Lue keskustelun säännöt.
voiko mulla olla synnytysmasennus vaikka vauva kuoli
05.10.2014 |
Menetin kolme kuukautta sitten vauvan joka oli 4kk vanha sikiö mahassani. Tapahtuman jälkeen olin iloinen ja tasapainoinen mutta nyt järjetön masennus asuu minussa ilman syytä. Aamut alkaa itkulla ja joka paikkaa särkee, en suoriudu enää töistäni ja saan sekoamisen tunteita pitkin päivää. Tuntuu että haluaisin olla jonkun turvallisen ihmisen lähellä joka hoitaisi mua ja halaisi, mutta ainoa apu tältä yhteiskunnalta oli diapamit jotka ei auta lohduttomaan itkuun. Mikä mua vaivaaaaa?!???
Kommentit (19)
Sitä suuremmalla syyllä, kultapieni <3 toivon sinulle jaksamista oikein sydämestäni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 10:06"]Sitä suuremmalla syyllä, kultapieni <3 toivon sinulle jaksamista oikein sydämestäni!
[/quote]
Kiitos ♡
Ap
Eiköhän se ole hormonaalista, joten sulla voi hyvin olla yhtä aikaa sekä synnytysmasennus kun kroppa on ihan sekaisin, että normaali masennus vauvan kuolemasta.
En osaa sanoa muuta kuin että hirveästi sympatiaa sinulle.
Kiitos lohdutuksesta kaikille ♡ Voi kun muutkin ymmärtäisi mua niinkuin te. Joidenkin mielestä nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä ja plaa plaa.. mutta kun ei pysty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti joku käskee kolme kuukautta sitten lapsensa menettänyttä ryhdistäytymään? Olen todella pahoillani puolestasi ap! Voimia <3
Käy lääkärissä ja vaadi apua, muutakin kuin dipamit. Onko sun kunnassa depressiohoitajaa? Hakeudu hänen puheilleen myös.
Voimia. Suru vie aikansa, mutta olen kuullut että sen kanssa oppii elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halauksia ja sympatiaa minultakin! Tottakai sinulla voi olla masennus, suru tai molempia. Hormonit ja lapsen menettäminen yhtä aikaa, ihme olisi, jos olisit kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sure rauhassa, mutta hae apua, jos se ei tunnu menevän ohi. Siitä huolimatta, sureminen on normaalia ja voi kestää pitkäänkin, varsinkin tuollaisessa tilanteessa, jonka olet kokenut.
Mä en tietoisesti sure sitä lasta kun on kaksi lasta aiemmin.. mutta jotain masennusta tää on mistä ei pääse yli..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 10:11"]
Kiitos lohdutuksesta kaikille ♡ Voi kun muutkin ymmärtäisi mua niinkuin te. Joidenkin mielestä nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä ja plaa plaa.. mutta kun ei pysty
[/quote]
Täällä sama kokemus, paitsi että kohtuun kuollut lapseni oli lähempänä täysiaikaisuutta. En koe itseäni masentuneeksi sinänsä, vaikkakin suru&ikävä on mukana koko ajan. Kaiken huippu oli neuvolassa jälkitarkasruksessa, kun tarjottiin eteen synnytyksen jälkeisen masennuksen etsivää kyselylappua, joka annetaan kaikille synnytäneille äideille. Kieltäydyin kohteliaasti, koska en varmasti vastailisi niihin kysymyksiin samalla tavalla kuin elävän vauvan äiti. Eiköhän ole ihan luonnollista olla tällaisen jälkeen allapäin. Sen kun jo hyväksyy, ollaan jo pitkällä.
Vauvamme kuoli kesäkuussa, ja pari ensimäistä viikkoa olivat todella pimeää aikaa. Hautajaisin asti en muista juuri mitään. Onneksi mies oli sentään tolkussaan ja hoiti lapsiamme. Nyt olo alkaa tuntua suunnilleen tasapainoiselta.Toki itku tulee välillä yhä, mutta luulen että niin käy vielä vanhana mummonakin. Siihen on lupa.
