Lue keskustelun säännöt.
Muita katkeroituneita?
05.10.2014 |
Minulla on hyväpalkkainen työ, jossa viihdyn. Rahahuolia ei oikeastaan ole. Silti elämäni tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta, sillä minulla ei ole ystäviä eikä oikeastaan edes kavereita, parisuhteesta puhumattakaan. En ole koskaan edes suudellut ketään. Minulla oli mutkikas lapsuus, joka on jättänyt arvet, joiden en usko koskaan paranevan. Vietän kaiken vapaa-aikani yksin ja toivoisin asiaan muutosta, mutta en vain enää näin pitkän yksinäisyyden jälkeen osaa saati uskalla ystävystyä kenenkään kanssa. Olen katkera vanhemmilleni ja koulukiusaajalleni, jotka tekivät minusta tällaisen. Mutta olen myös katkera itselleni, koska en osaa kääntää elämäni suuntaa.
Kohtalotovereita? Muita katkeroituneita? Kertokaa tarinanne.
Kommentit (13)
Sun pitää löytää joku jolla samaa taustaa - älä menetä toivoasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä työkaverit? Saako heistä seuraa jonnekin?
Mulla kans sisällä katkeraa vihaa. Mulle on käynyt paremmin, mutta ei voi sanoa, että olisin vieläkään onnellinen. Päinvastoin menossa elämäni isoin kriisi. Lapsuudesta mullakin tämä johtuu, mulla oli äiti, joka kaikin tavoin mm. sorti minua ja isä vain jätti mut selviytymään itse äidin kanssa.
Kriisissä on se hyvä puoli, että se vie mua silti pois pahasta kohti jotain muuta, toivottavasti parempaa, mutta mä uskon niin.
Olen ollut hyvin yksinäinen minäkin, vaikka mulla on perhe. Avautuminen on minulle todella vaikeaa, vaikka puhun paljon. Vaikea, menetetty rakkaus erääseen vanhaan rakkauteen, joka aktivoitui kesken perhe-elämän toisen kanssa, avasi koko kriisin kaikessa kauheudessaan. Mutta sain romahtaa mun miehen (joka on vain järkimies, koska tunteita en aiemmin tuntenut tai hyvin ohuita) tuella ja se on nyt se, mistä koitan pitää kiinni, että jaksan kahlata sen läpi, mitä en ole ennen uskaltanut tunteakaan. Sen enempää siihen menemättä, mitä kaikkea se sisällään pitää, mutta rakkaus siellä on, pettymykset, mitätöinti jne.
Jos kerta rahaakin on tarpeeksi, niin kannattaisi ehkä hakeutua johonkin ratkaisukeskeiseen terapiaan, niin saisit sen kyvyn muuttaa elämääsi. Zit ei tarvisis olla katkera enää.
Olen katkera ja yritän olla näyttämättä sitä. Istun pyörätuolissa ja olen kyllästynyt hankalaan elämään ja ajoittaisiin kipuihin. Teininä mietin usein itseni tappamista. Pystyn asumaan yksin ja haaveilen parisuhteesta ja perheestä, joten toivo ei ole kokonaan mennyt. Vaikka en haluaisi olen katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 21:39"]
Jos kerta rahaakin on tarpeeksi, niin kannattaisi ehkä hakeutua johonkin ratkaisukeskeiseen terapiaan, niin saisit sen kyvyn muuttaa elämääsi. Zit ei tarvisis olla katkera enää.
[/quote]
Terapiaanhan voi saada kelan tukea 2,5 vuotta. Sanoo vaan työkyvyn olevan uhattuna. Tietty hankalaa, jos juuri se on alue, mistä nauttii, mutta säteileehän se pian sinnekin jos muu elämä on ihan kuraa. Kannattaa miettiä sellaista skenaariota että menettää työkyvyn surujen ja katkeruuden takia ja maalailla sitä lääkäreille ja kelalle. Koska jos mitään ei tapahdu se voi hyvinkin olla totta jonain päivänä. Ja fakta kuitenkin on, että tukea myönnetään sitä helpommin mitä nuorempi (tuottavampi) ihminen voi olla kyseessä.
