Tampere on yhtä tietyömaata tällä hetkellä
Ei pelkästään keskustassa, vaan lähes joka puolella on jokin katu suljettuna tällä hetkellä jonkin tietyömaan takia.
Hyvä toki että kaupunki kehittyy, mutta ärsyttääkö muitakin jatkuvat tietyömaat?
Kommentit (3)
Kyllä ärsyttää. Aionkin vapauttaa lähivuosina kauniin kotini jollekin toiselle ja muuttaa vähemmän vetovoimaiselle seudulle. Tuntuu, että Tampereen parhaat vuodet on nähty ja tulevaisuudessa (tai enää nytkään) kaupunki ei ole sitä, mitä itse kaipaan.
Ei se mitään Minun kotikaupunkini taas on yhtä purkutyömaata. Keskustasta puretaan 1960-90 luvulla sinne silloisen kaavan mukaan rakennetuja matalia kerrostaloja, jotta tilalle voidaan rakentaa isoja ja mahottoman korkeita ja kalliita torneja senioreille, vanhuksille ja muuten palvelun tarpeessa oleville sekä opiskelijoille. Tavoitteena on kapitalistien vaurastumisen lisäksi kaupunkikeskustan ennalleen palauttaminen, kun se saatiin aikanaan hiljaiseksi siirtämällä liikekeskukset lähiseudun pelloille ja muuttamalla pääkadut kävelykaduiksi.
jep jep.