Minua ei sinänsä ole patistettu ryhdistäytymään, mutta ei läheiset enää jaksa kuunnellakaan surua vielä tässäkin vaiheessa. Heidän elämänsä on jatkunut eteenpäin, minun junnaa vielä hitaasti lähes paikallaan. Napanuora on hautausmaalle päin vielä kireällä. Ei sitä voikaan ymmärtää kukaan muu kuin kuolleen lapsen äiti tai isä.
Vauvasta on tullut omalla tavallaan osa arkeamme haudan hoidon muodossa, eikä asia ole meillä piilossa. Kuvakin löytyy seinältä.
Mullakin on hormonit sekaisin, ja kierto on sikinsokin. Raskauskilot on tiukassa kun ei imetä, ja kaikki muutkin fyysiset muutokset tulee hitaasti parempaan päin. Vauvan kaipuu on valtava, mutta uudelleen raskautuminen pelottaa samalla yhtä paljon. Koko kesä on muutenkin tuntunut loputtomalta lusimiselta, kun ei kroppa käynnisty edes niin, että voisi tulla heti uudelleen raskaaksi. Kyllä tämän käsittely aikansa ottaa. Kun kaikki jäi niin kesken, en ollut valmis vielä: laskettu aika olisi ihan kohta.
Anna itsellesi aikaa olla surullinen. Et ole sairas,vaan sureva äiti.Se, kauanko tuo vaihe kestää, on vain ja ainoastaan sinun asiasi!
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 10:40"][quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 10:11"]
Kiitos lohdutuksesta kaikille ♡ Voi kun muutkin ymmärtäisi mua niinkuin te. Joidenkin mielestä nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä ja plaa plaa.. mutta kun ei pysty
[/quote]
Täällä sama kokemus, paitsi että kohtuun kuollut lapseni oli lähempänä täysiaikaisuutta. En koe itseäni masentuneeksi sinänsä, vaikkakin suru&ikävä on mukana koko ajan. Kaiken huippu oli neuvolassa jälkitarkasruksessa, kun tarjottiin eteen synnytyksen jälkeisen masennuksen etsivää kyselylappua, joka annetaan kaikille synnytäneille äideille. Kieltäydyin kohteliaasti, koska en varmasti vastailisi niihin kysymyksiin samalla tavalla kuin elävän vauvan äiti. Eiköhän ole ihan luonnollista olla tällaisen jälkeen allapäin. Sen kun jo hyväksyy, ollaan jo pitkällä.
Vauvamme kuoli kesäkuussa, ja pari ensimäistä viikkoa olivat todella pimeää aikaa. Hautajaisin asti en muista juuri mitään. Onneksi mies oli sentään tolkussaan ja hoiti lapsiamme. Nyt olo alkaa tuntua suunnilleen tasapainoiselta.Toki itku tulee välillä yhä, mutta luulen että niin käy vielä vanhana mummonakin. Siihen on lupa.
Minua ei sinänsä ole patistettu ryhdistäytymään, mutta ei läheiset enää jaksa kuunnellakaan surua vielä tässäkin vaiheessa. Heidän elämänsä on jatkunut eteenpäin, minun junnaa vielä hitaasti lähes paikallaan. Napanuora on hautausmaalle päin vielä kireällä. Ei sitä voikaan ymmärtää kukaan muu kuin kuolleen lapsen äiti tai isä.
Vauvasta on tullut omalla tavallaan osa arkeamme haudan hoidon muodossa, eikä asia ole meillä piilossa. Kuvakin löytyy seinältä.
Mullakin on hormonit sekaisin, ja kierto on sikinsokin. Raskauskilot on tiukassa kun ei imetä, ja kaikki muutkin fyysiset muutokset tulee hitaasti parempaan päin. Vauvan kaipuu on valtava, mutta uudelleen raskautuminen pelottaa samalla yhtä paljon. Koko kesä on muutenkin tuntunut loputtomalta lusimiselta, kun ei kroppa käynnisty edes niin, että voisi tulla heti uudelleen raskaaksi. Kyllä tämän käsittely aikansa ottaa. Kun kaikki jäi niin kesken, en ollut valmis vielä: laskettu aika olisi ihan kohta.