Minullakin oli varsin paska lapsuus ja se teki minusta aika heikon ihmisenä. En ole oikein päässyt elämässä eteenpäin. En ole koskaan seurustellut vakavasti ja siksi en ole lapsiakaan saanut. Taloudellisestikin menee aika surkeasti. Yritän näitä asioita korjailla, vaikka tähän asti tulokset ovat olleet surkeita. Lasten hankkimiseen ei taida enää biologinen kello riittää.
Terapiassa olen ollut pariinkin otteeseen, mutta niidenkin onnistuminen ilmeisesti vaatii sellaista sosiaalista kyvykkyyttä mitää minulla ei ole, varmaan siksi kun olin koko lapsuuden niin yksin. Kaiken huipuksi terapiasuhteet eivät loppuneet minun omasta päätöksestäni, ja niiden loppumiset ovat minulle oikeastaan hylkäämiskokemuksia muiden joukossa.
Ennen en ollut kateellinen mistään, mutta nykyään ihan rehellisesti ärsyynnyn ihmistä joilla näyttää kaikki asiat menevän putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 21:39"]
Jos kerta rahaakin on tarpeeksi, niin kannattaisi ehkä hakeutua johonkin ratkaisukeskeiseen terapiaan, niin saisit sen kyvyn muuttaa elämääsi. Zit ei tarvisis olla katkera enää.
[/quote]
Terapiaanhan voi saada kelan tukea 2,5 vuotta. Sanoo vaan työkyvyn olevan uhattuna. Tietty hankalaa, jos juuri se on alue, mistä nauttii, mutta säteileehän se pian sinnekin jos muu elämä on ihan kuraa. Kannattaa miettiä sellaista skenaariota että menettää työkyvyn surujen ja katkeruuden takia ja maalailla sitä lääkäreille ja kelalle. Koska jos mitään ei tapahdu se voi hyvinkin olla totta jonain päivänä. Ja fakta kuitenkin on, että tukea myönnetään sitä helpommin mitä nuorempi (tuottavampi) ihminen voi olla kyseessä.
[/quote]
Mistä alapeukku? Jos "valehteluun" yllytyksestä, niin ihmettelen, pakkohan se on, että ap saa sen terapian, jota tarvitsee ihan yhtä paljon kuin sekin, joka on onneton ja siinä kärsii työkyky. Ap:llä sosiaalinen puoli ja minäkuva. Kela saa aivan hyvin korvata jokaisen kärsivän ihmisen terapian. Ja vastaa, muumio, eläkä vaan alapeukuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen katkeroitumassa.
Minulla ei ole mitään muuta kuin pienipalkkainen työ ja tämä netti. Syitä en jaksa luetella.
minulla oli todella hankala nuoruus, mutta onnekseni minulla oli 17-19-vuotiaana terapeutti, jonka avulla suunta kääntyi.
jos rahahuolia ei ole, niin kannattaa matkustaa ja tehdä asioita. ilmeisesti ap on kuitenkin tasapainoinen, koska tekee hyväpalkkaista työtä. kaikenlaisia vertaistukiryhmiä on. monesti asioilla on tapana kasaantua, eli jos saa lisättyä positiivisuutta elämäänsä, on helpompi tarttua seuraavaan asiaan, joka taas poikii jotain positiivista. jos löydät jonkun ihmisen, johon saat yhteyden, löydät seuraavankin. jne. tsemppiä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär sairastui psykoosiin teini-iässä. Silloin katkeroiduin jollain tavalla ja tunsin jopa vihaa niitä vanhempia kohtaan jotka valitti kun oma teininsä ei siivonnut tms. Olisin itsekin halunnut tavalliset teinin äidin murheet..
Nyt on jo tasaantunut ja olen päässyt katkeruudesta eroon.
up