seuraava mahdollinen synnytys mietityttää kovasti. En pärjää kivun kanssa joten on ehkä pakko ottaa epiduraali. Toisaalta en halua toista noin pitkää ja vaikeaa synnytystä, ehkä luomuna synnytys etenisi paremmin. Hankala asia.

Minulla samantapainen kokemus ponnistusvaiheen vaikeutumisesta. Olen synnyttänyt kolme ensimmäistä lastani ilman selkäpuudutusta ja joka kerta ollut selvä ponnistamisentarve, jolloin ponnistusvaihe mennyt nopeasti ja hyvin. Olen tuntenut että kehoni on kertonut selvästi mitä tehdä. Nyt neljännessä synnytyksessäni otin spinaalipuudutuksen enkä yllätyksekseni tuntenut ponnistamisentarvetta lainkaan. Lapsi syntyi ilman imukuppia mutta jouduin siirtymään jakkaralle kun muuten ei vauva lähtenyt liikkeelle. Yritin ponnistaa kätilön ohjeen mukaan mutta tiedostin selvästi etten osaa suunnata ponnistusta oikein turtumuksen takia. Synnytys oli kivuton, mutta tunsin itseni ulkopuoliseksi ja hieman pettyneeksi. tuli myös pieniä kudosvaurioita, mitä ei aiemmin, vaistomaisesti ponnistaessa ole tullut. (toki vaurioiden syy voi olla myös synnytysten lukumäärässä eikä puudutteessa..) jos synnyttäisin viidennen, päätyisin silti jälleen ehkä puudutukseen, sillä onhan kipujen häviäminen niin helpottavaa kun tilanne on ns päällä. Ja valitsisinpa kumman tavan tahansa niin vauvan syntymähän siinä on Se hienoin ja tärkein asia :)

No mulla taas epiduraali ei toiminut kivut oli hirveät ja tyttö meinasi pudota lattialle kun synty kerralla mötkähti pöydälle ja kätilö vaan nauro.
17 tikkiä kiitos tuli..

Minä sain epiduraalia (omasta tahdostani ja pyynnöstäni) 2,5 annosta. Vauva ei laskeutunut odottelusta huolimatta, joten sain käskyn alkaa ponnistamaan. En tuntenut epiduraalin vuoksi ponnistuksen tarvetta, mutta ponnistin aina, kun jaksoin. Vaihe kesti yli kaksi tuntia, jonka aikana minua varoiteltiin jatkuvasti sektion mahdollisuudesta. Kun vauva syntyi minun ponnistusteni ja imukupin yhteistyöllä, olin aivan uskomattoman onnellinen ja tyytyväinen synnytykseeni. En kokenut imukuppia millään tavalla pettymykseksi ta epäonnistumiseksi, koska sen ansiosta vältin sektion.

No jaa, mä sai. Avautumisvaiheen aikana kaksi annosta epiduraalia. Olin todella kipeä. Mutta se ei edtänyt ponnistamista. En ole varma tunsinko sitä "ponnistamistarvetta", josta aina puhutaan, mutta kätilö auttoi ja minä pistin ihan kaikki voimani likoon ja 10min jälkeen esikoinen oli pihalla, ilman mitään imukuppeja tai muutakaan. Mulle epiduraali oli suuri helpotus, kivut oli niin hurjat. Eikä tuntunut tikkienkään laitto missään kun epiduraali (ja paikallispuudute myös) vaikutti edelleen :) mutta eipä sitä tarvinnut kuin kaksi tikkiä..

Mulla esikoissynnytys päättyi 2,5 tunnin ponnarin jälkeen imukuppisynnytykseen. Mullehan lisäsivät lääkettä koko ajan, etten mä tuntenut mitään. En mä osannut silloin synnytyksessä vaatia ja yleensäkään tiennyt mistään mitään, vaan menin täysin kätilön ja lääkärin ohjeilla.

Kyllä mä pitkälti laitoin tuon ponnistusvaiheen venymisen epiduraalin piikkiin. Vaikka lapsi kyllä tuli päävinossa uloskin, sen takia kuulemma se ponnistusvaihe tuntui erilaiselta. Se ei kohdentunut oikein. Tiedä näistä sitten.

Seuraavissa synnytyksissä en sitten ottanut yhtään mitään kivunlievennystä. Ilokaasua en ekassa osannut käyttää, joten en edes kokeillut uudestaan. Kalvojen puhkaisujen jälkeen toka lapsi oli maailmassa vartissa. Kolmanteen kalvojen puhkaisuun, kirjattiin minuutti ponnistusvaihetta. Sattuhan se niin perkeleesti molemmilla kerroilla, mutta paremmin olin mukana synnytyksissäkin. Toisaalta olihan näissä jo kokemustakin mukana. ;)

Eli kuuntele itseäsi ja kroppaasi. Epiduraali oli mulle liian voimakas aine.

Esikoinen nyt 14v ja kaikki hyvin. Reipas nuori mies, kasin oppilas koulussa. Että jos siitä imukupista pelkää jääneen asioita, ei ainakaa vielä ole ilmeentynyt. (nuoremmatkin samaa sorttia)