Anna itsellesi aikaa olla surullinen. Et ole sairas,vaan sureva äiti.Se, kauanko tuo vaihe kestää, on vain ja ainoastaan sinun asiasi!
[/quote]
Voimia♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru pitää surra, ei turruttaa lääkkeillä. Joskus kun ei ole muita niin asioista puhuminen netissäkin voi auttaa. Hyvä ap! ♡♡
Mun vauvani olisi pitänyt syntyä 1.8. :'(
Huoh onpa tyhjä olo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa... Olet vasta menettänyt lapsen. Ei lapsen menettämisestä toivu päivissä tai viikoissa, se on pidempi suruaika! Ensialkuun tulee järkytys, sitten varsinainen suru. Se voi myös masentaa - mutta jätä ne masennuslääkkeet pois. Suo itsellesi luonnollinen tapa toipua, omaan tahtiisi. Lääkkeillä vain pyritään tukahduttamaan tunteita - vaikka tunteet itse asiassa auttavat sinua toipumaan, niin avuttomalta kuin se ensialkuun tuntuisikin.
Tätä ei saisi sanoa, mutta lääkealalla joskus toimineena voin kertoa: masennuslääkkeiden määrääminen (monen muun lääkkee ohella) on vain bisnestä. Hoitajatkin on aivopesty "pääsemään helpolla" eli suosittelemaan helposti lääkkeitä. Koska valtakunnallisella tasolla ei tähdätä maksimaaliseen henkilökohtaiseen kehitykseen, vaan ennen kaikkea "riittävän kelpoon elpymiseen". Mutta ei ihmisen tunteta ole tarkoitettu kärsimyksen vuoksi, vaan ne ovat mahdollisuus muutokseen.
Muista myös, että tuttavat tarkoittavat tsempillään hyvää, mutta eivät välttämättä ole mitään ihmisasiantuntijoita. Edes "ammattilaiset" eivät sitä monesti ole - sen sijaan sinä ja sinun tunteesi auttavat sinua käsittelemään surua pikku hiljaa. Ei sitä voi, eikä tarvitse kiirehtiä.
En tiedä mikä oli menetyksesi syy, mutta voisiko ajatella asiaa niin, että tämä kohtalo mahdollistaa tilaisuuden uudelle ihmisalulle... joka on tarkoitettu sinulle, eikä voisi muuten olla olemassa??
En usko enää ikinä haluavani raskautua. Olen näköjään hyvin altis masennuksille
Kiitoksia kaikille♡ ymmärryksenne helpottaa
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 11:09"]
En usko enää ikinä haluavani raskautua. Olen näköjään hyvin altis masennuksille
[/quote]
Olitko masentunut kun sait aikaisemmat lapsesi?
Tilannehan on ihan toinen silloin kun hoitaa vauvaa, ei hautaa.
Varmasti asia tuntuu nyt tuolta, mutta fiilis paranee ajan kanssa. Ehkäpä sitten uskallat taas yrittää, tai ainakin teet päätöksen lasten hankinnasta paremmilla mielin, kun päätökseen sanelee muutakin kuin suru tai pelko. Älä ainakaan nyt tee mitään lopullista, kuten sterilisaatiota.
Olin masentunut myös aikaisemmissa lapsen saanneissa.. tää raskaus päättyi vielä niin dramaattisesti että lääkärit ihmettelivät että selvisin hengissä. Siitäkin voi koitua traumaa.. enpä tiedä.. ap
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 10:05"]Menetin kolme kuukautta sitten vauvan joka oli 4kk vanha sikiö mahassani. Tapahtuman jälkeen olin iloinen ja tasapainoinen mutta nyt järjetön masennus asuu minussa ilman syytä. Aamut alkaa itkulla ja joka paikkaa särkee, en suoriudu enää töistäni ja saan sekoamisen tunteita pitkin päivää. Tuntuu että haluaisin olla jonkun turvallisen ihmisen lähellä joka hoitaisi mua ja halaisi, mutta ainoa apu tältä yhteiskunnalta oli diapamit jotka ei auta lohduttomaan itkuun. Mikä mua vaivaaaaa?!???
[/quote]
Voi ei:( voimia!