Miksi annan aina miehen pompottaa mua?

Ollaan käymässä läpi todella isoa kriisiä miehen uskottomuuden jäljiltä, tarkoituksena kuitenkin jatkaa yhteiseloa kaikesta huolimatta. Asutaan tällä hetkellä erillään, mutta tiiviisti ollaan miltei päivittäin tekemisissä. Samoin pariterapiassa käydään viikoittain. Jokin aika sitten tuli riitaa jostain, kun mies oli käymässä luonani. Hän poistui paikalta ja oli painellut suoraan baariin. Ei mulle kertonut mitään eikä tuskin olisi kertonutkaan, ellen olisi sattunut kysymään seuraavana päivänä. Minun mielestä tässä tilanteessa, jossa luottamusta on nolla, niin ei ole kauhean fiksu ratkaisu lähteä baariin kertomatta siitä mulle. Noh, mieskin siinä sitten hoksasi, että eipä tainnut olla järkevä veto alkuunkaan ja ehdotti, josko ei sitten tässä hetkeen käytäis ollenkaan baareissa, yksin eikä erikseen. Ok, passaa mulle, koska en muutenkaan viihdy siellä kovinkaan usein.
Mies joutuu työnsä puolesta reissaamaan paljon, usein ulkomaita myöten ja nyt seuraavat kolme viikkoa taas reissussa viikot, viikonloput juuri ja juuri ehtii olla maisemissa. Noilla reissuilla "joutuu" käymään "edustamassa" baareissa, joten yhteinen sopimuksemme on niiltä osin yhtä tyhjän kanssa. Nyt yksi ystäväni kysyi minua mukaansa koiranäyttelyyn, joka sattuu olemaan juuri isänpäivän aikaan. Kerroin asiasta miehelle, joka veti tietysti heti sääli mua -korttinsa esiin ja alkoi jaamailla sitä, että kun meillä on nyt ollut tätä kriisiä ja kaikkea, niin ois kyllä paljon mukavampi kun vietettäisiin isänpäivää koko perheellä. Ja voitaisiin sitten koko perheellä käydä yhdessä reissussa joskus. Niimpä niin, sitä odotellessa.
Tuntuu, ettei mulla ole enää muuta elämää kuin paimentaa lapsia, omat harrastukset saaneet jäädä kun ei ehdi tehdä muuta, kuin kuskata lapsia heidän harrastuksiin kun mies ei ole koskaan maisemissa. Tuntuu kuin kulkisin aamusta iltaan kuin ohjelmoituna, ilman hetkenkään irrottautumista arjesta. Tunnen aina syyllisyyttä menoistani, mikäli menen jonnekin yksin, oli se sitten tyttöjen ilta tai ihan vain vierailu toisella paikkakunnalla ystävän luona. Mies saa aina jotenkin kummasti olemuksellaan ja käytöksellään aikaan sen, että mulle tulee syyllinen olo. Olen hänelle asiasta maininnut ja aina hän hyvin auliisti lupaa, että totta kai sä voit mennä ja käydä, ei siinä mitään, mutta sanaton viestintä kertoo kaikkea muuta. Kai olen liian kiltti ja alistuvainen ja annan turhaan pompottaa...